Saarna loppiaisena 2009, tekstinä legenda Jeesus-pojasta temppelissä

Tässä saarnassani tähdennän niiden kertomusten legendaluonnetta, joissa puhtaan Jeesuksen lapsuudesta ja nuoruudesta.

Kaksi valtuuskuntaa itämailta


Tekstinä Matteuksen evankeliumin toisen luvun kertomus itämaan tietäjistä.

Jeesus astui julkisuuteen noin kolmekymmenvuotiaana aikuisena miehenä. Hänen elämästään sitä edeltävältä ajalta ei ole olemassa historiallisesti luotettavia tietoja. Tietämättömyyden mustaa aukkoa alkoi pian täyttää palvova mielikuvitus. Syntyi legendoja. Yksi Jeesuksen lapsuutta kuvaava legenda on tänä päivänä messumme evankeliumitekstinä.

Päivän legenda on kuvaelma, jossa kolmen viisaan miehen valtuuskunta saapuu kumartamaan Jeesus-lasta. Kertomusta kehiteltiin myöhemmin edelleen. Itämaan viisaat alettiin kuvata suorastaan kuninkaiksi. Tarkoitus on selittää, kuinka Jeesuksen syntymä oli koko ihmiskuntaa koskeva, maailmanlaajuisesti käänteentekevä, globaalinen merkkitapaus. Jeesus kosketti koko ihmiskuntaa.

Kertomukseen kuuluu yliluonnollisia ilmiöitä. Tähti ohjaa itämaan valtuuskunnan matkaa. Jeesuksen syntymä on siis suorastaan kosminen tapahtuma, johon reagoi koko maailmankaikkeus: tähtitarhakin tekee hänelle kunniaa. Kohta enkelikuoro laulaisi paimenille seimen lähellä olevalla kedolla.

En edes ryhdy pohtimaan sitä, millaista historiallista perustaa näillä kertomuksilla voisi olla. Lähden siitä viestistä, mitä päivän evankeliumi ja muut raamatulliset joulun aikaan liittyvät kertomukset omalla kuvakielellään eisttävät. Nehän tähdentävät sitä, että se, mitä Jeesus oli, mitä hän opetti ja mikä oli hänen kohtalonsa, ei ollut paikallinen Palestiinaan ja sen juutalaiseen kulttuuriin kytkeytyvä asia. Itämaan viisaat miehet – tai jopa kuninkaat – edustivat koko ihmiskuntaa, joka kohtasi Jeesuksen ja hänen sanomansa.

Kuvaelmalla on edeltäjiä Vanhassa testamentissa.

Itämaan viisaat esiintyvät esimerkiksi Danielin kirjassa. Kuningas Nebukadnessar kutsuu ”enteidenselittäjät, loitsupapit, noidat ja kaldealaiset viisaat selittämään” näkemäänsä merkillistä unta (Dan. 2:2).

Kaikkein mielenkiintoisin aiempi vertauskohta päivän evankeliumille on kuitenkin Jobin kirjan kuvaus siitä, kuinka kolme itämaan mahtimiestä saapuu lohduttamaan myyttistä suurmiestä, hurskasta Jobia, jota Jumala koettelee ylettömän kovin ottein. ”Jobilla oli kolme ystävää: temanilainen Elifas, suahilainen Bildad ja naamanilainen Sofar. Kun he saivat kuulla onnettomuudesta, joka oli kohdannut Jobia, he kävivät tapaamassa toisiaan ja päättivät mennä hänen luokseen osoittamaan hänelle myötätuntoa ja lohduttamaan häntä.” (Job 2:11.)

Vallalla oli käsitys, jonka mukaan ihmiskunnan syvin viisaus asusti itämailla. Jobin kirjassa kertoja tarkoittaa, että itämaiden viisaimpien miesten kolmikko, Elifas, Bildad ja Sofar edustavat koko parasta ihmiskunnan perintöä, sen tieteen, taiteen ja uskonnon ylintä huippua. Jobin käsittämättömät kärsimykset eivät jää yhden yksilön yksityiseksi asiaksi. Koko ihmiskunta keskittää älynsä pohtimaan ja tulkitsemaan sitä. Jobin tuskilla on globaalinen mittakaava. Elifas, Bildad ja Sofar Jobin kirjassa ovat vertauskuva samalle asialla kuin itämaan mahtimiehet päivän evankeliumissa. Ne korostavat esillä olevan asian yleispätevyyttä.

Vaikka itämaan mahtimiesten valtuuskunnan läsnäolo tekeekin kärsivästä Jobista ja kätkyessään jokeltelevasta Jeesuksesta jossakin merkityksessä rinnakkaiset hahmot, valtuuskunta nähdään hyvin erilaisessa valossa näissä kahdessa kertomuksessa. Itämaan miehet tulevat Matteuksen evankeliumissa kumartamaan Jeesus-lasta: ihmiskunnan jaloin eliitti antaa jo etukäteen oman nöyrän tunnustuksensa Jeesuksen elämäntyölle. Kirkko ottaa kiitollisena vastaan Jeesuksen saaman upean tunnustuksen. Jobin kirjassa ihmiskunnan ylevin kulttuuri romahtaa ja päätyy naurettavaan valoon, kun se koettaa antaa selitystä asialle, mistä ei tiedä mitään ja mistä ei ymmärrä mitään.

Jobin kirjassa viisaat miehet ovat koomisia, mahtipontisia hahmoja, jotka tuntematta ollenkaan Jobin kohtalon todellisia taivaallisia taustoja alkavat kaavamaisesti soveltaa siihen yleisiä, elämälle vieraita viisauksia. He eivät tiedä sitä, minkä Jobin kirjan lukija tietää: sitä, että syyttömän Jobin kärsimyksistä vastaa itse oikukas Jumala, jonka pelkkää omaa turhamaisuuttaan ja luulevaisuuttaan päästää Saatanan rusikoimaan häntä. Heidän viisautensa mukaan Jumala on vanhurskas ja aina palkitsee hurskaudesta ja rankaisee jumalattomuudesta. Jos Jobille käy huonosti, sen täytyy perimmältään olla rangaistus jostakin Jobin salaisesta synnistä. He keskittyvät etsimään vikaa Jobista.

Samalla he tulevan paljastaneeksi oman vilpillisyytensä. Eivät he loppujen lopuksi ole tulleetkaan Jobin luo osallistumaan hänen tuskaansa ja lohduttamaan häntä, vaikka ovatkin olevinaan hänen ystäviään. He ovat tulleet pelastamaan oman valheellisen kuvansa elämästä, maailmasta ja Jumalasta hinnalla millä hyvänsä. Inhimillisen viisauden, ihmiskunnan ylimmän tieteen, taiteen ja uskonnon arvovalta romahtaa. Kunnian saakin itsepintaisesti ja lahjomattomasti, kulttuurisia sääntöjä ja odotuksia kumartamatta totuutta etsivä ja totuutta vaativa yksilö.

Jumala ei Jobin kirjassa vaivaudu edes kommentoimaan suurten oppineiden teologien ja filosofien rikkiviisaita selittelyjä. Sen sijaan ylhäinen majesteetti, taivaan tsaari omassa persoonassaan, pyörretuulen kantamana alkuvoimana purskahtaa paikalle vastaamaan henkilökohtaisesti harhaoppiselle Jobille, joka toistaa toistamistaan yksinkertaisia kysymyksiään yleispäteviin totuuksiin tyytymättä.

Loppiaisen evankeliumissa syrjäisen Betlehemin tapahtumat saavat ihmiskuntaa käsittävän ulottuvuuden. Tämä on antanut aiheen loppiaisen viettämiselle nimenomaan kirkon lähetyspäivänä. Huopalahden seurakunnassa kiinnitämme huomiomme tänään lähetystyöhön lyhyessä seminaarissa, joka alkaa täällä kirkossa pian kirkkokahvien jälkeen. Pohdimme yhdessä, millä tavoin meidän on tänä päivänä käsitettävä lähetysajatus, kun maailma ja sen mukana maailman ihmiset ovat sukupolven tai kahden aikana monella tavalla muuttuneet. Mikäli keskustelu alkaa rohkaisevasti, sitä jatketaan kevään kuluessa muutamissa jatkokeskusteluissa. Keskeisiä teemojamme varmasti on evankeliumien Jeesuksen ja maailman kulttuurien kohtaaminen.

Olemme saaneet keskustelua varten tässä yhden tärkeän lähtökohdan. Ymmärtääksemme alustusta meidän on kylläkin hiukan muutettava Jobin kuvaelman roolijakoa.

Jobin kirja on nähtävä väärän lähetystyön satiirina. Itämaan valtuuskunnan on kuviteltava edustavan lähetystyötä tekevää tahoa, joka matkaa isoin elkein vieraaseen kulttuuriin tekemään tiettäväksi totuuttaan. Paljastuukin, kuinka sen totuus ei kauaksi kannakaan ja kuinka sen motiivitkaan eivät siedä päivänvaloa.

Jobin kirja osoittaa, kuinka totuus elämästä, maailmasta ja Jumalasta ei ole aatejärjestelmä tai ideologia. Totuus elämästä, maailmasta ja Jumalasta ei ole maailman tai elämän selittämisen järjestelmä tai muukaan oppien rakennelma. Yritys mahduttaa elävä todellisuus yhteen käsitteiden ja uskomusten järjestelmään johtaa väistämättä sekä todellisuuden naurettavaan ja mahtipontiseen vääristelyyn. Jos haluamme ennen muuta pitää kiinni järjestelmästämme, joudumme irtisanoutumaan ihmisestä, aivan niin kuin Jobin ystävät omasta mielestään syvällisessä viisaudessaan tekivät.