keskiviikkona, helmikuuta 27, 2008

Anteeksisaamisen ideologia. Viikkomessusaarna Huopalahden kirkossa 27.2.08

Teksti: Ps. 25:11-20.

Herra, nimesi kunnian tähden

anna anteeksi suuret syntini.

Se, joka Herraa pelkää,

oppii valitsemaan oikean tien.

Hän saa onnen ja rauhan,

ja hänen jälkeläisensä perivät maan.

Herra ilmoittaa suunnitelmansa palvelijoilleen,

ja he tulevat tuntemaan,

millainen on hänen liittonsa.

Minun silmäni katsovat alati Herraan,

hän päästää jalkani ansasta.

Käänny puoleeni ja ole minulle armollinen,

sillä minä olen yksin ja avuton.

Lievitä sydämeni tuska,

ota pois minun ahdistukseni.

Katso minun kärsimystäni ja vaivaani

ja anna anteeksi kaikki syntini.

Katso, kuinka paljon minulla on vihollisia!

Heidän vihansa on väkivaltainen ja julma!

Suojele minua ja pelasta minut,

älä hylkää minua,

sinuun minä turvaudun.



Anteeksisaamisen ideologia

Psalmintekijä rukoilee tekstissämme: ”Katso minun kärsimystäni ja vaivaani ja anna anteeksi kaikki syntini.” Ne voisivat olla meidän sanojamme, sinun ja minun. Arvatenkin jokainen meistä on tullut iltamessuun nimenomaan synninpäästön saadakseen ja sen jälkeen osallistuakseen vapautettuna ihmisenä pyhälle aterialle.

Mitä tapahtuu, kun kuulemme synninpäästön, missä meille vakuutetaan, että Jumalan on antanut anteeksi syntimme? Pohtikaamme tänä iltana hetken ajan sitä. Aloitan siitä, mitä syntien anteeksi saaminen ei tarkoita.

Ensimmäinen asia, mitä syntien anteeksi saaminen ei tarkoita: Kun saan synninpäästön, se ei tarkoita, että minusta tulisi eri ihminen kuin se ihminen, joka synnit teki. Se synninpäästö, jonka minä teille pappisviran antamin valtuuksin äsken julistin, koskee tietysti minua itseänikin. Olettakaamme, että tämän illan jälkeen en syyllistyisi syntiin enää milloinkaan, vaan olisin täydellinen niin kuin Taivaallinen Isämme on täydellinen. Nyt jo aika iäkkäänä ihmisenä minusta tulisi pyhimys. Minusta ei olisi tullut eri ihminen, vaan nykyisestä pyhyydestäni huolimatta minä olisin juuri se mies, joka eli synnissä nuoruutensa, keski-ikänsä ja alkavan vanhuutensa. Se mies minä olen kuolemaan saakka. Kun Jumala antaa minulle syntini anteeksi, hän ei pyyhi pois niitä vuosia, jotka olen elänyt. Ne jäävät minun elämäni osaksi.

Toinen asia, mitä syntien anteeksi saaminen ei tarkoita: Kun teen jotakin pahaa tai jätän tekemättä jotakin, mitä velvollisuuteni olisi välttämättä tehdä – esimerkiksi jättämällä lähimmäisen pulaan – on kuin heittäisin kiven lampeen: veteen molskahtava kivi nostaa aallot, jotka leviävät renkaina yhä laajemmalle. Asioiden väliset syysuhteet välittävät pahan tekoni seurauksia yhä laajemmalle ympäristööni. Anteeksi saaminen ei hävitä syysuhteita. Se ei kutsu takaisin liikkeelle lähteneitä vaikutuksia. Kun Jumala tänä iltana antaa minulle anteeksi syntini, hän lähettää minut oitis maailmaan keskelle omien pahojen tekojeni seurauksia. Elämäni on elämistä niiden sirpaleiden keskellä, jotka rikkomukseni on tuottanut. Liikkeelle lähettämäni paha jatkaa vaikuttamistaan.

Kolmas asia, mitä syntien anteeksi saaminen ei tarkoita: Edes pyhän virkansa valtuuksilla pappi ei voi julistaa synninpäästössä sitä, että saan anteeksi niiltä, joita vastaan olen rikkonut. Miettikäämme ihmistä, joka avioliitonsa säryttyä pohtii sitä, miten itse on syyllinen siihen, mitä on tapahtunut. Olen siinäkin tilanteessa ollut. Hän voi Jumalalta pyytää ja synninpäästössä kuulla saaneensa anteeksi kaiken, mitä on tehnyt, miten on loukannut liiton aikana puolisoaan. Mutta pappi ei voi julistaa hänelle anteeksiantoa loukatun osapuolen puolesta. Jollei entinen puolisoni itse anna minulle anteeksi, voinko mennä ilkkumaan hänelle: niuhota mitä niuhotat, olen järjestänyt asian muuta kautta ja saanut toiselta taholta anteeksi kaiken, mitä olen sinua vastaan rikkonut? Jos niin sanoisin, se olisi uusi loukkaus entisten päälle.

Synninpäästö järjestää suhteeni Jumalaan, muttei automaattisesti järjestä suhteitani toisiin ihmiseen. Ne minun on itse järjestettävä. Minun on järjestettävä suhteeni erikseen jokaiseen, jota olen loukannut. Se ei aina ole mahdollista, koska kaikki eivät anna anteeksi. Jotkut eivät anna anteeksi koskaan. Särkyneiden ihmissuhteitteni sirpaleet ovat niitä sirpaleita, joiden keskellä joudun elämään tulevaisuuteni, minä, syntini anteeksi saanut ihminen.

Mitä syntien anteeksi saaminen sitten on? Psalminkirjoittaja kirjoittaa – luin tekstin teille juuri äsken –: ”Minun silmäni katsovat alati Herraan, hän päästää jalkani ansasta.” Syntien anteeksi saaminen merkitsee sitä, että pääsen menneisyyteni ansasta. Jumala vapauttaa minut jatkoon. Siitä huolimatta, että olen se syntinen, joka olen ollut, että pahojen tekojeni moninaiset seuraukset mellastavat ja tekevät tuhojaan maailmassa ja että monet niistä, joita olen loukannut, kieltäytyvät antamasta minulle anteeksi, saan jatkaa elämääni vapaana, vapaana tästä lähtien olemaan toisenlainen. Pahan logiikka elämässäni katkeaa. Olen vapaa. Vapautuksen kaavana on: ”Mene, äläkä enää syntiä tee!” Kirjani kannet ovat yhä auki.

Vapautuksen kaava ei tarkoita sitä, että minusta tulisi pyhä. Se tarkoittaa sitä, että minä lähden juuri tästä messusta tänä iltana takaisin arkeen taskussani elämisen valtakirja. Kohta olen täällä taas, uutta armoa anomassa.



Sisar ja veli. Lähdet täältä vapaana, mukanasi elämän valtakirja. Taita tärkeä paperi taskuusi huolellisesti. Älä hukkaa sitä kotimatkallasi.