sunnuntaina, toukokuuta 27, 2012

Terho Pursiainen 27.5.12

Jumalan vallan rajat

Saarna messussa Paavolan seurakuntakodilla Hyvinkäällä helluntaina 27.5.2012 klo 10 – 16.5.12. tapahtuneen aamuöisen ampumavälikohtauksen jälkeen. (Luonnos.)

Kerroin eilen face bookissa, että olin jo kirjoittanut saarnani tähän messuun, mutta en voisi käyttää sitä Hyvinkään traagisten tapahtumien tähden. Monet face book –kaverini olivat sitä mieltä, että hiljaisuus olisi paras saarna näin kauheiden asioiden edessä. Itse asiassa aamun Helsingin Sanomat on samaa mieltä: ”Mitä tällaisen tolkuttoman väkivallan edessä voi sanoa, muuta kuin ottaa osaa ja hiljentyä?”

Yksi fb-kavereistani, muuan Anne, kirjoitti minulle kysymyksen ”Jos Jumala on olemassa, niin miksi hän antaa ihmisten tehdä niin kauheita asioita?” Koska meidän pitää miettiä tätä kysymystä, emme saarnan sijaan pidä pelkästään pitkää hiljaisuutta.

Anne kysyy kysymystä, joka vanhastaan tunnetaan teodikean nimellä. Kysymyksen lähtökohtana on kirkon opetus Jumalasta. Jumala on sekä hyvä että kaikkivaltias. Maailmassa on kuitenkin pahaa ja kärsimystä. Miten voidaan oikeuttaa moraalisesti se, että Jumala sallii pahan ja kärsimyksen?

Minä yritän vastata Annen kysymykseen näin: Jumala ei ole kaikkivaltias. Hän on itse vapaaehtoisesti rajoittanut valtaansa. Hän rajoitti valtaansa luomalla ihmisen, olennon, jolla on vapaa tahto. Olento, jolla on vapaa tahto, kykenee hyvään ja pahaan. Niin kauan kuin Jumala haluaa, että ihminen on, että on olento, jolla on vapaa tahto, hänen oma tahtonsa ei ole täysin vapaa.

Jumala toki voisi halutessaan estää ihmistä käyttämästä vapaata tahtoaan pahan. Jos ihminen aikoisi valehdella, Jumala voisi aiheuttaa sen, että hänen kielensä kävisi niin paksuksi, ettei hänen onnistuisi muotoilemaan valhettaan ymmärrettäviksi sanoiksi. Jos Jumala havaitsisi ihmisen käden tavoittelevan asetta, hän voisi saada aikaan hänen käsivarressaan ja kourissaan sellaisia kouristuksia, ettei miekkaan tarttuminen onnistuisi. Hän voisi rampauttaa ihmisen, joka pyrkii väärään suuntaan, ja panna ihmisen vastoin omaa tahtoaan kulkemaan sinne, minne hän tahtoo, aiheuttaa raajoissa pakkoliikkeitä kuin sätkyukolle tai robotille. Niin, Jumala voisi estää ihmistä tekemästä pahaa tai pakottaa tekemään hyvää, mutta vain niin että hän peruuttaisi luomistyönsä, olennon, jolla on oma vapaa tahto. Se tilalle tulisi sätkyukko tai robotti.

Te, jotka vedätte Jumalaa tilille ihmisten aiheuttamasta pahasta maailmassa ja vaaditte, että hän lopettaisi pahan, vaaditte että hän peruuttaisi luomansa olennon, jolla on vapaa tahto, ihmisen.

Muistatte varmaan, että tämä ajatus kävi Jumalankin itsensäkin päässä. Vedenpaisumuskertomuksessa kerrotaan, kuinka Jumala hermostui ihmiseen, joka syntiinlankeemuksen jälkeen vajosi aina vain syvemmälle syntiin ja turmelukseen, ja päätti peruuttaa ihmisen. Sitähän vedenpaisumus tarkoitti: ihmisen hävittämistä maan päältä ja jopa sen elämän lopettamista, mikä tuotti ihmisen. Mutta Jumala katui ja peruutti päätöksensä. Hän rakasti liikaa luomaansa maailmaa ja luomaansa ihmistä. Sen tähden hän antoi ihmiskunnan elää ja jatkaa pahoja tekoja. Hän jopa vannoi, ettei enää milloinkaan uhkaisi ihmiskuntaa.

Mutta Jumala on sitoutunut omaan luomistyöhönsä ja rakastaa ihmistä, sitä olentoa, jolle antoi vapaan tahdon. Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan rajoittaa hänen valtaansa, eikä hän siitä syystä voi estää pahoja ihmisiä tekemästä pahaa. Emme voi siis vaatia Jumalaa vastuuseen maailman pahuudesta. Me ihmiset itse olemme vastuussa maailman pahasta.

Se, mitä olen selittänyt tässä, ei sovellus sellaiseen kärsimykseen tai pahaan, jonka syyt ovat luonnon olosuhteissa. Sellainen katastrofi oli esimerkiksi tsunami, joka sai Helsingin piispankin kertomaan julkisuudessa uskonsa horjumisesta vuonna 2004. Se mitä Hyvinkäällä tapahtui, ei ollut tsunami. Se oli inhimillistä pahuutta.

Toinen kysymys, joka aina nousee esille tämäntapaisten välikohtausten jälkeen on tämä: pitääkö tapahtumalle etsiä syytä yhteiskunnasta vai pahasta yksilöstä? Inhimillisen vastuun matematiikka on toisenlaista kuin peruskoulun laskuoppi. Vastuuta on yhteensä enemmän kuin sata prosenttia. Yhteiskunnan vastuu on sata prosenttia, yksilön oma vastuu niin ikään sata prosenttia. Se tekee yhteensä kaksisataa prosenttia vastuuta.

Tätä asiaa valaisi yli sata vuotta sitten sosiologian suurmies Émile Durkheim tutkiessaan itsemurhien paikallista vaihtelua. Hän havaitsi, kuinka protestanttisilla seuduilla tehtiin itsemurhia huomattavasti useammin kuin katolisilla seuduilla. Syy oli yhteisön. Protestanttisissa yhteiskunnissa ihmiset eivät olleet yhtä lähellä toisiaan eivätkä saaneet toisistaan yhtä suurta tukea kuin ihmiset katolisissa yhteiskunnissa. Itsemurhat olivat siis yhteiskunnan vastuulla.

Se oli kuitenkin vain osatotuus. Jokaisen itsemurhantekijän elämänpolku oli yksilöllinen. Omilla vapailla ratkaisuillaan hän muodosti uran, joka johti lopulta umpikujaan. Itsemurha on siis yksilön omalla vastuullas. Vastuuta on yhteensä kaksisataa prosenttia, niistä yhteiskunnalla sata ja yksilöllä itsellään sata.

Voimme ajatella, että elämämme yhteiskunnassa kuin paineen alaisessa kattilassa. Jos paine kasvaa liian suureksi, sen on päästävä ulos ja se purkautuu. Jonkun kohdan on petettävä. Heikoin kohta pettää. Kun yhteiselämän paine on liian suurta, joku yhteiskunnan yksilöistä murtuu. Hän murtuu kahdesta yhtä tärkeästä syystä. Ensinnäkin hän murtuu siksi, että yhteiselämän paine on liian kovaa. Toisaalta hän murtuu siitä syystä, että kestää painetta vähemmän kuin muut yksilöt. Yhteiskunnan ja yksilön vastuut eivät kilpaile keskenään. Ne ovat kuin kruuna ja klaava samassa lantissa.

Mitä aiomme tehdä sellaisten tragedioiden ja katastrofien estämiseksi, jollainen on juuri koettu Hyvinkäällä. Tasavallan presidentti aloitteli eilen TV-haastattelussa niiden yhteiskunnallisten syiden etsimistä, jotka kasvattavat painetta liian suureksi. Hän mainitsi mm. kovenevan kilpailun ja sen, ettei ihmisille sallita epäonnistumisia. Luulen että hän on löytänyt oikeita syitä, ja muita syitä keksitään, kun keskustelu jatkuu. Vihdoinkin nyt on Suomessa syytä selvittää perin pohjin, miten voisimme vähentää yhteiselämässä kasvavaa painetta.

Asian toinen puoli on se, että löytäisimme keskuudestamme ne ihmiset, jotka ovat alttiita murtumaan. Miten heitä voisi tukea? Miten heidän elämäntilaansa voisi avartaa? Vihdoinkin nyt on Suomessa syytä jokaisessa yhteisössä selvittää perinpohjin, miten voimme löytää ja pelastaa ne, jotka ovat vaarassa.

Mutta nyt on kaikkein tärkeintä olla niiden tukena, joihin on kohdistunut henkilökohtaisia iskuja. Suuria eleitä ei tarvita. Helsingin sanomat sanoo aamun pääkirjoituksessaan, emme voi muuta kuin ottaa osaa ja hiljetä tällaisten kauheuksien edessä. Me Hyvinkään seurakunnassa lisäämme: ja rukoilla.