Saarna Marian ilmestyspäivänä 9.3.08: Kolmenlaista ahneutta

Teksti: Luukkaan evankeliumin 12. luvusta (jakeet 13—21.)

Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: "Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon." "Mitä?" kysyi Jeesus. "Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?" Hän sanoi heille kaikille: "Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa."
Ja hän esitti heille vertauksen:
"Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: 'Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.' Hän päätti: 'Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!' Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut - kenelle se joutuu?'
Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona."


Saarna: Ahneuden anatomia

Kolme eri näkökulmaa ahneuteen

Tälle sunnuntaille, 2. sunnuntaille helluntain jälkeen, on epätavallisesti osoitettu kaksi vaihtoehtoista evankeliumitekstiä. Toisen luin juuri; nyt luen toisenkin Matteuksen evankeliumin kolmannestatoista luvusta. Se on lyhyt ja kuuluu näin:
Jeesus sanoi:
"Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon.
Taivasten valtakunta on myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen." (Matt. 13: 44—46.)
Molemmat tekstit käsittelevät omasta näkökulmastaan ahneutta. Kolmannen näkökulman samaan asiaan avaa Vanhan testamentin lukukappaleena oleva vanhurskauden profeetta Aamoksen teksti [,jonka kuulimme jo].

Kaikki tekstit koskettelevat omalta kannaltaan ahneutta. Esille nousee julma saalistaja, tyhjän turvan rakentaja ja askeettinen ahnehtija.

Julmat saalistajat

Aamoksen teksti osoittaa, ettei omia etujaan saa ajaa tai omia tarpeitaan tyydyttää miten vain. Tekstin kauppiaat eivät näe muuta kuin omat tarpeensa. He ajavat julmasti omia etujaan. Melkein aina, kun tyydytän oman tarpeeni tai toteutan oman etuni, vien toiselta saman mahdollisuuden. Jos saan viran, se jää saamatta toisilta, jotka hakivat samaa virkaa. Julmuus tarkoittaa sitä, että on valmis aiheuttamaan toisille suuria menetyksiä toteuttaakseen oman, jopa vain merkityksettömän mielitekonsa. Ahneus on julmuutta. Liiketoimintaa saa harjoittaa ja tulosta tehdä, mutta vallankin heikompien polkeminen jalkoihinsa niin tehdessään on väärin.

Tyhjän turvan rakentajat

Jeesuksen vertauksessaan kuvaama onnen potkaisema maatalousyrittäjä ei ole ahne ihminen. Hän on vain menestyvä ihminen, joka vallankin yhtenä vuonna saa poikkeuksellisen sadon.

Jeesus ei kerro, mistä sadon runsaus johtuu. On aivan mahdollista, että se on tulosta hyvästä suunnittelusta, kurinalaisesta toteutuksesta ja epätavallisesta uutteruudesta. Tunnollisessa elinkeinonharjoituksessa ei ole moittimisen aihetta. Kaikkien kannalta olisi toivottavaa, että jokainen meistä toimisi samalla tavoin.

Jeesus ei arvostele sitäkään, että maamies purkaa vanhat ladot ja rakentaa uusia. Säiden armoille satoa ei saa jättää. Torillekaan sitä ei voi viedä, jottei elintarvikkeiden ylitarjonta romahduttaisi hintoja ja saattaisi koko elinkeinoa. Varastoiminen tuleville vuosille on täysin järkevää ja läpikotaisin eettistä.

Jeesuksen kritiikki kohdistuu kahteen aivan muuhun asiaan.

Ensinnäkin: vertauksen maatalousyrittäjä suhtautuu väärin menestykseensä. Hän kuvittelee virheellisesti, että ihminen voisi rakentaa perimmäisen turvansa menestykseen ja saavutuksiinsa. Ihminen ei voi turvata asemaansa ja elämäänsä millään keinoin. Jeesus ei arvostele maanviljelijää itsepetoksesta. Toiseksi: maaviljelijän arvomaailma on tyhjä. Ihmisen elämäksi ei todellakaan riitä, että syö, juo ja ilkamoi. Jeesus arvostelee maamiehen sieluttomuutta.

Askeettiset ahnehtijat

Kolmannessa tekstissä, Luukkaan evankeliumista, on itse asiassa kerrottu sama vertaus kaksin eri sanoin. Muuan mies löytää jotakin, mikä on arvokkaampaa kuin kaikki muut asiat yhteensä – peltoon kätketyn aarteen tai verrattoman arvokkaan helmen. Hän myy kaiken, mitä omistaa, saadakseen siihen laillisen omistusoikeuden. Mikään muu ei merkitse hänelle mitään kuin tämä yksi arvotavara! Miehen käyttäytyminen on hätkähdyttävän kohtuutonta. Miten ahne hän onkaan! Ja juuri hänet Jeesus nostaa esikuvaksemme.

Askeesi on sitä, ettei mikään sellainen kelpaa, mikä ei ole kaikkein parasta ja kaikkein tärkeintä. Uusi testamentti käyttää sanaa sielu elämästä, jonka täyttää mieli ja tarkoitus. Jeesus kysyy, mitä ihmistä hyödyttäisi, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saattaa itsensä tuhoon ja turmioon, menettää sielunsa (Luuk. 9:25; Matt. 16:26.) Juuri niin näyttää käyneen onnen suosimalle maatalousyrittäjälle aiemmassa vertauksessa.

Yhteinen ahneutemme

Meidän aikanamme ylivertaisen tärkeä on sellainen näkökulma ahneuteen, josta tekstit eivät mainitse mitään. Ahneuden pahin uhka ei ole siinä, että muutamat elinkeinoelämän päättäjät ja muut hyvässä asemassa olevat ihmiset ovat meitä muita ahneempia. Vakavinta on yhteinen ahneutemme, elämänmuoto, johon kukin meistä osallistuu omien voimavarojensa mukaisella panoksella, toinen toista suuremmalla. Se uhkaa koko ihmiskunnan, jopa koko elämän tulevaisuutta.

Tarkoitan aineellisten arvojen ylivaltaa, mammonismia. Kuvittelemme, että omat ja lastemme asiat ovat hyvin, jos saamme syödä, juoda ja ilakoida. Sieluttomina ihmisinä rakennamme yhdessä sielutonta yhteiskuntaa ja sielutonta maailmaa, jossa huoli elämän perusehdoista unohtuu.

Asiaan on suhtauduttava omakohtaisesti. Syyllisiä eivät ole ne, joilla on jo hyvin paljon ja jotka tahtovat aina vain enemmän. Syyllisiä olemme me. Vanhurskautamme itsemme kevytmielisesti, kun huomaamme ahneuden merkit pelkästään joissakin muissa ihmisissä kuin itsessämme.

Päivän tekstit kutsuvat parannukseen. Evankeliumien mukaan Jeesus käytti parannuksesta sanaa metanoia. Se tarkoittaa yksinkertaisesti uutta arvojärjestystä ja uutta elämänmuotoa. Parannuksen vaatimus ei koske muita ihmisiä, vaan meitä itseämme. Yhteinen ahneutemme ei lopu, ellemme nimenomaan me itse tarkista arvojärjestystämme ja muuta elämänmuotoamme. On tärkeää ymmärtää, että Jeesuksen vertaukset ja profeetan sana koskevat meitä, ei muita.