Lähetystyön ongelmista Haagalaiseen

Lähetystyön ongelmia nykymaailmassa


Muuan Huopalahden seurakuntalainen suuttui hiukan, kun luki lyhyen haastatteluni Kotimaa-lehdessä. Kiinnitin huomiota kirkon jäsenmäärän laskuun viime vuosina. Sana ei kiinnosta nykysuomalaista. Jatkamme epäkurantin tavaramme toimittamista kehitysmaihin toivoen, että se kelpaisi edes sinne kun ei se enää kelpaa tänne. Olihan se vähän jyrkästi sanottu.

Lapsena oli paljonkin tekemisissä lähetystyön kanssa. Ymmärsin asian niin, että meillä Suomessa on hallussamme tärkeä totuus, josta ihmiset esimerkiksi Afrikassa eivät olleet kuulleetkaan. Se piti käydä heille kertomassa. Afrikan ihmiset elivät köyhyydessä eivätkä tienneet mitään lääketieteen saavutuksista. Kun lähetystyöntekijät auttavat heitä elämän ongelmissa, alkuasukkaat kiinnostuvat totuudesta ja kääntyvät kristinuskoon. Auttaminen on käännyttämisen apuneuvo.

Nykyihminen ymmärtää, ettei kenelläkään ole totuutta hallussaan. Totuus ei ole vientituote. Oikea suhtautuminen eri tavalla ajatteleviin on vahvasti kriittistä, ei heikossa mielessä kriittistä. Heikossa mielessä kriittinen ihminen huomaa toisen erehdyksiä ja virheitä. Vahvassa mielessä kriittinen ihminen toivoo oppivansa näkemään oman ajattelunsa puutteita ja virheitä. Nykyihminen ei kohtaa toisen uskonnon edustajaa julistaen tälle tietämättömälle, mikä on totta. Nykyihmiset kuuntelevat tosiiaan, jotta oppisivat toisiltaan. Kummankin ajatus rikastuu ja käsitys syvenee. Niin meidän pitää lähetystyössäkin asennoitua.

Kirkko lähettää ihmisiä kaukaisiin maihin auttamaan heitä hädässään. Auttamisen on oltava eettistä. Eettistä on, että autettavalle avataan mahdollisuuksia ja annetaan voimavaroja, jotta hän käyttäisi niitä edistämään omia tarkoituksiaan ja omaa arvomaailmaansa. Ei puhettakaan siitä, että auttamista käytettäisiin keinona vietellä tai kiristää avun saaja omaksumaan auttajan tarkoituksia ja arvomaailmaa. Auttaminen ei ole kilpailukeino, jolla hankimme etua verrattuna aatteellisiin kilpailijoihimme.

Lähetystyö vastaa nykyihmisen ajatustapaa vain, jos vuorovaikutus toisten kulttuurien ja uskontojen kanssa on vahvassa merkityksessä kriittistä – molemmin puolin – ja jos auttaminen on voimavarojen luovuttamista autettavan omaan käyttöön.

Lähetys ei ole vain kaukovaikuttamista, vaan kirkon arkea. Suomen kirkossa tarvitaan vahvemmassa merkityksessä kriittistä keskustelua toisuskoisten ja ateistien kanssa. Tarvitaan aitoa auttamista, joka ei kohdista autettavaan odotuksia tai aseta hänelle ehtoja. Ehkäpä sanamme herää henkiin ja alkaa taas muuttaa maailmaa.