Tarvitaanko uskonpuhdistusta. Saarna uskonpuhdistuksen muistopäivänä 29.10.09

Teksti Matt. 5: 13-16



Jeesus sanoo:

»Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.

Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.»



Saarna: Tarvitaanko uskonpuhdistusta?



Noin viisitoista vuotta sitten olin alustamassa niin kutsutussa Willin miehen teologisessa seminaarissa. Lappeenrantalaiset järjestäjät kutsuivat joka kesä ihmisiä ympäri maata pohtimaan kristinuskon uudistamisen ongelmia. Perusajatuksena oli, jos ymmärsin oikein, että kirkkomme uskontunnustus pitäisi uudistaa niin, että tieteellisen koulutuksen saanut ihminen voisi yhtyä siihen rehellisin mielin. Millainen uskontunnustus se olisi?



Willin miehen teologiseen seminaariin kokoontunut joukko oli siis uskonpuhdistuksen asialla.



Luulen, ettei kukaan kiistäkään sitä, että uskontunnustuksessa on kohtia, jotka eivät vastaa nykyajan valistuneen ihmisen kuvaa maailmasta. Siinähän selitetään esimerkiksi, kuinka Jeesus astui alas tuonelaan. Jeesuksen aikalaisten maailmankuvan mukaan ihmisten asuttamaan maailman alapuolella oli kuoleman valtakunta eli tuonela. Yläpuolella, kaukana pilvien tuolla puolen oli taivas, jossa Jumala asui enkeleineen. Sellaisena Jeesus itsekin aikansa lapsena varmaan todellisuuden näki. Hänhän opetti oppilaitaan rukoilemaan: ”Isä meidän, joka olet taivaissa”. Hän opetti pyytämään, että Jumalan tahto tapahtuisi myös maan päällä eikä vain taivaissa – joka oli ilmeistä ja kiistatonta Jumalan omaa valtakuntaa. Sillä tavalla ei nykyaikainen ihminen hahmota todellisuutta. Sellaista paikkaa ei meille ole kuin Tuonela. Harva aikuinen kai ajattelee, että Jumala asuu ylhäällä, pilvien tuolla puolella.



Willin miehen uskonpuhdistajat ajattelivat, että oli tarpeen puhdistaa kristinusko näistä aikansa eläneistä aineksista.



Maailmankuvamme ei kuitenkaan ole vieläkään valmis. Tieteellinen tutkimus muuttaa sitä koko ajan. Esimerkiksi kvanttimekaniikan oivallukset ovat kansantajuistettuna tunkeutuneet tajuntaamme ja muuttaneet perin pohjin kuvaamme esimerkiksi sellaisista perusasioista kuin aineen olemuksesta. Jos kirjoittaisimme uskontunnustuksemme nykyisen maailmankuvamme mukaiseksi, se olisi vanhentunut jo kirjoittamistyön kestäessä.



En ollenkaan kiistänyt seminaarialustuksessani syvällisen ajattelutavan muutoksen välttämättömyyttä. Tarpeen ei kuitenkaan ollut kirjoittaa uuteen uskoon vanhentuneelle maailmankuvalle perustuvia kristinuskon opinkappaleita. Itse asiassa tarvittiin paljon syvällisempää uskonpuhdistusta kuin tämä. Oli muutettava käsitys siitä, mitä tarkoitettiin, kun kristinuskon perusajatuksia muotoiltiin sanoiksi. Oli opittava ymmärtämään uskonnollisen kielen, uskon äidinkielen kielioppia. Jos vanhoja kristillisen uskon ilmauksia ymmärrettäisiin oikein, niiden sidonnaisuus menneen ajan maailmankuvaan ja luonnontieteellisiin uskomuksiin olisi harmitonta. Sen, joka yhtyisi messussa uskontunnustukseen, ei tarvitsisi olla epärehellinen siinäkään kohdassa, jossa puhutaan Jeesuksen matkasta alamaailmoihin, tuonelaan.



Uskontunnustuksessa on kyse siitä, mikä on pyhää. Kukaan ei ole määritellyt osuvammin sitä, mitä pyhän käsitteellä tarkoitetaan kuin saksalainen Rudolf Otto suunnilleen sata vuotta sitten. Pyhä on pelottava ja ihastuttava salaisuus, Otto määritteli.



Kun Raamatun ihmiset kohtasivat Jumalan tavalla tai toisella, heidän sydämensä täytti kauhistus. Vanha testamentti opettaa, että ihminen ei kestäisi Jumalan kasvojen näkemistä, vaan se tuhoaisi hänet. Se joka ei tunnista itsessään tätä kauhua Jumalasta puhuessaan, lausuu Jumalan nimen turhaan: hän ei ymmärrä, mitä pyhän tarkoittaa.



Nykyisin kuulee harvoin puhuttavan Jumalan pelosta. Kun siitä puhuttiin ennen vanhaan, ei tarkoitettu sitä, että pelättiin Jumalan rangaistuksen, helvetin kauheutta. Jumalanpelko tarkoitti sitä pyhän tuntoa, joka sai Vanhan testamentin ihmisen riisumaan jalkineensa paikassa, jossa ymmärsi tulleensa Jumalan kanssa kosketuksiin.



Mutta pyhä on myös ihastuttava, vastustamattomalla voimalla ihmistä puoleensa vetävä todellisuus. Pyhän koskettama ihminen puhkeaa kiitokseen ja ylistykseen. Nykyihminen voi ongelmitta kokea omikseen ne kielikuvat, joilla vuosituhansia sitten elänyt psalmintekijä kuvaa Jumalan koskettaman ihmisen liikuttumista.



Mutta pyhä on ennen muuta salaisuus. Salaisuus, mysteeri, tarkoittaa sitä, mikä ei ole ilmaistavissa ihmisen kielellä. Jumalasta ei voi puhua muuten kuin vertauksilla. Sellaisiksi Jeesuskin käsitti omat puheensa. Evankeliumin kirjoittaja tähdentää, ettei Jeesus puki kaiken sanottavansa vertausten muotoon. Jeesus ei luennoinut Jumalasta, vaan kuvasi Jumalaa kielikuvin ja symbolein, joita ei tarkoittanutkaan kirjaimellisesti ymmärrettäviksi. Kun kristillinen teologia syntyi ensimmäisten vuosisatojen aikana, siinä vallitsi yksimielisyys siitä, ettei ihmisen kielellä ole mahdollista sanoa Jumalasta mitään, mikä ei samalla vääristäisi asiaa.



Uskonpuhdistusta tarvitaan tänäänkin. Emme tarvitse uudenaikaisia uskonkappaleita. Tarvitsemme pyhän tunnon uudistusta, syvenevää kokemusta pyhästä, siitä yhtä aikaa kauheasta ja ihanasta salaisuudesta, jota tarkoitamme, kun puhumme Jumalasta. Yhä uudestaan on tajuttava, ettei Jumala mahdu ihmisen kieleen: tarvitaan uskon äidinkieltä. Uskon äidinkielen kielioppia ymmärtää sen, että kaikki teologia ja kaikki uskontotuudet ovat vain inhimillistä sopertamista ja änkyttämistä asiasta, joka ei ole ilmaistavissa. Uskontunnustuksen tehtävänä on vain viitata Jumalaan, ei selittää Jumalaa.



Se uskonpuhdistus, jota Suomenkin kirkko tarvitsee, ei ole uskomusten uudenaikaistamista, vaan sananmukaisesti uskon uudistumista, pyhän tunnon elpymistä kaikessa kirkon toiminnassa ja jokaisen kirkon jäsenen omassa elämässä.