Uskomisesta. Saarna Huopalahden kirkossa (20. s. hell. j.) 18.10.09

Teksti: Joh. 7.

Jeesuksen sanat kuultuaan jotkut väkijoukosta sanoivat: »Tämän täytyy olla se profeetta.» Toiset sanoivat: »Hän on Messias.» Mutta toiset epäilivät: »Ei kai Messias Galileasta tule! Kirjoituksissahan sanotaan, että Messias on Daavidin jälkeläinen ja tulee Betlehemistä, Daavidin kotikaupungista.» Näin ihmiset alkoivat kiistellä hänestä. Muutamat halusivat ottaa hänet kiinni, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi.

Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet palasivat ylipappien ja fariseusten luo, ja nämä kysyivät: »Miksi ette tuoneet häntä?» Miehet vastasivat: »Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.» Silloin fariseukset sanoivat: »Oletteko tekin antaneet eksyttää itsenne? Onko kukaan hallitusmies uskonut häneen? Tai yksikään fariseus? Tuo rahvas ei tiedä laista mitään - kirottuja kaikki!» Silloin Nikodemos, joka itse oli fariseus ja oli aiemmin käynyt tapaamassa Jeesusta, sanoi: »Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt.» Mutta toiset sanoivat hänelle: »Taidat olla itsekin Galileasta. Tutki kirjoituksia, niin opit, ettei Galileasta tule profeettaa.» (Joh. 7.)





Uskomisesta



Voiko uskoa ketään, joka on kotoisin Galileasta? Päivän tekstissä keskustellaan Jeesuksen uskottavuudesta. Uskottavuus on yksi monista tärkeistä käsitteistä, jotka johdetaan perussanasta usko.



Mitä uskominen on?



Yksinkertaisin uskomisen tapa on hyväksyä jokin väite tosiasiaksi. Jos TV:n säätiedotuksessa väitetään illan uutisten jälkeen, että huomenaamuna tiet ovat liukkaat, uskon väitteen, jos toimin sen mukaisesti. Esimerkiksi varaudun ajamaan aamulla kotoa asemalle vain, jos pyörääni on jo vaihdettu nastarenkaat. Jollei nastoja ole, varaan aikaa kävelymatkaan.



Joskus uskon sanan lievemmässä merkityksessä. En ole aina varma siitä, että saamani informaatio on totta. Tänä kesänä kokemus on osoittanut, ettei säätiedotuksiin voi luottaa kovin ehdottomasti. Silti voi olla järkevää varautua huonoon keliin, jos sellaisesta ennustetaan, vaikken ylen yllätykään, jos tiet ovatkin sulat ja lämpöä monta astetta.



Toisinaan minulle on ilmeistä, että jokin väite on epätosi. Silloin jätän ottamatta sen huomioon tehdessäni tärkeitä valintoja. Niin teen usein, jos väittäjä on epäuskottava henkilö.



Minulla on siis mielikuvia eri tahojen erilaisesta uskottavuudesta. Hyvin epäuskottavien tahojen väitteet jätän omaan arvoonsa, joka on mielestäni olematon. Hyvin uskottavien tahojen väitteet otan huomioon, vaikka ne kuulostaisivatkin aika uskomattomilta. Politiikassa tiedetään, että tärkeintä on puhujan yleinen uskottavuus, ei se, miten hyvin väitteensä perustelee.



Päivän teksti kiinnittää huomiota siihen, kuinka huonoilla perusteilla monet ihmiset määrittelevät uskottavuutta. Ihmiset, jotka pitävät epäuskottavana Jeesusta pelkästään hänen kotiseutunsa perusteella, käyttävät kovin väärää arvosteluperustetta. Jos he pitävät yleensäkin tapanaan arvioida lähteittensä luotettavuutta moisin perustein, he joutuvat vielä maksamaan kalliisti elämässään huonoista valinnoista, joita tulevat tekemään, kun uskovat vääriä tahoja.



Päivän tekstin tapauksessa tosin arvelen, etteivät siinä mainitut viisaat kansanjohtajat, fariseukset ja ylipapit itse usko Jeesuksen sanojen arvon riippuvan hänen kotiseudustaan. He johdattelevat eli manipuloivat kuulijoitaan omista poliittisista syistään arvioimaan Jeesuksen uskottavuutta epäasiallisin perustein. He ajavat omia etujaan toisten kustannuksella tyrkyttämällä heille virheellisiä uskottavuusperusteita. Sellaista tapahtuu arjessa, kaupassa ja politiikassa päivittäin.



Populismi on tuttu sana poliittisesta keskustelusta. Populisti on jokainen, joka viettelee kuulijoitaan tekemään kuulijoiden omalta kannalta vääriä ja kalliita uskottavuusarvioita. Päivän tekstin kuvaamat kansan johtajat ovat tyypillisiä poliittisia populisteja.



Käytämme eri tahoilta saamiamme tietoja erilaisiin tarkoituksiin. Ihmiset ovat kovin erilaisia. Jotkut meistä ovat kovin teoreettisia. Teoreettista ihmistä kiinnostaa etenkin totuus itsessään. Käytännöllisemmät ihmiset ovat kiinnostuneita tosiasioiden tietämisestä voidakseen käyttää niitä hyväkseen erilaisten tavoitteidensa ajamisessa.



Evankeliumeissa ei ole kyse siitä, mikä on teoreettisesti totta.



Olen usein erottanut toisistaan tosiasiatotuuden ja eksistentiaalisen eli elämäntotuuden. Tutkijat ja muut teoreettiset ihmiset tahtovat tietää tosiasiatotuuden eli sen, mitkä väitteet ovat tosia ja mitkä epätosia.



Uskonto ja taide etsivät elämäntotuutta eli eksistentiaalista totuutta. Eksistentiaalisessa totuudessa ei ole kyse siitä, mikä väite on tosi, vaan siitä, mitä meistä voisi tulla. Totuus on niitä mahdollisuuksia, jotka ovat toistaiseksi jääneet löytymättä. Puhe ei ole kuitenkaan siitä, miten upea yksilö minusta voisi tulla, vaan siitä, millaisia voisi yhteinen elämisemme ihmisten kesken olla.



Evankeliumissa on kyse siitä, mitä voisimme olla, muttemme vielä ole.



Elämäntotuuden näkökulma paljastaa uskomisen yhteyden muihin tärkeisiin elämän tekijöihin.



Uskomisella on tiukka yhteys luottamiseen. Jos uskon Jeesukseen, luotan häneen: hänen opetuksiinsa, hänen esimerkkiinsä ja siihen, että se mitä hän sai aikaan, on yhä ajankohtaista.



Toinen tärkeä kytkös uskomisella on kuuliaisuuteen. Lapsi uskoo vanhempiaan, jos noudattaa heidän ohjeitaan ja täyttää sen, mitä vanhemmat pyytävät häneltä. Uskon Jeesukseen, jos olen tässä merkityksessä kuuliainen hänelle. Panen käytäntöön sen, mitä hän kaikin tavoin tähdensi.



Usein unohdetaan, että uskominen on myös hyvin läheisissä tekemisissä uskaltamisen kanssa. Kun tutkii virsikirjan virsiä, huomaa, että ennen vanhaan sanat uskaltaminen ja uskominen merkitsivät suorastaan samaa asiaa. Monessa virressä puhutaan Jumalaan uskaltamisesta. Usko on rohkeutta, uskaltamista. Kun luotan Jeesukseen, uskallan olla kuuliainen hänelle ja panna elämässäni täytäntöön sen, mitä hän opetti sanoillaan ja näytti esimerkillään.



Uskominen on myös valtuuttamista, delegoimista. Joku voi uskoa omaisuutensa tai kohtalonsa jonkin toisen käsiin. Kristillisen uskon ytimeen kuuluu valtuuttamisen idea. Esimerkiksi saarnan jälkeisessä yhteisessä esirukouksessa jätämme itsemme, toisemme ja yhteiset asiamme Jumalan haltuun. Me uskomme hänelle sen, mikä meille on tärkeintä. Delegoimme hänelle tehtäviämme.



Päivän tekstin perussanoma on varoitus. Ei kannattaisi päättää köykäisin perustein uskon asioista. Uskon asiat ovat tärkeitä valintoja. Päätämme, ketä pidämme uskottavana, kehen luotamme, kelle olemme kuuliaisia eli ketä kuuntelemme – kuuntelemistahan kuuliaisuus sananmukaisesti tarkoittaa, kenen haltuun uskomme tärkeimmät asiamme. Meidän tulee tehdä nämä valintamme asiallisin perustein kuuntelematta populisteja, hengellisiäkään populisteja.