09 08 02 (Luomakunnan messu)



Teksti: Joh. 1: 1-4

Alussa oli Sana.

Sana oli Jumalan luona,

ja Sana oli Jumala.

Jo alussa Sana oli Jumalan luona.

Kaikki syntyi Sanan voimalla.

Mikään, mikä on syntynyt,

ei ole syntynyt ilman häntä.

Hänessä oli elämä,

ja elämä oli ihmisten valo.


Saarna: Kaksi luomiskertomusta

I

Luomakunnan herra – luomakunnan vartija ja suojelija

Ympäristövastuuta korostavassa liikehdinnässä on vuosikymmenten kuluessa noussut esiin monenlaisia juonteita. Monet ovat olleet mukana kristillisen ajattelun pohjalta. Toiset ovat pikemminkin olleet syyttämässä kristinuskon perinnettä. Heidän mukaansa Raamattu on ollut oikeuttamassa sellaisia asenteita, jotka ovat olleet ympäristölle tuhoisia.

Raamattu ei olekaan tässä asiassa yksitulkintainen. Jo vuosikymmenten ajan on kiinnitetty huomiota siihen, kuinka ristiriitaisia tulkintoja voidaan tehdä jo Raamatun alkukertomuksista. Ensimmäinen lukukappaleemme tässä messussa oli alusta, Mooseksen kirjan ensimmäisestä luvusta, kaikkien tuntemasta luomiskertomuksesta. Siihen sisältyy luonnon kannalta pahaenteinen kohta. Luotuaan kasvit ja eläimet Jumala loi ihmisen ja samalla määritteli hänen tehtävänsä (Moos. 1:26):

”Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.” Luotuaan ihmisen Jumala vielä kärjisti sitä, mitä juuri oli sanonut (1:28--29). ”Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja likkuu”. Hän jatkoi vielä: ”Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kasvavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne.”

Arvostelijat selittävät, mihin epämiellyttäviin tuloksiin on jouduttu, kun ihminen on estottomasti riehunut herrana luomakunnassa. Ihminen on täyttänyt maan, niin että liikakansoitus on ihmiskunnan suurimpia riesoja, käyttänyt hyväkseen meren kaloja niin, että kalansaaliit ovat jo hiipumassa ja monet lajit kuolleet tai kuolemassa sukupuuttoon, maapallon kaikenlaiset voimavarat ovat loppumassa ja seurauksena on luonnon särkyminen. Nyt, kun ilmastonmuutosprosessi on jo kiistämätön tosiasia, nähdään, mihin luomakunnan herruus on johtanut.

Alkukertomuksiin kuuluu toinenkin muunnelma maailman syntykertomuksesta, toinen luomiskertomus. Merkillistä kyllä, se on heti ensimmäistä luomiskertomusta seuraavassa luvussa, (1 Moos. 2.) . Toisen kertomuksen mukaan luominen alkoi ihmisestä. Ennen ihmistä oli vain vettä, joka piti maan kosteana. Raamattu kertoo: ”Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Niin ihmisestä tuli elävä olento.” Vasta sen jälkeen hän Jumala perusti Eedenin puutarhan, kutsui luonnon esiin kosteasta maaperästä. Ihmisen hän nimitti puutarhan hoitajan virkaan. ”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.”

Luomiskertomusten välillä on epäilemättä suuri ero. Toisessa ihminen kohotetaan luomakunnan herraksi ja sen hyväksikäyttäjäksi, toisessa hänen virkansa on viljellä ja etenkin varjella luomakuntaa.

Tässä luomakunnan messussa meidän on nöyrryttävä tunnustamaan se, että kristinusko ei ole ollut syytön niihin asenteisiin, joiden mukaisesti ihmiskunta on ollut ajamassa luomakuntaa nykyiseen ahdinkoonsa.

Asenteet ovat onneksi paljon jo muuttuneet. Kirkossa on kuitenkin yhä syytä korostaa mieluummin sitä virkaa, minkä ihminen sai toisen luomiskertomuksen mukaan, luomakunnan varjelijan ja suojelijan virkaa, kuin sitä virkaa, minkä ensimmäinen luomiskertomus hänelle antaa, luomakunnan herran virkaa.

II

Suostuminen luodun olennon asemaan (Kreatürlichkeit)

Emme saisi kuitenkaan tyytyä tähdentämään Raamatun kahta luomiskertomusta ja niiden välistä ilmeistä ja tärkeätä aatteellista eroa. Niillä on myös yhteistä pohjaa. Niiden yhteistä viestiä meidän pitäisi myös pystyä erittelemään hyvässä itsekritiikin hengessä.

Molemmissa kertomuksissa ihminen asetetaan muun luomakunnan yläpuolelle. Sekä se, joka herrana hallitsee ja käyttää hyväkseen, että se, joka holhoaa ja paapoo, katsoo kohteitaan ylhäältä käsin, lukematta itseään samaan joukkoon. Lieneekö ihmiselle vaikeampaa tehtävää kuin oppia tunnustamaan olevansa itse samanlainen luotu olento kuin kaikki muukin luomakunta?

Yksi kaikkein herättävimpiä kirjoja koko elämäni ajalta on ollut neuvostoliittolaisen kirjallisuustieteilijän Mihail Bahtinin kirja Dostojevskin poetiikan ongelmia, joka osui silmiini Suomalaisessa kirjakaupassa runsaat viisitoista vuotta sitten. Nimensä mukaisesti kirja pohti romaanitaiteen ja erityisesti Dostojevskin käänteentekevän romaanin ongelmia. Kirjan sanoma oli kuitenkin paljon yleispätevämpi. Ateistisen kommunistihallinnon ahdistelema syvästi uskonnollinen Bahtin joutui puhumaan tärkeät henkiset ja hengelliset asiansa kätkien ne kirjallisuustutkimuksen retoriikkaan.

Bahtinin mukaan Dostojevski toteutti vallankumouksen romaanitaiteessa. Häntä ennen romaanikirjailija oli asettunut kaikkitietävän tarkkailijan rooliin. Romaanikirjailija selitti romaanisankareittensa ajatuksia ja elämänvalintoja tietäen itse erehtymättömästi, milloin he käsittivät asiat oikein, milloin väärin, ja milloin heidän ratakisunsa olivat oikeita, milloin vääriä. Viimeistään romaanin loppuratkaisussa kirjailija paljasti, mikä on koko totuus heidän elämästään. Dostojevskiä edeltävät romaanikirjailijat asettuivat katsomaan kuvaamaansa elämää Jumalan puolueettomasta, erehtymättömästä näkökulmasta.

Dostojevski kieltäytyi kirjailijana etuoikeutetusta näkökulmasta. Hänen kirjoissaan romaanihenkilöt katsovat asioita omista näkökulmistaan. Hänen romaaninsa ovat kamppailuja yhtä arvokkaiden ja yhtä oikeutettujen näkemysten välillä. Kirjailija itse on kirjojensa sankareiden kanssa käymässä tasavertaista keskustelua, jossa hän ei ole ilman muuta oikeassa. Romaanien lopussakin asiat jäävät ratkaisematta, lopullinen totuus jää löytymättä ja sama keskustelu jatkuu uudessa romaanissa siitä, mihin se edellisessä romaanissa päättyi. Dostojevskiläisen romaanin kirjoittaja ei teeskentele, että hän katsoisi maailman asioita puolueettomasta, kaikkitietävästä näkökulmasta. Hän on yksi joukosta, muiden lailla näkemässä asiat omasta rajallisesta ja kiistanalaisesta näkökulmastaan.

Bahtin kutsuu Dostejevskin romaanitaidetta moniääniseksi, hienommin sanoen polyfoniseksi.

Raamatun kahden erilaisen luomiskertomuksen äärellä ajattelen, että olisi hyvin tärkeää oivaltaa niiden keskeinen yhteinen ongelma: ajatus, että ihminen on jotakin muuta kuin muu luomakunta. Olisi tärkeää tyytyä olemaan luotu olento kaiken muun luomakunnan tapaan. Kukaan meistä ei pääse katsomaan asioita Jumalan puolueettomasta, kaikkitietävästä näkökulmasta. Meillä ei ole muuta kuin kovin rajallinen, yksipuolinen ja omaan suuntaamme puoltava luodun olennon näkökulma.