10 09 08 iltamessun saarna Huopalahden kirkossa Kuolemanjälkeinen sosialismi
Jes. 38: 16-20 (15. sunnuntain helluntaista VT:n lukukappale)
Teksti
Juudan kuningas Hiskia rukoili, kun oli toipunut sairaudestaan:
»Herra, minun sydämeni elää sinulle,
anna rauha hengelleni,
vahvista minua, tee minut terveeksi!
Silloin kaikki se, mikä oli katkeraa,
kääntyy parhaakseni.
Sinä pelastat minut
kuoleman kuilusta.
Selkäsi taakse sinä heität
kaikki minun syntini.
Ei tuonela sinua kiitä
eikä kuolema sinua ylistä!
Ne, jotka syvyyteen joutuvat,
eivät voi turvautua uskollisuuteesi.
Elävät, elävät sinua ylistävät,
niin kuin minä tänään ylistän!
Isä kertoo lapsilleen
sinun uskollisuudestasi.
Herra on minut pelastanut,
hänen ylistystään soi meidän soittomme
hänen pyhäkössään
kaikkina elämämme päivinä.»
Saarna
Hiskian rukous on kaunis, ja jätän sen puhumaan omasta puolestaan. Mainitsen vain parista piirteestä, jotka saattavat hämmentää nykyseurakuntalaista sitä lukiessa. Rukous on peräisin ajalta, jolloin Israelin uskontoon ei vielä kuulunut kuoleman jälkeisen elämän ajatusta. "Ei tuonela sinua kiitä eikä kuolema sinua ylistä! Ne, jotka syvyyteen joutuvat, eivät voi turvautua uskollisuuteesi.”
Sama ajatus nousee vielä selkeämmin esille Jobin kirjan kolmannessa luvussa.
11 Miksi en syntynyt kuolleena,
miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta?
13 Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa,
nukkuisin, minulla olisi rauha.
16 Niin kuin kuollut sikiö olisin poissa,
maahan kaivettu ja olematon,
niin kuin lapsi, joka ei päivänvaloa nähnyt.
Tähän liittyy toinen nykylukijalle outo piirre. Hiskia näyttää olettavan, että Jumala on erityisen perso ihmisten kiitokselle ja ylistykselle. Hän ikään kuin kiristää Jumalaa sillä, että jos Jumala antaa Hiskian kuolla, Hiskia ei enää ole häntä ylistämässä. Tällaisen rukousretoriikan täytyi olla tavallista muinaisen Israelin aikana, koska sitä esiintyy muuallakin Vanhassa testamentissa, esimerkiksi juuri Jobin kirjassa.
Kuolemanjälkeisen tyhjyyden henkinen merkitys askarrutti ajan hurskasta israelilaista. Job tulkitsi sitä upeasti yhteiskunnallisen tasa-arvon näkökulmasta puheessaan, jota olen kutsunut kuolemanjälkeisen sosialismin kuvaukseksi:
17 Siellä pahantekijöitten raivo lakkaa
ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon,
18 siellä pääsevät vangit vaivastaan,
piiskurien huudot eivät enää heitä ahdista.
19 Yhtä ovat siellä pieni ja suuri, orja on herrastaan vapaa.
Teksti
Juudan kuningas Hiskia rukoili, kun oli toipunut sairaudestaan:
»Herra, minun sydämeni elää sinulle,
anna rauha hengelleni,
vahvista minua, tee minut terveeksi!
Silloin kaikki se, mikä oli katkeraa,
kääntyy parhaakseni.
Sinä pelastat minut
kuoleman kuilusta.
Selkäsi taakse sinä heität
kaikki minun syntini.
Ei tuonela sinua kiitä
eikä kuolema sinua ylistä!
Ne, jotka syvyyteen joutuvat,
eivät voi turvautua uskollisuuteesi.
Elävät, elävät sinua ylistävät,
niin kuin minä tänään ylistän!
Isä kertoo lapsilleen
sinun uskollisuudestasi.
Herra on minut pelastanut,
hänen ylistystään soi meidän soittomme
hänen pyhäkössään
kaikkina elämämme päivinä.»
Saarna
Hiskian rukous on kaunis, ja jätän sen puhumaan omasta puolestaan. Mainitsen vain parista piirteestä, jotka saattavat hämmentää nykyseurakuntalaista sitä lukiessa. Rukous on peräisin ajalta, jolloin Israelin uskontoon ei vielä kuulunut kuoleman jälkeisen elämän ajatusta. "Ei tuonela sinua kiitä eikä kuolema sinua ylistä! Ne, jotka syvyyteen joutuvat, eivät voi turvautua uskollisuuteesi.”
Sama ajatus nousee vielä selkeämmin esille Jobin kirjan kolmannessa luvussa.
11 Miksi en syntynyt kuolleena,
miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta?
13 Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa,
nukkuisin, minulla olisi rauha.
16 Niin kuin kuollut sikiö olisin poissa,
maahan kaivettu ja olematon,
niin kuin lapsi, joka ei päivänvaloa nähnyt.
Tähän liittyy toinen nykylukijalle outo piirre. Hiskia näyttää olettavan, että Jumala on erityisen perso ihmisten kiitokselle ja ylistykselle. Hän ikään kuin kiristää Jumalaa sillä, että jos Jumala antaa Hiskian kuolla, Hiskia ei enää ole häntä ylistämässä. Tällaisen rukousretoriikan täytyi olla tavallista muinaisen Israelin aikana, koska sitä esiintyy muuallakin Vanhassa testamentissa, esimerkiksi juuri Jobin kirjassa.
Kuolemanjälkeisen tyhjyyden henkinen merkitys askarrutti ajan hurskasta israelilaista. Job tulkitsi sitä upeasti yhteiskunnallisen tasa-arvon näkökulmasta puheessaan, jota olen kutsunut kuolemanjälkeisen sosialismin kuvaukseksi:
17 Siellä pahantekijöitten raivo lakkaa
ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon,
18 siellä pääsevät vangit vaivastaan,
piiskurien huudot eivät enää heitä ahdista.
19 Yhtä ovat siellä pieni ja suuri, orja on herrastaan vapaa.
Tunnisteet: Hiskia, kuolemanjälkeinen elämä, kuolemanjälkeinen sosialismi
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home