Kirkastussunnuntain 18.7.2010 saarna Huopalahdessa: Perille päässeistö

Teksti

Matt. 17: 1-8

Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.

Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: »Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.»

Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!» Kun opetuslapset kuulivat äänen, he heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: »Nouskaa, älkää pelätkö.» Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.

Perille päässeistö

Pietari sekä veljekset Jaakob ja Johannes kokevat hengellisen huippukokemuksen kirkastusvuorella. Suomessa vuoria on vähän, jos yhtään, täällä on mäkiä, kukkuloita, vaaroja ja tuntureita. Suomalaisittain kirkastusvuorta voisi kutsua haltiotunturiksi tai valaistusvaaraksi.

Vuosi sitten tänä samana kirkkovuoden sunnuntaina selitin teille, millaisia vaaroja Paavo Ruotsalainen liitti hengellisiin huippukokemuksiin. Kokemuksista tulee itsetarkoitus. Jeesuksen oppilaat tahtoisivat jäädä asumaan haltiotunturilleen iäksi ajaksi. Ruotsalainen varoitti tästä kokemushengellisyyden vaarasta. Huippuelämyksen kokija tekee helposti elämyksistään Kristuksen. Ote todellisesta Kristuksesta kirpoaa ja väljähtyy, ja suuria kokenut alkaakin riippua vähitellen vain omien kokemustensa varassa. Hengellinen elämä virittyy uuden samanlaisen tai vielä upeamman kokemuksen hankintaan. Uutta ei aina saada, joten takerrutaan kokemuksen muistoon, jollei suorastaan käydä teeskentelemään kokemusta, jota ei ole.

Ruotsalainen muistutti, että hengellinen kokemus on vain Jumalan kädenanto, tutustumiseen kuuluvaa kättelyä. Tarkoitus ei ole, että se, jota Jumala on kätellyt, jää loppuiäkseen vatkaamaan kättään. Tarkoitus on syventää kättelystä alkanutta tuttavuutta. Suhde Jumalaan on samanlainen kuin suhde toiseen tärkeään ihmiseen. Suhde ei voi pysähtyä. Jos se lakkaa muuttumasta ja kehittymästä, se kuolee.

Kotikirkkomme perinteessä on paljon kuivaa teoreettisuutta, aivouskoa, kuten Ruotsalainen sitä kutsui. Sopiva annos elämystä tekee sille kyllä hyvää. Keskittyminen elämykseen olisi tyhjän käden vatkaamista ilmassa.

Jeesuksen oppilaiden sisäpiirikokemus tuntuu heistä ylittämättömältä. Kirkastusvuorihetkeen verrattuna kaiken, mitä tulevaisuus tarjoaa, on oltava valjua ja mitätöntä. Oppilaat tahtovat jäädä tähän. Heistä tuntuu, kuin he olisivat päässeet perille.

Kun sosialististen maiden poliittiset rakennelmat luhistuivat pari vuosikymmentä sitten, oli monia, jotka ajattelivat, että ihmiskunta on päässyt vihdoin perille. Kohuttiin kirjasta, jonka nimi jo julisti historian loppuneen. Kirja selitti, kuinka kommunismin jälkeen jäi elämään vain yksi, selkeä, kirkas ja lopullinen järjestely, liberaalinen markkinatalous. Nyt se muka oli valmis. Maailmantalouden vaiheet, ilmastonmuutoksen käynnistyminen ja monet muut ilmiöt ovat sen jälkeen osoittaneet kaunopuheisesti, että historia ei ole vielä loppunut eikä maailmanjärjestys valmistunut.

Luterilaisen kristillisyyden selitetään usein olevan kristinuskon lopullinen kiteytymä. Siitä ei uskonto tule enää paranemaan. Historia on loppunut ja lopullinen sana siitä, millainen on Jumala ja millainen on ihmisen ja Jumalan välinen suhde, on sanottu. Se joka muuta selittää, on joko harhaan johdettu tai harhaan johtaja.

Jeesus ei salli kirkastusvuorella oppilaittensa ryhtyä paaluttamaan valtausta valaistuksen vaaralta. Historia ei ole toteutunut, eikä totuus tullut täyteläisyydessään minään hetkenä tai missään paikassa. Kaikki, mitä Jeesuksen oppilaat näkivät ja kokivat hänen seurassaan, oli vain aavistuksia ja välähdyksiä siitä, mitä oli tulossa. Tämäkin päivän tekstin kuvaama huippuhetki oli sellainen ennakkovälähdys.

Kirkolla ei vieläkään ole totuutta hallussaan. Totuus on vasta tulossa. Sitähän Jumalan valtakunnan odottaminen tarkoittaa. Näemme yhäkin kuin vain kuvastimessa: ymmärrämme sen, mitä on, sen valossa, mitä on luvattu. Usko ei ole hallussa olevia totuuksia, vaan avautumista sille, mikä on vasta tulossa.