sunnuntaina, kesäkuuta 08, 2008

Kirkon moniäänisyys. Saarna Herttoniemen kirkossa helluntaina 8.6.2008.

Helluntaipäivän messu Herttoniemien kirkossa 8.6.2008


Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä, mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.

Jerusalemissa asui hurskaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien kansojen keskuudesta, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. He kysyivät ihmeissään: "Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä? Meitä on täällä partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia, meitä on Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontoksesta ja Aasian maakunnasta, Frygiasta, Pamfyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta, meitä on tullut Roomasta, toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia - ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja."

He eivät tienneet, mitä ajatella. Ihmeissään he kyselivät toinen toiseltaan: "Mitä tämä oikein on?" Mutta jotkut pilkkasivat: "He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä." (Ap.t. 2: 1-13.)

Moniääninen kirkko



Sunnuntain keskenään kilpailevat teemat



Tällä sunnuntailla on kaksi tärkeää teemaa. Kirkkovuoden mukaan on helluntai, mutta samana päivän vietetään myös äitienpäivää. Aluksi onnittelen kaikkia äitejä ja tähdennän kaikkien puolesta, kuinka tärkeää työtä äidit ovat tehneet ja tekevät. Siitähän on lähes jokaisella omaa kokemusta.



Päähuomioni keskitän kuitenkin helluntain tekstiin. Se on mitä ajankohtaisin. Kyse on kirkon moniäänisyydestä.









Kuinka kulttuurit syntyivät Babylonissa



Helluntaikertomuksen taustaksi on palautettava mieliin viimeinen Raamatun alkukertomuksista, kertomus Baabelin eli Babylonin tornista ja eri kulttuurien synnystä. Se on ensimmäisen Mooseksen kirjan yhdennessätoista luvussa. Tarina on seuraava:

1 Koko maailma käytti samoja sanoja ja puhui yhtä kieltä. 2 Kun ihmiset siirtyivät itään, he löysivät Sinearin maasta tasangon ja jäivät sinne asumaan. 3 Ja he sanoivat toisilleen: "Tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi." He käyttivät savitiiltä rakennuskivenä ja asfalttipikeä muuraamiseen. 4 He sanoivat: "Rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, joka ulottuu taivaaseen asti. Sillä tavoin saamme mainetta emmekä myöskään hajaannu yli koko maan." 5 Herra tuli katsomaan kaupunkia ja tornia, jota ihmiset rakensivat, 6 ja sanoi: "Siinä he nyt ovat, yksi kansa, jolla on yksi ja sama kieli. Tämä, mitä he ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät tekemään mitä tahansa. 7 Menkäämme sekoittamaan heidän kielensä, niin etteivät he ymmärrä toistensa puhetta." 8 Ja niin Herra hajotti heidät sieltä kaikkialle maailmaan, ja he lakkasivat rakentamasta kaupunkia. 9 Kaupunki sai nimen Babylon, sillä siellä Herra sekoitti ihmisten kielen ja sieltä hän hajotti heidät kaikkialle maailmaan.

Kertomus epäonnistuvasta Babylonin tornin rakentamishankkeesta on myyttinen kuvaus kielten ja kulttuurien synnystä. Aluksi koko maailma käyttää samoja sanoja ja puhuu yhtä kieltä. Ihmiskunta on yksi yhteinen ja yhtenäinen kulttuuri. Mikään ei näytä olevan sille mahdotonta. Tie on auki taivasta myöten.



Omista mahdollisuuksistaan juopuneena ihmiskunta ryhtyy ylimieliseen hankkeeseen: rakentamaan taivaaseen saakka ulottuvaa tornia. Jumala katsoo hanketta pilkallisena. Hän päättää sekaantua asioihin. Rakennushanke raukeaa, kun Herra hajottaa ihmiskunnan eri puolille maailmaa eri kulttuureihin ja kieliin pirstoutuneena.



Tekstien erilaiset viestit



Helluntaikertomus ja kertomus Babylonin tornista antavat aivan erilaisen sävyn kulttuurien ja kielten moneudelle. Mooseksen kirja kuvaa monikulttuurisuuden ihmiskunnan taakaksi: se on kahle, johon Jumala on köyttänyt ihmisen niin, ettei hän pysty kovin suuriin hankkeisiin. Ihmiset, jotka eivät edes ymmärrä toistensa puhetta, eivät saa isoja aikaan.



Kertomuksessa helluntaista on täysin päinvastainen viesti. Alkuseurakunta on koolla. Henki täyttää sen jäsenet. He alkavat puhua maailman kaikilla kielillä. Ihmettä tungeksii katsomaan uteliaita, jotka ovat kotoisin kaikista maailman maista. Kukin kuulee julistettavan Jumalan sanaa omalla kielellään.



Viesti on tämä: evankeliumi on ymmärrettävissä kaikkien kulttuurien omintakeisista lähtökohdista. Kielten ja kulttuurien moneus ei ole este. Ei ole tarpeen toivoa kulttuurien erojen häviämistä tai haaveilla yhden yhteisen kulttuurin rakentamisesta. Kulttuurien ja kielten erilaisuus on helluntain jälkeisessä maailmassa rikkaus, ei kirous.



Kirkolla on sanoma, jonka jokainen voi ottaa vastaan omasta kulttuuristaan luopumatta. Kirkko on perusolemukseltaan moniääninen.



Muita kirkon moniäänisyyden perustoja Uudessa testamentissa



Jo Uuden testamentin kirjakokoelman, kaanonin kokoonpano viestittää samaa sanomaa kirkon moniäänisyydestä. Kaanoniin sisältyy neljä erilaista kertomusta ja tulkintaa Jeesuksesta ja hänen elämäntyöstään, neljä eri evankeliumia. Kirkko ei valinnut niistä vain yhtä. Niiden aineksista ei rakennettu yhtä johdonmukaista ja yhtenäistä oikeaa kertomusta Jeesuksesta. Siis evankeliumi on jo alun perin moniääninen. Uuden testamentin kaanonin sisäinen jännite ei ole satunnaista. Se on itse sanoman kannalta olennaista. Tässäkin tapauksessa ”väline on viesti”, kuten kuusikymmentäluvulla hoimme.

Toinen todistus kirkon moniäänisyyden puolesta oli Jerusalemin apostolikokous. Siitä kerrotaan muun muassa Apostolien teoissa (15. luku).



Juutalaiskristittyjen muodostamassa Jerusalemin alkuseurakunnassa ei katsottu suopeasti, kuinka vapaasti apostoli Paavali käsitteli juutalaisuuden perinteitä. Hän otti kirkon jäseniksi ympärileikkaamattomia ihmisiä. Hän suhtautui puhtaussäännöksiin vapaamielisesti ja selitti, että lihaa voi syödä kyselemättä, onko se epäjumalille uhrattua.



Riita oli syvä. Varhaisen kirkon hajoaminen näytti olevan edessä. Riita vietiin apostolien kokoukseen. Kokous pidettiin Jerusalemissa.



Olisi kuvitellut, että yritettäisiin rakentaa kompromissia. Kummankin osapuolen, ahtaitten juutalaiskristittyjen ja avarien pakanakristittyjen näkemyksiä otettaisiin huomioon ja luotaisiin yhtenäinen näkemys kiistan kohteena oleviin kysymyksiin.



Varhainen kristinusko ei menetellyt tuohon tapaan. Apostolikokouksessa ei luotu yhtenäistä ideologiaa. Molemmat riitapuolet pitivät kiinni omasta uskontulkinnastaan. Samalla ne tunnustivat toiselle oikeuden omaan tulkintaansa. Toisensa tunnustaen, jopa toistensa työn siunaten he lähettivät toisensa omalle taholleen viemään evankeliumia eteenpäin. Yhteyden symboliksi sovittiin yleiskirkollinen kolehti Jerusalemin köyhien hyväksi. Kirkko määritteli itsensä moniääniseksi, monikulttuuriseksi.



Joistakin minimiehdoista oli sentään sovittava. Kumpikin osapuoli sitoutui ottamaan huomioon juutalaisesta näkökulmasta välttämättömiä moraalisia ehtoja, jotka liittyivät ruoan puhtauteen ja seksuaalisten suhteitten järjestelyihin. Nykyaikana kirkon moniäänisyyden moraaliset ehdot olisivat pikemminkin ihmisarvoon ja yleisiin ihmisoikeuksiin kuuluvia vaatimuksia. Moniäänisyytemme ei anna lupaa sortaa tai erotella ihmisiä esimerkiksi sukupuolen tai ihonvärin perusteella.



Teeman ajankohtaisuus



Sanoin aluksi, että teema on hyvin ajankohtainen. Olen lukenut näitä tekstejä samalla kun olen perehtynyt kirkon keskushallinnon viime vuonna julkaisemaan raporttiin kirkon strategiasta: ”Meidän kirkko. Osallisuuden yhteisö.” Raportti on monelta kannalta katsoen hyvä. Kaikissa tärkeissä asioissa se ei kuitenkaan ole tarpeeksi selkeä.



Kirkkomme sulki sisäänsä lähes koko Suomen kansan jossakin aiemmassa kulttuurisessa tilanteessa, yhtenäiskulttuurissa. Kulttuurinen yksiäänisyys on kuitenkin särkynyt. Muutos on peruuttamaton. On kuviteltavissa aika kauheita vaiheita, joiden tuloksena palattaisiin kattavaan aatteellinen yksimielisyyteen. Jos sellaisia painajaisia ei synny, kuten toivon, kansamme on ikuisesti jättänyt taakseen sellaisen tilanteen, jossa väestön suuri enemmistö voisi yhtyä tunnustamaan yhtä hallitsevaa elämänkatsomusta ja elämän yhdessä yhtenäisessä elämänmuodossa. Kulttuuristamme on tullut peruuttamattomasti moniäänistä.



Moniäänisessä kulttuurissa kirkon on palattava alkuperäisiin perusteisiinsa ja muistettava evankeliumin moniäänisyys. Kaikkien kirkon jäsenten on voitava kuulla kirkossa puhuttavan omaa äidinkieltään, saatava ottaa vastaan kirkon sanoma oman kulttuurinsa lähtökohdista. Kirkolla ei ole yhtä ainoaa oikeata ideologiaa.



Valtoimesti liberaalinenkaan kirkko ei toki ole. Keskinäisen yhteyden perustana on yksimielisyys moraalin perusvaatimuksista: esimerkiksi siitä, että ketään ei syrjitä sellaisten seikkojen perusteella, mihin kukaan ei voi itse vaikuttaa, kuten sukupuolen tai kulttuuritaustan perusteella.



Muinaisen kirkon kolehtia Jerusalemin köyhille vastatkoon nykyajan kirkon yhteinen huolenpito maailman köyhistä ja turvattomista ihmisistä. Se on kirkon yhtenäisyyden ajankohtainen symboli.



Yritys rakentaa yhtenäistä, yksiäänistä kirkkoa moniäänisessä kulttuurissa olisi itse asiassa hengellisen Baabelin tornin rakentamishanke. Sellaista Herrakin pilkkaisi taivaassaan. Kirkolla on tulevaisuutta vain sikäli, kuin se alkukirkon hengen mukaisesti sallii ja jopa suosii erilaisia uskontulkintoja, erilaisia elämäntyylikokeiluja, pyhän kohtaamisen erilaisia muotoja. Kirkko ei ole hengellinen puolue, joka haalii kannatusta ideologialleen. Se ei ole valtakunnallinen liikeyritys, joka etsii markkinoita tuotteelleen. Kirkon strategiamietintö saisi olla paljon selvempi tässä asiassa.



Suomen kirkossa on moniäänisyyden harvinaisen vankka traditio. Kirkon ydin on ollut joukko herätysliikkeitä, jotka ovat kukin korostaneet oma näkemystään evankeliumista. Kipakkaakin keskustelua on käyty, mutta lojaalisuutta yhteiseen kirkkoon on pidetty yllä. Niin ovat asennoituneet esimerkiksi heränneet, niin sanotut körttiläiset, joiden kirkkopyhää tänään vietämme.



Kirkon on edelleen vain syvennettävä ja tulkittava nykyaikaan moniäänisyyttään. Moraalisista vaatimuksista ei tietenkään voi tinkiä. Erilaiset uskonkorostukset ja teologiat kirkon yhtenäisyys kyllä kestää, mutta syrjimistä ja vähemmistöjen sortamista kirkon yhtenäisyys ei kestä.