Sisäinen ja ulkoinen kokemus. Saarna 9.4.2008 Huopalahden kirkossa. 2. sunn. pääsiäisestä.
Teksti (osa psalmitekstistä): Ps. 23.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen. Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti. (Ps. 23.)
Saarna: Sisäinen ja ulkoinen kokemus
Sisältää sitaatin kirjastani Syvyys syvyydelle, 1994.
Hengellisyyttä korostava aikamme koettaa tehdä selvän eron ulkoisen ja sisäisen kokemuksen välille ja siirtää painopisteen nimenomaan sisäisen kokemuksen puolelle. Juutalaisen ajattelijan Martin Buberin mielestä ero ulkoisen ja sisäisen kokemuksen välillä on keinotekoinen. Tätä eroa tähdentämällä ihminen koettaa päästä turvaan katoavaisuuden ja kuoleman alta. Katoavuus kohtaa sitä, mikä on ulkoista, mutta ihminen, joka samastaa itsensä siihen mitä hän on sisäisesti, kokee olevansa kaiken katoamattomuuden ulkopuolella. Näin ajattelee siis Buber.
Israelin uskonnossa, esimerkiksi Raamatun alkukertomusten mukaan ihminen on elävä fyysinen olio. Hän on kolmiulotteinen biomassan möhkäle, jonka Jumala on tehnyt eläväksi henkäyksellään. Kaikki Adamin sielun syvyydet ovat elävän aineen syvyyksiä.
Buber on juutalainen, kuten sanoin. Kristinuskon perinne korostaa kuitenkin samaa asiaa kuin hän. Uskontunnustuksen mukaan ihminen on ruumiineen sieluineen katoavainen. Ruumiineen sieluineen hänen odotetaan myös heräävän kuolleista. Uskontunnustuksen mukaan ulkoisella ja sisäisellä ihmisellä ei ole eri kohtaloita. Minne toinen menee, sinne menee toinenkin. Ruumiistaan riisuttuna sieluna ei taivaaseen ole kenelläkään asiaa.
Ulkoisen ja sisäisen kokemuksen sijaan meidän pitäisi puhua olemuksen eri tasoista. Toiselle ihmiselle ei voi aidosti sanoa sanaa Sinä vain osalla olemustaan. Sana on sanottava koko olemuksella. Oikea ero ei ole sisäisen ja ulkoisen kokemuksen välillä. Oikea ero on varautuneen kokemisen ja koko olemuksella kokemisen välillä. Koko olemuksellamme koemme jokaisen toisen jota sinuttelemme..
Sisäisestä kokemuksesta puhuminen houkuttelee kuvittelemaan jotakin mystistä kokemuksen umpiperää, jossa ihminen on ypöyksin, toisista ihmisistä ja muusta todellisuudesta irralleen repäistynä. Täyden olemuksen kokemus on päinvastoin se kohta, jossa kohtaamme kaikkein merkittävimmät tahot, ne tahot, joille sanomme: ”Sinä”. Niihin kuuluu tärkeät ihmiset. Tärkeitä ihmisiä ei kohdata ulkona maailmassa, vaan olemuksen syvyydessä.
Buberin syviä oivalluksia on se, että Jumalan kohtaaminen ei ole ihmisten kohtaamisesta erillinen asia. Jokaisessa täydessä ihmisen kohtaamisessa on läsnä perus-Sinä, Jumala. Kun pyhässä ehtoollisessa tänä iltana polvistumme uskonnolliseen kokemukseen, kokemaan Jumalaa, emme laskeudu pimeään kokemuksemme umpiperään. Jos osallistumisemme on aitoa, olemme tässä tilanteessa toisillemme läsnä koko olemuksemme syvyydessä. Koko muu maailma on läsnä täydellä voimallaan.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen. Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti. (Ps. 23.)
Saarna: Sisäinen ja ulkoinen kokemus
Sisältää sitaatin kirjastani Syvyys syvyydelle, 1994.
Hengellisyyttä korostava aikamme koettaa tehdä selvän eron ulkoisen ja sisäisen kokemuksen välille ja siirtää painopisteen nimenomaan sisäisen kokemuksen puolelle. Juutalaisen ajattelijan Martin Buberin mielestä ero ulkoisen ja sisäisen kokemuksen välillä on keinotekoinen. Tätä eroa tähdentämällä ihminen koettaa päästä turvaan katoavaisuuden ja kuoleman alta. Katoavuus kohtaa sitä, mikä on ulkoista, mutta ihminen, joka samastaa itsensä siihen mitä hän on sisäisesti, kokee olevansa kaiken katoamattomuuden ulkopuolella. Näin ajattelee siis Buber.
Israelin uskonnossa, esimerkiksi Raamatun alkukertomusten mukaan ihminen on elävä fyysinen olio. Hän on kolmiulotteinen biomassan möhkäle, jonka Jumala on tehnyt eläväksi henkäyksellään. Kaikki Adamin sielun syvyydet ovat elävän aineen syvyyksiä.
Buber on juutalainen, kuten sanoin. Kristinuskon perinne korostaa kuitenkin samaa asiaa kuin hän. Uskontunnustuksen mukaan ihminen on ruumiineen sieluineen katoavainen. Ruumiineen sieluineen hänen odotetaan myös heräävän kuolleista. Uskontunnustuksen mukaan ulkoisella ja sisäisellä ihmisellä ei ole eri kohtaloita. Minne toinen menee, sinne menee toinenkin. Ruumiistaan riisuttuna sieluna ei taivaaseen ole kenelläkään asiaa.
Ulkoisen ja sisäisen kokemuksen sijaan meidän pitäisi puhua olemuksen eri tasoista. Toiselle ihmiselle ei voi aidosti sanoa sanaa Sinä vain osalla olemustaan. Sana on sanottava koko olemuksella. Oikea ero ei ole sisäisen ja ulkoisen kokemuksen välillä. Oikea ero on varautuneen kokemisen ja koko olemuksella kokemisen välillä. Koko olemuksellamme koemme jokaisen toisen jota sinuttelemme..
Sisäisestä kokemuksesta puhuminen houkuttelee kuvittelemaan jotakin mystistä kokemuksen umpiperää, jossa ihminen on ypöyksin, toisista ihmisistä ja muusta todellisuudesta irralleen repäistynä. Täyden olemuksen kokemus on päinvastoin se kohta, jossa kohtaamme kaikkein merkittävimmät tahot, ne tahot, joille sanomme: ”Sinä”. Niihin kuuluu tärkeät ihmiset. Tärkeitä ihmisiä ei kohdata ulkona maailmassa, vaan olemuksen syvyydessä.
Buberin syviä oivalluksia on se, että Jumalan kohtaaminen ei ole ihmisten kohtaamisesta erillinen asia. Jokaisessa täydessä ihmisen kohtaamisessa on läsnä perus-Sinä, Jumala. Kun pyhässä ehtoollisessa tänä iltana polvistumme uskonnolliseen kokemukseen, kokemaan Jumalaa, emme laskeudu pimeään kokemuksemme umpiperään. Jos osallistumisemme on aitoa, olemme tässä tilanteessa toisillemme läsnä koko olemuksemme syvyydessä. Koko muu maailma on läsnä täydellä voimallaan.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home