Maailmassa mutta ei maailmasta. Saarna Riistavuoren palvelukodin ehtoolliskirkossa 15.4.08

Teksti: Joh. 17: 11-17

Jeesus rukoili ja sanoi: "Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.

Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus."



Saarna: Maailmassa mutta ei maailmasta



Jeesus selittää lukemassamme evankeliumitekstissä kristityn ja maailman välistä suhdetta. Kristitty elää maailmassa, mutta hän ei ole maailmasta. Tämä ajatus liittyy kolmeen keskeiseen asiaan kristityn elämässä.



Ensimmäinen liittymäkohta on kaste. Kasteessahan meidät liitetään kirkon yhteyteen. Kastetoimituksessa luetaan usein kauniit Jesajan kirjan sanat:



Näin sanoo Herra, joka sinut loi.

”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut.

Minä olen sinut nimeltä kutsunut.

Sinä olet minun.”

(Jes. 43:1.)



Lapsi syntyy maailmaan: perheeseen, yhteiskuntaan, ihmiskuntaan. Kasteessa Jumala kutsuu hänet esiin maailmasta, erisnimellä mainiten. Itse ymmärrän parhaiten kristillisen kasteen näkemällä mielikuvituksessani paimentolaiskylän keskellä hiekkaerämaata. Kylä on telttoja, joiden keskellä olevalla aukiolla seisoo heimon pyhä puu, toteemipaalu. Jumalan ääni jyrähtää erämaasta: hän puhuttelee nimeltä heimon jäsentä. Heimon jäsen lymyää toteemin taakse, oman yhteisön, oman kulttuurin, oman yhteiskunnan turvaan. Mutta Jumala käskee häntä erisnimellä puhutellen: tule pois toteemin takaa. Sellainen on Jumalan kutsu kasteelle. Kristitty on nimeltä mainiten maailmasta esiin kutsuttu ihminen. Kastettu jatkaa elämistä maailmassa, mutta maailmasta hän ei enää ole.



Toinen liittymäkohta on seurakunta. Seurakunta, kirkko, on Uuden testamentin alkukielellä ekklesia, mikä on sananmukaisesti suomeksi: esiin kutsuttujen yhteys. Kristillinen seurakunta on kaikkien niiden yhteyttä, jotka Jumala on nimeltä mainiten kutsunut esiin yhteisöstä, kulttuurista ja yhteiskunnasta. Seurakunta jatkaa elämistä maailmassa, mutta maailmasta se ei ole.



Kolmas liittymäkohta on messu. Meidät kutsutaan esiin arjesta, maailman keskeltä, Jumalan kattamaan pöytään. Se ei ole pakoa maailmasta, vaan se nautitaan suorastaan maailman silmien alla. Jää usein huomaamatta, että ehtoollisen vietto on perusluonteeltaan julkinen tapahtuma. Ehtoollisrukouksessa – kuten kuulemme taas kohta – ovat sanat:



”Armollinen isä,

me tahdomme täyttää tämän käskyn

ja viettää pyhää ehtoollista Poikasi muistoksi

ja niin julistaa hänen kuolemaansa, kunnes hän tulee.”



Vietämme ehtoollista maailmassa, maailman edessä, maailman silmien alla. Samalla julistamme, että emme ole tästä maailmasta, vaan tulevasta maailmasta, että olemme Jumalan valtakunnan kansalaisia.



Seurakunnan alkuperäinen nimi, joka tarkoittaa esiin kutsuttujen yhteisöä, ja kirkon sakramentit, kaste ja ehtoollinen kuuluttavat samaa ydinasiaa: kristitty on maailmassa, mutta ei ole maailmasta.