Armon karma. Viikkomessun saarna. Teksti luotu 26.4.08 (messu 5. paastonajan sunnuntain jälkeinen keskiviikko)

Teksti: Ps. 43: 2-5.



Sinä, Jumala, olet ainoa turvani.

Miksi olet hylännyt minut?

Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä,

kärsiä vihollisen sortoa?

Lähetä valosi ja totuutesi! Ne johdattakoot minua,

ne viekööt minut pyhälle vuorellesi,

sinun asuntoihisi.

Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen,

sinun eteesi, Jumala, minun iloni!

Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen,

Jumala, minun Jumalani!

Miksi olet masentunut, sieluni,

miksi olet niin levoton?

Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä,

Jumalaani, auttajaani.



Saarna: Armon ”karma”



Filosofi G.W.F. Hegelin keskeisiä pohdintoja oli herran ja orjan välinen suhde, herran ja orjan dialektiikka, niin kuin siihen filosofisissa teksteissä yleisesti viitataan. Vapaasti kerrottuna ja yksinkertaistettuna Hegelin kertoman filosofisen tarinan kulku on seuraava.



Ihmiselle on elintärkeää saada tunnustus toiselta ihmiseltä. Jos toinen ei tunnusta häntä vapaaehtoisesti, hän on valmis puristamaan tunnustuksen esiin vaikka väkivalloin. Niin syntyy sota. Jompikumpi osapuoli pääsee lopulta voitolle taistelussa. Voittaja suuntaa miekkansa kärjen maassa makaavan vihollisen kurkkua kohti. Hänen olisi helppo surmata. Tappaminen olisi kuitenkin järjetöntä. Kuollut ei tunnustaisi ketään. Jos hän surmaa voitetun, koko hänen taistelunsa olisi ollut mieltä vailla.



Näin syntyy orjuuden idea. Voittaja jättää voitetun henkiin, mutta orjuuttaa tämän. Häneltä jää oivaltamatta järjestelyn mielettömyys. Sellaisen ihmisen tunnustus, jota itse ei tunnusta, ei paina mitään. Tunnustuksen hankkiminen toiselta ihmiseltä orjuuttamalla tämän on turhaa puuhaa. Se on jokaisen orjuuttajan ja alistajan tragedia.



Itämaiset uskonnot tuntevat käsitteen karma. Käsitettä selitetään eri teksteissä eri tavoin, mutta ydinajatuksena kai on se, että jotkin asiat elämässä ja olemassaolossa kuuluvat loogisesti yhteen. Siitä millainen ihminen on ja hänen tärkeistä valinnoistaan johtuu loogisesti se, miten hänen käy. Itämailla uskotaan yleisesti siihen, että jokainen yksilö käy läpi monta peräkkäistä elämää. Karman laki tarkoittaa sitä, että se, miten käytän tämän elämäni, määrää, millainen seuraava elämäni on. Sellainen on karman laki.



Kristilliselle uskolle ajatus, jonka mukaan ihminen elää monta toisiaan seuraavaa elämää, on vieras. Kristinuskossa armo särkee elämän logiikan rautaiselta näyttävät lait. Karma-ajattelu on perusteissaan vierasta meille.



Jotkin asiat meidänkin uskomme mukaan kuuluvat erottamatta, luonnostaan, logiikan varmuudella, yhteen. Jos varustamme sanan ”karma” lainausmerkein, voimme puhua ”karman laeista”. Yksi sellainen ”karman laki” on se, mitä kuvasin: toiselta ei voi saada tunnustusta, jos orjuuttaa hänet.



Messuun osallistuvan seurakunnan kannalta keskeisen tärkeä ”karman laki” toteaa, että jokainen, joka itse on armoton, kulkee oman armonsa ohi. Tätä Jeesus tähdentää vertauksessaan armottomasta palvelijasta. On tärkeää, että käsittelemme omat vihamme ennen ehtoollispöytään menoa. Se joka tuohon pöytään menee hellien viholliskuvia mielessään, sulkee itse itsensä ehtoollisen siunausten ulkopuolelle. Onhan se eräänlainen ”karman laki” sekin.



Sitä ei pidä käsittää niin, että Jumala rankaisee ihmistä vihaamisesta ja kieltää häneltä ehtoollisen siunauksen. Kyse on asioiden logiikasta, yhden asian välttämättömästä yhteydestä toisiin asioihin. Se joka tulee ehtoollispöytään vihan vallassa, kieltäytyy itse osallistumasta siihen yhteyteen, mitä Kristuksen ruumiin ja veren nauttiminen merkitsee.



Katsokaamme nyt avoimin ja rehellisin silmin sisimpäämme ja selatkaamme albumimme viholliskuvia. Ne pyrkivät rajoittamaan sitä, mitä voimme saada pyhästä pöydästä. Anteeksi antaminen ei ole suoritus, jota meiltä vaaditaan. Se, että kieltäydymme armahtamasta, on itsessään sulkeutumista siltä armolta, jota meille tarjotaan. Se on armon kumoamatonta logiikkaa, armon ”karmaa”, jos jälkimmäinen sana pannaan lainausmerkkien väliin.