Oikea ja väärä perustus. Apostolien päivän messun saarna Huopalahden kirkossa 22.6.08

Apostolien päivän messu 22.6.2008 Huopalahden kirkossa kello 10




Evankeliumi

Matt. 16: 13-19

Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: "Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?" He vastasivat: "Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista." "Entä te?" kysyi Jeesus. "Kuka minä teidän mielestänne olen?" Simon Pietari vastasi: "Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika."

Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."

Oikea ja väärä perustus

Jeesus matkaa oppilaineen pitkin Palestiinaa. Saavutaan Filippoksen Kesarean seudulle. Yllättäen opettaja avaa teologisen keskustelun. ”Kuka Ihmisen Poika on?”

Ihmisen Poika oli oppilaille tuttu käsite. Kirkkoraamatun alaviitteet selittävät, että käsitteen alkuperä on Vanhassa testamentissa, Danielin kirjassa (7:13—14). Sananmukaisesti ihmisen poika tarkoittaa ketä tahansa ihmistä: jokainen meistä on ihmisen poika – tai tytär.

Danielin kirjan seitsemännessä luvussa kuvataan profeetan näkyä. ”Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä ja näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, näöltään kuin ihminen”. Sanasta sanaan käännettynä kohta kuuluisi – kuten Kirkkoraamattukin alaviitteessä selittää --: ”taivaan pilvistä tuli kuin ihmisen poika” – siis ihmisen näköinen, ihmisen kaltainen hahmo.

Jeesus ei kuitenkaan virittele keskustelua ihmisen perimmäisestä olemuksesta, kun hän kysyy oppilailtaan, kuka Ihmisen Poika on. Hänellä on mielessään Danielin näyn jatko, joka kuuluu näin:

”…hän (siis mainittu ihmisen näköinen olento)saapui Ikiaikaisen (Jumalan) eteen, ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.”

Ihmisen Pojasta oli juutalaisessa teologiassa tullut tämän Danielin näyn perusteella keskeinen teologinen termi. Sillä viitattiin lopun ajan ruhtinaaseen, Messiaaseen. Messias nostaisi suurempiensa sortaman Israelin valtion poliittisesta alennustilastaan. Hänestä tulisi koko maailman diktaattori – kuten Daniel kuvaa –, ja Israelista kehkeytyisi hänen johdollaan maailman ylivoimainen, ainoa suurvalta, se saisi aseman jota edes Yhdysvalloilla ei ole ollut.

Jeesus avaa siis keskustelun Messias-teologiasta.

Hän avaa keskustelun yleisellä, teoreettisella tasolla. Hän kysyy yleistä mielipidettä. Mitä ihmiset yleensä ajattelevat Messiaasta? Jeesuksen oppilaat selostavat kilpailevia teorioita. Yhteistä niille näkyy olevan se, että jonkun Israelin uskonnon muinaisen suurmiehen odotetaan heräävän henkiin ja ottavan vallan käsiinsä.

Keskustelun kulun olisi voinut arvata etukäteen. Henkilönnimet kiinnostavat ihmisiä niin paljon, että itse asia tahtoo hautautua usein niiden alle. Sehän on kovin tuttu piirre meidänkin politiikasta. Yksi oppilaista kannattaa ajatusta, jonka mukaan Elia pullahtaa keskelle nykyaikaa pyhän kirjan hämäristä ja ottaa johdon käsiinsä. Toiset kannattavat kiihkeästi toisia nimiä, joku Johannes Kastajaa, joku profeetta Jeremiaa, muut muita tunnettuja profeetoita. Jeesuksen oppilaiden haaveet eivät ole kummallisia. Kuinka usein meillä esimerkiksi mediassa on toivoskeltu, että uusi Kekkonen nostaisi päänsä esiin ja panisi asiat kuntoon?

Oppilaat puhuvat Messiaan tulosta niin kuin maailmalla ja meidänkin maassamme vielä joitakin vuosia sitten keskusteltiin luonnon tilasta ja ilmastonmuutoksesta. Toiset selittivät, ettei ole huolen aihetta. Tiede kyllä keksisi keinot hoitaa tämäkin asia niin kuin on keksinyt keinot hoitaa kaikki muutkin vaikeat asiat. Toiset olivat huolissaan siitä, että heidän lastensa tai lastenlastensa viimeistään käy huonosti, jos ihmiskunta ei muuta tuhoisaa elämäntapaansa. Tänään keskustelun sävy on jo toinen. Useimmat ihmiset ymmärtävät, ettei keskustella siitä, miten tulevaisuudessa mahdollisesti käy. Keskustellaan siitä, minkä keskellä jo ollaan. Ei keskustella siitä, miten tulevien sukupolvien käy, vaan siitä, mitä meille on tapahtumassa.

Jeesus ei näytä tyytyväiseltä keskusteluun. Hän kääntää keskustelun sekä ajankohtaiseksi että henkilökohtaiseksi.

Jeesus on ilmeisen huolissaan siitä, ettei kukaan omista oppilaista näy ottavan häntä ollenkaan huomioon. Oppilaat eivät näytä ymmärtävän kutsumustaan. Jeesushan käsitti tehtäväkseen julistaa, että lopun aika ei ole kaukainen tulevaisuuden asia. Hän selitti jo neitsytpuheessaan, josta Markuksen evankeliumin ensimmäinen luku kertoo: ”Aika on jo täyttynyt.” Valomerkki on jo tullut. Kaikki se, mihin Israelin Messias-odotukset liittyvät, on jo tämän päivän todellisuutta. Jeesus tahtoo ajankohtaistaa keskustelun, jossa oppilaat tyytyvät politikoimaan. Hän nostaa esille oman persoonansa. Kysymys on siitä, miten hänen sanomaansa suhtaudutaan.

Samalla hän omakohtaistaa kysymyksenasettelun. Kyse ei ole teorioista. Kyse on jokaisen henkilökohtaisesta suhtautumisesta häneen, hänen persoonaansa ja hänen kutsumukseensa. ”Entä te?” Hän kysyy. ”Entä sinä itse?” hän tarkoittaa.

Simon on kiihkein Jeesuksen oppilaista. Kun toiset oppilaat ovat sanattomina keskustelun saatua uuden, hämmentävän suunnan, Simon ehtii huudahtamaan: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika”. Simon ei selitä teorioita, vaan ottaa omakohtaisen kannan. Hän ei puhu jostakin, joka ehkä tulee eteen yhtenä päivänä tulevaisuudessa, vaan reagoi siihen, minkä keskellä ollaan juuri nyt, mikä koskee häntäkin henkilökohtaisesti.

Simon kiihkoilee niin hyvässä kuin pahassa, tunnemmehan hänet. Kirkkovuoden mittaan saamme kuulla siitä monia anekdootteja. Muutama kuukausi sitten elimme kirkkovuoden rytmissä Jeesuksen kärsimysaikaa. Getsemanen puistossa Simon käy puolustamaan Jeesusta ase kädessä ja haavoittaa yhtä häntä vangitsemaan tullutta miestä. Kiihkeydessään hän on kuitenkin hyvin epäluotettava. Muistamme kertomuksen siitä, kuinka hän kielsi Herransa kolmeen eri kertaan. Simon tarkoittaa hyvää, mutta hänen varaansa ei kerta kaikkiaan voi laskea mitään. Hän on pahimmillaan täysi haihattelija.

Jeesuksen reaktiota Simonin uskontunnustukseen on tulkittava tältä taustalta. Hän antaa Simonille uuden nimen, Pietari. Pietari on kreikaksi Petros, ja se tuo mieleen kalliota tarkoittavan kreikan kielen sanan petra. Jeesus julistaa: ”…minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni.” Jeesus antaa Pietarille suuren tunnustuksen: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika.”

Kun hän kutsuu Simonia kallioksi, hänen puheessaan on ironinen sävy. Hän ei enää oikeastaan puhukaan Simonista, vaan ottaa kantaa Messias-teorioihin. Messias-teorioiden mukaan Messias on itsevaltias, jonka valta perustuu ylivoimaan. Maailma taipuu hänen komentoonsa, koska ei mahda mitään hänen sotavoimilleen. Jeesuksen Messias-aseman perusta on kiihkeän, mutta epäluotettavan ihmisen sydämen tunnustuksessa. Keskustelu alkoi henkilökysymyksistä. Vasta nyt Jeesuksen mielestä oli päästy asiakysymyksiin. Varsinainen asia on se, ettei uskolla ole luotettavaa ulkoista perustaa.

Fundamentalismi on aikamme kansainvälisen politiikan keskeisimpiä käsitteitä. Keskustelua fundamentalismista sekoittaa se, että sanaa käytetään milloin täsmällisessä ja ahtaassa, milloin hyvin laveassa merkityksessä.

Ahdas fundamentalismin käsite liittyy Yhdysvaltojen uskontohistoriaan. Viime vuosisadalla kiihkeissä ja vanhoillisissa protestanttipiireissä syntyi vastareaktio vapaamielistä kristillistä ajattelua kohtaan. Ruvettiin laatimaan luetteloita asioista, joihin ihmisen oli uskottava, jotta hänet voitiin tunnustaa kristityksi. Luetteloissa mainittiin aina usko siihen, että Raamattu on kauttaaltaan kirjaimellista Jumalan Sanaa. Saman asian on menestyskirjailija Dan Brown kirjassaan Da Vinci—koodi kuvannut näin: monet uskovaiset ymmärtävät Raamatun Jumalan ihmiskunnalle lähettämäksi faksiksi. Niitä asioita, joita ihmisen oli uskottava, kutsuttiin fundamentaaleiksi eli perusasioiksi. Siitä fundamentalismi sai ahtaammassa merkityksessä nimensä. Fundamentalisteja ovat kaikki, jotka uskovat kaikkiin fundamentaaleihin, uskon perusasioihin.

Kun puhutaan islamilaisesta fundamentalismista, ei kyse tietenkään ole nimenomaan Raamatusta Jumalan ihmiskunnalle lähettämänä faksina. Islamin pyhä kirja on Koraani, ei Raamattu. Fundamentalismin käsitettä on laajennuttu, jotta voitaisiin puhua myös ei-kristillisestä fundamentalismista. Fundamentalisti sanan laajemmassa merkityksessä on jokainen, joka uskoo seisovansa turvallisesti totuuden kalliolla toisinajattelijoiden rämpiessä surkeasti valheen suossa. Se joka on fundamentalistin kanssa eri mieltä, ei ole vain erehtynyt, vaan hän on vaipunut moraalittomuuteen. Eri mieltä oleminen on synti.

Päivän evankeliumitekstissä Jeesus ottaa kannan fundamentalismiin. Hän tähdentää, että kristillisessä uskossa ei ole kysymys oikeasta opista. Autuuttavaa teoriaa ei ole. Kristillisessä uskossa ei ole kyse siitä, että mielipiteet ovat oikeat. Kukaan ei tule autuaaksi teoreettisilla käsityksillään. Kristinuskossa on henkilökohtaisesta suhtautumisesta Jeesuksen persoonaan, opetuksiin ja kohtaloon. Usko on henkilökohtainen Minä-Sinä—suhde. Kirkolla ei ole muuta kivijalkaa, kalliota tai fundamenttia kuin meidän kiihkeiden, usein vilpittömien, mutta aina kovin epäluotettavien kristittyjen rakkaus.