Yhteisvastuun outo laskuoppi

(Artikkeli Haagalaiseen, käsikirjoitus valmistui 16.1.2010)


Yhteisvastuu-keräys vetoaa taas kerran solidaarisuuteemme. Mutta mitä sanat yhteisvastuu ja solidaarisuus oikein merkitsevät?

Sanan solidaarisuus juuri on latinankielisessä käsitteessä in solidum. Termi on taloudellinen. Kun joukko ihmisiä ottaa yhteisen velan, heidän vastuunsa velasta voi olla joko in solidum tai pro rata. Solidaarisesta velasta jokainen velkakirjan allekirjoittaja vastaa in solidum eli velkoja saa periä koko velan keneltä tahansa velkakirjan allekirjoittajista. Vaihtoehtona on, että vastuu on pro rata: kukin velallinen vastaa velasta vain omalta osaltaan, esimerkiksi kolme velallista kukin velan kolmanneksesta. Velkojan on perittävä kultakin erikseen kullekin kuuluva osuus (ratio) velasta.

Jaamme vastuuta luonnostaan pro rata, yksilökeskeisesti. Jos minä ota puolet vastuuta jostakin asiasta, toinen puoli vastuuta jää muiden keskenään jaettavaksi. Vastuuta on yhteensä vain sata prosenttia, ajattelemme. Solidaarisuus särkee yksilökeskeiset laskelmat. Jos kolme vastaa solidaarisesti jostakin, jokainen vastaa siitä sataprosenttisesti. Vastuuta on yhteensä enemmän kuin sata prosenttia, sitä on yhteensä kolmesataa prosenttia.

Yhteisvastuun outoon aritmetiikkaan kytkeytyy lähimmäisyyden yhtä outo matematiikka. Jeesus kuvasi sitä Luukkaan evankeliumin 10. luvussa. Hän oli juuri kiteyttänyt etiikan rakkauden kaksoiskäskyyn. Sen mukaan lähimmäistä on rakastettava niin kuin omaa itseä. Muuan eetikko (”lainopettaja”) oli kuulemassa hänen luentoaan. Eetikko halusi tietää, miten hän voisi laskea oman osuutensa yhteisvastuusta. ”Mutta kuka on lähimmäiseni?”, hän kysyi.

Jeesus vastasi kertomalla vertauksen laupiaasta samarialaisesta. Kertomuksensa lopuksi hän kysyi eetikolta: ”Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?” Hän siis käänsi kysymyksen aivan päinvastaisesti. Ihmisen on väärin koettaa selvittää, mikä osuus hänellä on yhteisvastuusta. Jos kukaan ei ole häntä lähempänä avun tarvitsijaa, hän on vastuussa tästä solidaarisesti eli sataprosenttisesti. Lähimmäisyyden geometriassa harpin kärki sijoitetaan avun tarvitsijan kohdalle, ei auttajan kohdalle, kun yhteisvastuun kehää piirretään.

Solidaarisuuden aritmetiikka ja lähimmäisyyden geometria tuntuvat sälyttävän ihmisen kannettavaksi ylivoimaisen taakan. Eipä ihme, että Markuksen evankeliumin 10. luvussa rikas nuorukainen, joka kohtasi nämä vaatimukset, synkistyi ja meni pois murheellisena. Pitääkö meidän kulkea ympäriinsä kärsivän näköisinä kantaen sietämättömän raskasta vastuutamme?

Ei tarvitse. Käsittelemättä on vielä armon kvanttimekaniikka. Kvanttimekaniikka kuvaa sitä, miten siirrytään tilasta toiseen kerralla, liukumatta läpi välivaiheitten. Sekä Luukkaan evankeliumin eetikko että Markuksen evankeliumin rikas nuorukainen olivat kiinnostuneita siitä, miten saisivat hilatuksi itsensä autuuden tilaan. Kristityn ei tarvitse miettiä, miten saisi pelastettua itsensä. Homma on jo hoidettu in solidum, kokonaan ja kertakaikkisesti. Meidät on jo pelastettu.

Armon kvanttimekaniikka vapauttaa suorittamasta. Sen perusteksti on Markuksen evankeliumin 14. luvun kertomus siitä, kuinka muuan Jeesukseen hullaantunut nainen voiteli hänen jalkansa kalliilla voiteella. Pikkuinen voidepurkki maksoi, jos osaan oikein laskea, nykyrahassa noin 20 000 euroa. Tosikot, mm. Juudas, närkästyivät naisen liioittelusta, mutta Jeesus puolusti ihailijaansa: ”Köyhät teiltä eivät karkaa, mutta nyt vietetään minun läksiäisiäni!” Solidaarisuus ei laskelmoi. Se ei ole rationaalista.