Job ja menestyksen teologia. Alustussarja Huopalahden seurakunnan keskiviikkokerhossa keväällä 2010

Terho Pursiainen


Job ja menestyksen teologia 1—3.

Alustukset keskiviikkokerhossa Huopalahdessa keväällä 2010.

Keskustelut ovat 10.2., 24.2. ja 10.3. Huopalahden kirkolla, seurakuntasalissa.

10.2.10 Ensimmäinen alustus

1.1. Idylli ja koettelemukset

"1. Uusin maassa oli mies, jonka nimi oli Job. Tämä mies oli nuhteeton ja rehellinen, pelkäsi Jumalaa ja karttoi pahaa.

2. Hänelle syntyi seitsemän poikaa ja kolme tytärtä.

3. Ja karjaa hänellä oli seitsemäntuhatta lammasta, kolmetuhatta kamelia, viisisataa härkäparia ja viisisataa aasintammaa sekä ylen paljon palvelijoita. Tämä mies oli kaikista Idän miehistä mahtavin. (1. luvusta)."

Job oli moitteettoman hurskas ja Jumalalle kuuliainen mies. Jumalan siunaus oli mukana kaikessa mihin hän ryhtyikin. Hänen omaisuutensa on suunnaton. Hänen kansainväliset liiketoimensa kukoistivat. Hän oli itämaiden mahtavin ihminen.

Luvut kolme, seitsemän ja kymmenen olivat Jobin kirjan kirjoittamisaikoina täydellisyyden vertauskuvia. Jobilla on kolme tytärtä ja seitsemän poikaa eli siis kymmenen lasta: täydellinen perhe. Jotakin vielä jopa täydellisyyden päälle: Jobin lapset rakastivat toisiaan ja viihtyivät yhdessä. He juhlivat ja pitävät iloa vuoron perään seitsemän pojan kodissa. Voimme päätellä, että meno tuppasi menemään vauhdikkaaksi näissä juhlissa. Kun nimittäin juhlien kierros on täysi, Job uhrasi uhrin Jumalalle lapsiensa puolesta siltä varalta, että joku heistä olisi tullut tehneeksi jotakin sopima¬tonta, sellaista mistä Jumala loukkaantuisi.

"4. Hänen pojillansa oli tapana laittaa pitoja, kullakin oli pidot talossaan vuoropäivänänsä; he lähettivät silloin sanan ja kutsuivat kolme sisartansa syömään ja juomaan kanssansa.

5. Mutta kun pitopäivät olivat kiertonsa kiertäneet, lähetti Job sanan ja pyhitti heidät; hän nousi varhain aamulla ja uhrasi polttouhreja, yhtä monta kuin heitä oli. Sillä Job ajatteli: "Ehkä poikani ovat tehneet syntiä ja sydämessään luopuneet Jumalasta". Näin Job teki aina." (1. luvusta).

Jobin kirja alkaa tällä kukoistuksen kuvauksella, alkuidyllillä.

Kaikki kuitenkin muuttuu kohta. Jobin vastoinkäymiset alkavat. Sadot epäonnistuvat ja kauppakaravaanit tuhoutuvat. Jobin talous romahtaa. Lapset saavat surmansa.

"13. Kun sitten eräänä päivänä hänen poikansa ja tyttärensä söivät ja joivat viiniä vanhimman veljensä talossa,

14. tuli sanansaattaja Jobin luo ja sanoi: "Raavailla kynnettiin, ja aasintammat kävivät niiden vieressä laitumella;

15. niin sabalaiset hyökkäsivät ja ryöstivät ne ja surmasivat palvelijat miekan terällä. Vain minä yksin pelastuin kertomaan tämän sinulle."

16. Hänen vielä puhuessaan tuli toinen ja sanoi: "Jumalan tuli iski alas taivaasta, sytytti palamaan lampaat ja palvelijat ja kulutti heidät. Vain minä yksin pelastuin kertomaan tämän sinulle."

17. Hänen vielä puhuessaan tuli taas toinen ja sanoi: "Kaldealaiset asettuivat kolmeen joukkoon ja karkasivat kamelien kimppuun, ryöstivät ne ja surmasivat palvelijat miekan terällä. Vain minä yksin pelastuin kertomaan tämän sinulle."

18. Hänen vielä puhuessaan tuli taas toinen ja sanoi: "Poikasi ja tyttäresi söivät ja joivat viiniä vanhimman veljensä talossa;

19. katso, silloin suuri tuulispää tuli tuolta puolen erämaan ja iski talon neljään nurkkaan, ja se luhistui nuorukaisten päälle, niin että he kuolivat. Vain minä yksin pelastuin kertomaan tämän sinulle." (1. luvusta)"

Lopulta Job saa inhottavan ihotaudin.

"Niin Saatana lähti pois Herran edestä. Hän meni ja runteli Jobia märkivillä paiseilla. Niitä nousi kaikkialle, päästä jalkoihin. 8 Job kävi jätekasalle istumaan ja kaapi ruumistaan ruukunpalalla. (2. luvusta)"

Edes Jobin vaimon lojaalisuus miestään kohtaan ei tahdo kestää.

"9 Hänen vaimonsa sanoi hänelle: "Vieläkö sinä pidät kiinni hurskaudestasi? Kiroa jo Jumalaa ja kuole pois!" "(2. luvusta)

Jobin luokse saapuvat hänen parhaat ystävänsä ollakseen läsnä hänen mur¬heessaan.

"11. Jobilla oli kolme ystävää: temanilainen Elifas, suahilainen Bildad ja naamalainen Sofar. Kun he saivat kuulla onnettomuudesta, joka oli kohdannut Jobia, he kävivät tapaamassa toisiaan ja päättivät mennä hänen luokseen osoittamaan hänelle myötätuntoa ja lohduttamaan häntä. 12 Jo kaukaa he näkivät hänet, mutta he eivät tunteneet häntä. Lähemmäs ehdittyään he alkoivat ääneen itkeä, repäisivät viittansa ja heittivät ilmaan hiekkaa, niin että se putosi heidän hiuksilleen. 13 He istuutuivat maahan hänen viereensä ja istuivat siinä seitsemän päivää ja seitsemän yötä. Kukaan heistä ei puhunut Jobille mitään, sillä he näkivät, miten kauhea hänen tuskansa oli." (2. luvusta)

Jobin kirjan kirjoittamisen aikoihin seitsemän päivän ja seitsemän yön pituisen surutyön jälkeen ajateltiin surun tulleen täydellisesti käsitellyksi.

1.2. Menestyksen teologia

Ystävyys joutuu pian kovalle koetukselle. Jobille selviää, että ystäviä kiinnostaa ennen kaikkea oikeassa oleminen. He ovat valmiimmat uhraamaan ystävänsä kuin epäilemään kulttuurinsa ja uskontonsa virallista ideologiaa. Job kuvaa ystäviensä petosta suorasukaisesti.

"5. Huutaako villiaasi vihannassa ruohikossa, ammuuko härkä rehuviljansa ääressä?

6. Käykö äitelää syöminen ilman suolaa, tahi onko makua munanvalkuaisessa?

7. Sieluni ei tahdo koskea sellaiseen, se on minulle kuin saastainen ruoka.

…

15. Minun veljeni ovat petolliset niinkuin vesipuro, niinkuin sadepurot, jotka juoksevat kuiviin.

16. Ne ovat jääsohjusta sameat, niihin kätkeytyy lumi;

17. auringon paahtaessa ne ehtyvät, ne häviävät paikastansa helteen tullen.

18. Niiden juoksun urat mutkistuvat, ne haihtuvat tyhjiin ja katoavat.

19. Teeman karavaanit tähystelivät, Seban matkueet odottivat niitä;

20. he joutuivat häpeään, kun niihin luottivat, pettyivät perille tullessansa.

21. Niin te olette nyt tyhjän veroiset: te näette kauhun ja peljästytte." (6. luvusta)

Se virallinen ideologia, johon Jobin ystävät ovat sitoutuneet, on Vanhan testamentin menestyksen teologia. Jobin kirja on menestyksen teologian kritiikkiä. Tämän ajattelutavan mukaan kuuliaisuus Jumalalle takaa siunauksen. Ensimmäinen psalmi kuvaa Vanhan testamentin menestyksen teologiaa:

Kaksi tietä

1 Hyvä on sen osa,

joka ei vaella jumalattomien tavoin,

ei astu syntisten teille,

ei istu pilkkaajien parissa

2 vaan löytää ilonsa Herran laista, tutkii sitä päivin ja öin.

3 Hän on kuin puu, vetten äärelle istutettu: se antaa hedelmän ajallaan, eivätkä sen lehdet lakastu. Hän menestyy kaikissa toimissaan.

4 Niin ei käy jumalattomien.

He ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa.

5 Väärintekijät saavat kerran tuomionsa,

syntisillä ei ole sijaa vanhurskaiden joukossa.

6 Herra ohjaa omiensa tietä, mutta jumalattomien tie päätyy tuhoon. (1. psalmista)

Jumala palkitsee hurskauden.

Menestyksen teologialla on kääntöpuolensa. Se, joka ei menesty, saa viime kädessä syyttää itseään. Hän kärsii oman uskonsa puutteesta tai hänen uskossaan on jokin vika. Jos kaikki on hyvässä kunnossa ulkonaisesti, vika on salainen. Jobin ystävien ongelmana oli löytää Jobin salainen vika Jobin moitteettomalta näyttävässä elämässä ja Jumala-suhteessa. Jobin synnin saalistamisen aloittaa Elifas:

"7. Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?

8. Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.

9. Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät." (4. luvusta)

Menestyksen teologian malli on Vanhan testamentin liittoajatuksessa. Israelin kansan ja Jumalan (Jahven) välillä on voimassa muinoin solmittu liitto, sopimus. Israel on luvannut noudattaa Jumalan käskyjä, olla kuuliainen laille. Jumala on puolestaan luvannut pitää Israelin etuoikeutetussa asemassa maailman kansojen joukossa. Sen merkkinä oli lupaus omasta maa-alueesta, ”luvatusta maasta” ja Jumalan siunauksesta, joka näkyisi meren hiekkaan verrattavana väkilukuna ja suurvalta-asemana.

Vanhan testamentin vanhurskaus-käsite kytkeytyy liittoajatukseen. Vanhurskaus on oman sopimuk-seen perustuvan osuuden täyttämisestä, epävanhurkaus valapattoisuutta, sopimuksen rikkomista. Israel oli vanhurskas, jos oli kuuliainen sopimuksessa lupaamallaan tavalla, Jumala oli vanhurskas, jos suosi Israelia sopimuksessa lupaamallaan tavalla.

Jos syntyisi tilanne, jossa osapuolen uskollisuutta sopimukselle alettaisiin epäillä, osapuolen olisi vanhurskautettava itsensä eli osoitettava, että loppujen lopuksi on sittenkin täyttänyt sen mitä on luvannut. Vanhurskauttaminen on oman itsen ja omien tekojen oikeuttamista.

Jumalan vanhurskauttamisesta käytetään sanaa teodikea (kreikk. theos, ’Jumala’ + dikaos, ’van-hurkas, oikeudenmukainen’ < dikē, ’vanhurskaus, oikeudenmukaisuus’).

Liittoajatuksen kaavaa sovelletaan myös yksilön ja Jumalan välisiin suhteisiin. Niin kuin Israelilla on oikeus odottaa, että se saisi Jumalan sille lupaaman erityiskohtelun kansakuntien joukossa, niin Jobillakin on oikeus odottaa, että hänen kuuliaisuuteensa Jumalalle palkittaisiin menestyksenä kaikessa, mihin hän ryhtyisi.

Job vaatii Jumalaa käymään oikeutta kanssaan eli oikeuttamaan sen, miten kohtelee Jobia. Kuvatessaan Jobin riitaa Jumalan kanssa runoilija pakottaa lukijansa pohtimaan kriittisin mielin, onko menestyksen teologia oikea tulkinta elämästä ja maailmasta. Job saa rauhan vasta, kun lakkaa kyselemästä Jumalan maailmanhallinnan oikeutusta.

1.3. Job, myyttisen muinaisuuden sankarihahmo

Menestyksen teologia oli sen kulttuurin perusteita, jonka piirissä nimeltä tuntematon Jobin kirjan kirjoittaja loi mestarirunoelmansa. Kirjailija käyttää monia taktiikoita, jolla etäännyttää kertomustaan. Hänen tarkoituksensa on auttaa lukijaa omaksumaan haastavia ajatuksia, toisaalta varmaan myös estää kirjaansa joutumasta sensuurin käsiin.

Jobin kirja on kirjoitettu meidän näkökulmastamme katsoen muinaisena aikana. Tarkasta kirjoittamisajankohdasta ei ole yksimielisyyttä, mutta siitä on kulunut joka tapauksessa 2300 tai lähes 3000 vuotta. Kirjailija sijoittaa kertomansa tapahtumat omasta näkökulmastaan katsoen muinaiseen aikaan. Job on yhtä kaukana hänen kulttuuristaan kuin Väinämöinen on meidän kulttuuristamme. Lukija sietää monia itsessään sietämättömiä ajatuksia, kun yhdistää ne kaukaiseen menneisyyteen.

Job on Nooan kaltainen yli-inhimillinen sankarihahmo ajalta, jolloin ihmiskunta oli vielä nuori. Tämä on runoelman kannalta tärkeä asia. On vaikeaa uskoa kenestäkään omana aikana elävästä ihmisestä, että hän olisi täysin moitteeton. Muinaisajan sankarit eivät kuitenkaan olleet kaltaisiamme pieniä ihmisiä. Kertomuksen perusasioita on Jobin vanhurskaus. Lukija on uskottava siihen. Tiedämme, että Jobissa ei ole salaistakaan vikaa, koska kertoja on sen meille kertonut. Tiedämme, että Jobin ystävät ovat epäoikeudenmukaisia Jobia kohtaan. Parhaiten lukija ymmärtää runoilijan tarkoituksen, jos ajattelee näin: ”Se on selvää, että kukaan meistä ei ole täydellinen. Mutta olettakaamme, että joskus on elänyt täydellinen ihminen. Kuvitelkaamme, ettei hän suinkaan kukoistanut, vaan hänen kävi kovin kurjasti. Mitä meidän olisi tämän kuvitteellisen esimerkin ääressä ajateltava menestyksen teologiasta?” Jobin kirja siis alkaa ajatuksellisesti sanoilla: ”Olipa kerran”.

Job on sijoitettu Israelin pakanuuden aikaiseen kulttuuriin. Jumalan oikeaa nimeä ei vielä tiedetä. Kirjan kuvaama Jumala on taivaan tsaari, josta kirjailija käyttää usein pakana-aikaisia Jumalan nimiä kuten El ja Šaddai.

"1. Silloin Herra vastasi Jobille tuulispäästä ja sanoi:

2. "Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua.

3. Sinäkö teet tyhjäksi minun oikeuteni, tuomitset minut syylliseksi, ollaksesi itse oikeassa?

4. Tahi onko sinun käsivartesi niinkuin Jumalan, ja voitko korottaa äänesi jylinän niinkuin hän?" (40. luvusta)

Tässä tekstissä esiintyviä Jumalan nimiä on kolme, kuten selviää Norman C. Habelin englanninnoksesta.

”Yahweh answered Job and said: ”Will the one with a suit against Shaddai correct me? Will the one arraigning Eloah answer me?”

Kun kirjailija arvostelee töykeästi Jumalaa, lukija kestää tekstin, kun yhdistää sen jo hylättyihin muinaisajan epäjumaliin.



24.2.10 Toinen alustus

2.1. Kahden kerroksen väkeä

Jobin runoelman kirjoittaja sisällyttää teologisen perussanomansa jo kertomuksensa raken¬teeseen – tulee mieleen 60-luvun muotifilosofi Marshall McLuhan, joka kuvasi televisiokulttuuria selittämällä, että väline on viesti.

Tapahtumat sijoitetaan kahdelle näyttämölle: taivaan tsaarin hoviin ja Jobin ja hänen ystäviensä elämään, ihmisen piiriin. Kertomus alkaa ihmisen piiristä, Jobin persoonan ja elämän kuvauksesta. Sitten kuvataan tapahtumia Jumalan valtioneuvostossa (’Jumalan pojat’), jossa keskushenkilöitä ovat taivaan tsaari, Šaddai, ja hänen keskeisin ministerinsä, tiedustelupalvelun päällikkö Saatana. Milloin kuvataan sitä, mitä taivaassa tapahtuu, milloin sitä, mitä Jobin piirissä tapahtuu.

Kerrontaratkaisu avaa kolme erilaista näkökulmaa. Jobin kohtalot määrätään taivaan hovin juonitteluissa, mutta Job ja hänen ystävänsä eivät tiedä mitään tästä tapahtumien tasosta. Heidän on yritettävä ymmärtää tapahtu¬mia tietämättä niiden tärkeimpiä syitä. Jumalan hovissa tiedetään molempien tasojen tapahtumat. Etuoikeutetuin on kuitenkin lukijan näkökulma: lukija tietää jopa enemmän kuin Jumala. Šaddai on epävarma asemastaan ja loputtoman luulevainen: hän epäilee, että Job vain näyttelee kuuliaisuutta ja hurskautta saadakseen menestyksen teologian lupaamat palkinnot. Lukija tietää, että Jumala epäilee suotta: kertojahan on tehnyt meille tiettäväksi, että Job on moitteeton.

Jobin ystävät joutuvat koomiseen valoon, kun koettavat selittää tapahtumia, joiden todellisia syitä eivät tiedä. He uhraavat tosiasiat ja jopa ystävänsä voidakseen pitää kiinni virheellisestä ideologiastaan.

Job ymmärtää ystäviensä käyttäytymistä oikein ja moittii heitä siitä, että he uhraavat ystävän ollakseen oikeassa. Ystävät väittävät, vastaan: Job vain koettaa väistää totuutta. Lukija tietää, että he syyttävät Jobia väärin perustein.

2.2. Jumala-Saatana

Jobin kirjan Saatana ei vielä ole Jumalasta riippumaton henkivalta, joka taistelee omintakeisesti Jumalaa vastaan. Hän on Jumalan palvelija (Jumalan ’poika’), joka toteuttaa Jumalan käskyjä, jonka kautta taivaan tsaari toteuttaa politiikkaansa. Hänellä on kuitenkin jo rajallisesti itsenäinen roolinsa: hän viettelee Jumalaa ja asettaa hänelle ansoja.

C.G.Jung on omassa Jobin tulkinnassaan käsittänyt niin, että Saatana kuuluu Jumalaan. Saatana edustaa niitä ristiriitaisia voimia, jotka repivät taivaan tsaaria sisältä käsin ja selittävät hänen mielivaltaisuuttaan ja ennakoimattomuuttaan. Job on itse asiassa tekemisissä Šaddai-Saatanan kanssa. Jobin näkökulmasta Jung on välttämättä oikeassa: Job saa tuta taivaallisen politiikan seuraukset omissa nahoissa tietämättä mitään taivaan uumenissa käynnissä olevista hovijuonitteluista. Todellisuudella on hänelle kahdet kasvot, Jumalan ja Saatanan kasoiskasvot.

Šaddai on Isrealin muinaisen uskonnon tuntema metstästäjäjumala, säälimätön riistaansa vaaniva saalistaja. Jumalasta tulee Jobin saalistaja sen luulevaisuutensa tähden, jota Saatana herkeämättä ruokkii.

Luulevaisuus on kirjan perusteemoja. Šaddai on luulevainen kuten mustasukkainen rakastaja, joka kerää ”todisteita” puolisonsa uskottomuudesta. Menestyksen teologia tekee Jobin ystävistä luulevaisia saalistajia, Šaddai-metsästäjän ajokoiria, jotka koettavat ajaa saaliin pensaista näkyville. Jobkaan ei ole vapaa luulevaisuudesta: hän uhraa eläimiä Jumalalle lastensa pirskeiden jälkeen kaiken varalta, koska onhan mahdollista, että joku heistä on juovuspäissään sanonut tai tehnyt jotakin sopimatonta.

Jos Šaddai ja Saatana sulautuvat toisiinsa yhdeksi Šaddai-Saatana-tahoksi, on johdonmukaista ymmärtää niin, että kertomuksen maan tason tapahtumien henkilöt – Jobin vaimo, hänen kolme ystäväänsä ja Elihu, ovat Jobin sivupersoonia, joiden puheenvuorot ovat Jobin omia ajatusyllykkeitä. Menestyksen teologia johtaa pääsemättömään epävarmuuteen omasta asemasta Jumalan edessä.

2.3. Pyörteen Jumala

Juuri kun Elihu selittää Jobille, kuinka toivotonta on taivaan tsaarin haastaminen oikeuttamaan omaa hallintoaan (teodikea), Jumala pyyhältää paikalle. Nyt hän esiintyy sillä nimellä, jolla runoelman kirjoittamisajankohdan kulttuuri hänet tuntee: nimellä Jahve. Lukijan on syytä ymmärtää, että nyt ei puhuta enää myyttisen menneisyyden taruista vaan lukijan omasta kulttuurista, sen ideologiasta ja uskonnosta.

Jobin kuvaus Jahvesta on hämmentävän nykyaikainen. Raamatun suomennos kätkee näkyvistä monet runoelman mielenkiitoisimmat piirteet, niin tämänkin. Jumala ilmestyy paikalle pyörteen, turbulenssin, silmässä (tuulenpyörteessä tai pyörretuulessa). Populaarin kaaosteorian kiinnostavimpia käsitteitä ovat pyörteiset ilmiöt, joiden kehitys on ennakoimatonta ja kontrolloimatonta.

Sama heprean sana, jolla runoilija kuvaa loppukohtauksen Jahven valtaistuinta, pyörrettä, on jo esiintynyt aiemmin Jobin kirjassa. Se on kohdassa, jossa kirjailija pilkkaa yhden Jobin ystävän teennäistä, mahtailevaa ja koomista ”hengellistä kokemusta”. Mies makaa unen ja valveen rajamailla ja kokee – kuten moni häntä ennen – epäarkisia tuntemuksia. Kumma pyörteinen ilmavirta – turbulenssi – kutittaa hänen ihoaan ja hän tuntee jonkin nimettömän läsnäoloa. Hän väittää saaneensa viestin, jolle salaperäinen läsnäolija antaa jumallisen auktoriteetin. Hän ”kuulee” viestin, joka kiteyttää hänen oman latteimman ja pinttyneimmän hokemansa: ”Ei voi olla, että Jumala olisi väärässä ja ihminen oikeassa”.

Jumala saapuu käymään oikeutta, muttei vastaa teodikea-kanteisiin. Sen sijaan Jahve kysyy, missä Job oli silloin, kun hän itse laitteli taivaankantta paikoilleen. Job ymmärtää vihdoin, että hän ei ymmärrä mitään. Hän on ollut aivan lapsellinen vaatiessaan, että Jahve selittäisi hänelle maailman-politiikkansa ja perustelisi hallintansa periaatteet. Jumala on ihmiselle tutkimaton pyörre. Kun Job on käsittänyt tämän, hän saa rauhan.

10.3.10 Kolmas alustus

3.1. Jobin kirjan loppuratkaisu

Jahve soimaa Jobin ystäviä, jotka ovat uhranneet Jobin oman uskonsa pelastamiseksi ja pakottaneet Jumalan omiin teoreettisiin kaavoihinsa. Job saa suorastaan välittäjän ja sovittajan aseman: koska Job rukoilee heidän puolestaan, Jumala jättää heidät rankaisematta.

"7 Kun Herra oli puhunut Jobille, hän sanoi temanilaiselle Elifasille: "Minä olen vihastunut sinuun ja kahteen kumppaniisi, sillä te olette puhuneet minusta vastoin totuutta, toisin kuin palvelijani Job. 8 Ottakaa siis seitsemän sonnia ja seitsemän pässiä, menkää minun palvelijani Jobin luo ja uhratkaa hyvitykseksi omasta puolestanne polttouhri. Palvelijani Job rukoilee teidän puolestanne, ja minä kuulen hänen rukouksensa. Näin minä säästän teidät rangaistukselta ja häpeältä, vaikka te olette puhuneet minusta vastoin totuutta, toisin kuin palvelijani Job."

9 Temanilainen Elifas, suahilainen Bildad ja naamalainen Sofar tekivät niin kuin Herra oli heitä käskenyt, ja Herra kuuli Jobin rukouksen." (Luvusta 42.)

Pohdinnan arvoinen asia on, missä määrin Jobin rooli tässä kohtauksessa ennakoi sitä roolia, joka Kristuksella tuli olemaan kristillisessä ajattelussa.

Kun Job lopulta ymmärtää vaieta toisin kuin Jumalaa monisanaisesti puolustelevat ystävänsä, siu-naus alkaa taas sataa hänen ylleen.

Lopussa kuitenkin Jumala siunaa Jobia vielä runsaammin kuin alussa.

"12 Niin Herra siunasi Jobin elämän loppuajan vielä runsaammin kuin oli siunannut sen alkuajat. Hänellä oli nyt lampaita ja vuohia neljätoistatuhatta, kuusituhatta kamelia, tuhat kyntöparia härkiä ja tuhat aasintammaa." (Luvusta 42.)

Omistuksia on lopussa kaksi kertaa enemmän kuin alussa:

"2. Ja karjaa hänellä oli seitsemäntuhatta lammasta, kolmetuhatta kamelia, viisisataa härkäparia ja viisisataa aasintammaa…" (Luvusta 1.)

Lukijan pitää muistaa, että Jobin aineellinen kukoistus kuvataan alussa täydelliseksi. Kun se nyt lopussa on kaksi kertaa suurempi, kyseessä on ironinen superlatiivi: puhutaan täydellisestä täydellisyydestä.

Lapsiakin on taas täydellisyyden laskuopin mukaisesti kymmenen, seitsemän uutta poikaa ja kolme uutta tytärtä. Lukija hätkäh¬tää, kun runoilija kertoo Jobin tyttärien nimet: Tunturikyyhky, Kassiapuu ja – Silmämaalirasia (Jemima, Kesia ja Keren-Puk, 42:12.).

Tutkijat kiistelevät siitä, miten kertomuksen päättävää kimaltavaa idylliä on tulkittava. Jotkut väittävät, että se on myöhempi, myöhemmän kirjailijan kirjoittama lisäys. He ajattelevat, että alkuperäisen Jobin kirjan Jumala-kritiikki oli ajan lukijoille ja kaipa myös valtaapitäville sietämättömän kovaa ja sen teologia liian harhaoppista. Kun tekstiin liitettiin onnellinen loppu, joka itse asiassa vahvisti sitä ajattelua, jota vastaan teksti oli kirjoitettu, lukija saattoi lopuksi huokaista helpotuksesta. Teksti voitiin näin vesitettynä myös sisällyttää juutalaisten pyhien kirjojen kaanoniin, Vanhaan testamenttiin. Lopun liittäminen tekstiin olisi siis ollut taktiikkaa.

Itse ajattelen mielelläni, että myös kertomuksen loppu on alkuperäinen. Runoilija on kiintynyt kom-piin, ivaan ja ironiaan. Kertomuksen loppu on hänen viimeinen vitsinsä. Sillä hän varoittaa luki-jaansa aivan nykyaikai¬sesti huomauttamalla, ettei minkään tarinan kertoja ole kaikkinäkevä ja että runoi¬lija itse on samassa asemassa kuin runoelmansa henkilöt: koettaa ymmärtää elämää ja maailmaa ilman todellista tietoa asioiden syistä. Kirjailijan Jumala-teoria on yhtä huvittava kuin ne Jobin ystävien teologiat, joita hän pilkkaa. Kun ajattelen näin, ajattelen, että loppu on kirjailijan strategiaa, rakenteellinen viesti (mainitussa McLuhanin merkityksessä: välinen on viesti). Teksti suhteellistaa myös itsensä eikä vain sitä maailmaa, jota kuvaa. Runoilija nauraa lopuksi itselleen ja omalle runoelmalleen. Ikään kuin hän tietäisi miten asiat oikeasti ovat!

3.2. Jobin kirjan opetukset

Jobin kirja selittää samaa kuin Rudolf Otton pyhän määritelmä. Pyhä – eli Jumala – on ihana ja kauhea salaisuus (lat. mysterium tremendum et fascinans). Jokainen yritys vangita Jumala käsitejärjestelmiin epäonnistuu. Jokainen yritys tulkita elämää ja maailmaa jonkin Jumala-teorian muottiin on räikeä hyökkäys samalla sekä elämää että Jumalaa vastaan. Teologia on sitä julkeampaa, mitä täsmällisemmin se teeskentelee selittävänsä Jumalaa. Jumala on analysoimaton ja ennakoimaton. Jahven ratsuna on turbulenssi, pyörre. Kaikki puheemme Jumalasta on pelkkää sopertelua (mukaan lukien tämä puhe Jumalasta).

Menestyksen teologia on yksi sekä Jumalaa että elämää loukkaava teologinen kaava. Ei ole taetta siitä, että uskova kukoistaa ja jumalaton surkastuu. Ne jotka väittävät, että uskominen kannattaa, lietsovat turhia haaveita. Viattomat kärsivät, mutta se ei anna perustetta haastaa Jumalaa vanhurskauttamaan itseään. Raamatun selittäjä kiteyttää: Jobin kirjassa kuvataan, kuinka maailmanjärjestys on amoraalinen eli se ei ole moraalin mukainen eikä moraalin vastainen – sillä ei ole tekemistä moraalin kanssa myönteisessä eikä kielteisessä muodossa. Filosofi John Rawls tarkoittaa samaa asiaa, kun sanoo, etteivät tosiasiat ole moraalisia eivätkä epämoraalisia, ne vain ovat. Moraali alkaa siitä, kun ihmiset suhtautuvat, reagoivat tosiasioihin. Yksilöt ja yhteiskunnat eivät ole amoraalisia: he ovat enemmän tai vähemmän moraalisia tai moraalittomia.

Vanhan ja Uuden testamentin menestyksen teologialla on toki ero. Paavali selittää, että ne ihmiset, jotka panevat toivonsa evankeliumiin vain tämän elämän ajaksi, ovat kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.

"19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä." (1. Kor. 15. luvusta.)

Paavalilainen menestyksen teologia tähdentää, kuinka hurskaus (usko) ei takaa maanpäällistä mutta takaa kuolemanjälkeisen menestyksen. Israelin uskontoon ei kuulunut ajatusta ylösnousemuksesta, viimeisestä tuomiosta tai iankaikkisesta kuolemanjälkeisestä elämästä vanhurskaille. Nämä aihelmat tulivat mukaan Israelin uskontoon vasta paljon myöhemmin. Jobin mahtavassa kuvauksessa kuolemanjälkeisestä varjoelämästä tulee näkyviin se, miten läpikotaisin maailmallinen, tämänpuoleinen Israelin vanhan uskonnon ajatus elämästä oli:

"11 Miksi en syntynyt kuolleena,

miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta?
§
12 Miksi äitini polvet ottivat minut vastaan,

miksi rinnat antoivat ravinnon?

13 Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa,

nukkuisin, minulla olisi rauha.

14 Minä lepäisin kuninkaiden ja mahtimiesten

seurassa,

noiden, jotka ovat jättäneet jälkeensä

muistomerkkejä, mahtavia raunioita.

15 Minä lepäisin ruhtinaitten seurassa,

noiden, joilla oli kultaa,

jotka täyttivät palatsinsa hopealla.

16 Niin kuin kuollut sikiö olisin poissa,

maahan kaivettu ja olematon,

niin kuin lapsi, joka ei päivänvaloa nähnyt.

17 Siellä pahantekijöitten raivo lakkaa

ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon,

18 siellä pääsevät vangit vaivastaan,

piiskurien huudot eivät enää heitä ahdista.

19 Yhtä ovat siellä pieni ja suuri, orja on herrastaan vapaa." (Luvusta 3.)

Olen omissa kirjoituksissani kutsunut tätä kolmannen luvun kuolemanjälkeisen todellisuuden kuvausta kuolemanjälkeisen sosialismin kuvaukseksi: yhtä ovat siellä pieni ja suuri, orja on herrastaan vapaa. Elämän onnettomuuksia ja vääryyksiä ei Israelin vanhassa uskonnossa ole mahdollista korjata elämän päätyttyä. Menestyksen teologia on elämänsisäinen projekti.

Jobin kolmannen luvun teksti on täynnä viiltävää ironiaa, joka peittyy osittain suomennokseen. Alkuteksti puhuu jakeessa 14 maailman mahtavista, jotka rakentavat raunioita. Maailman mahtajien puuhat näyttävät aivan toisenlaisilta, jos ajattelemme heidän hankkeitaan lopputuloksen näkökulmasta. Uuden mielikuvan ihmisen tieteen, taiteen ja talouden saavutuksista saamme, kun ajattelemme, kuinka suurena vaarana on, että se kaikki on ollut yhteisvaikutukseltaan luonnon särkemisen projekti (ekologinen näkökulma kulttuuriin). Sovellukset yksilön omakohtaisiin valintoihin ovat ilmeiset.

Vanhan testamentin tarkoittama menestys on siis maanpäällistä, elämänaikaista kukoistusta, koska muunlaisen kukoistuksen käsitettä ei ollut.

Ovatko Jobin kirjan pohdinnat siis epäajankohtaisia sen jälkeen, kun kuolemanjälkeisen elämän näkökulma on aikanaan avautunut Israelin uskonnossa (ja sen pohjalta Uuden testamentin ajattelussa)? Siinä on varmaan yksi Uuden testamentin teologisia peruskysymyksiä. Jos Job olisi ottanut huomioon iankaikkisen elämän, hänen ei olisi tarvinnut vaatia Jumalaa tilille vastoinkäymisistään maallisessa elämässä?

Kokeellisesti – työhypoteesin tapaan – ajattelen, että Jobin kirjan kritiikki osuu myös Uuden testamentin menestyksen teologiaan, ei vain Vanhan testamentin menestyksen teologiaan. Molemmissa Raamatun osissa esiintyy kahta erilaista hurskautta, ja Jobin kirjan kritiikki osuu toiseen niistä.

On ensinnäkin pyyteellistä hurskautta, jolla tavoitellaan omaa täyttymystä, ja toiseksi kamppailussa kypsyvän Jobin hurskautta, jossa hurskaus lakkaa pyytämästä. Hurskaus on pyhän valtaamaksi joutumista, intohimoa (lati. passio, verbistä patior, ’kärsiä, olla alttiina, tulla jonkin valtaamaksi’). Job saa rauhan ja löytää Jumalan, kun antautuu pyhän edessä. Hänellä ei enää ole laskua esitettävänään Jumalalle. Häneen kosketaan. Se joka uskoo varmistaakseen nimenomaan sillä keinolla itselleen menestystä, tämänpuoleista tai tuonpuoleista, on Jobin kirjassa arvosteltavana.

Jobin kirjan teologian kaksi tärkeätä peruskäsitettä ovat turbulenssi (pyörre) ja passio (intohimo).

3.3. Eettiset johtopäätökset

Selitin jo, kuinka Jobin ystävien puheet pitää tulkita ajatuksiksi, jotka nousevat kärsivän miehen mieleen omasta sisimmästä hänen pohtiessaan tilanteensa syitä. Yksi Jobin sivupersoonista on mer-killinen Elihu, kopea älymies ja snobi, joka syytää ylimielisesti omia totuuksiaan itseään paljon vanhempien, kokeneempien ja lukeneempien ystävysten päälle.

Jokainen teema, jonka runoilija sijoittaa koomisiksi kuvaamiinsa Jobin ystävien puheisiin, on ym-märrettävä mahdollisuudeksi, jota Job on vakavasti pohtinut koettaessaan ymmärtää elämää, maa-ilmaa ja Jumalaa. Sellainen tärkeä ajatus on myös Elihun etiikan ydinajatus, ihmisen tarpeisiin pe-rustuva ja niihin vastaavan etiikan vaatimus. Elihu selittää, kuinka ihmi¬sen on mahdotonta millään tavoin loukata Jumalaa. Jumala on heidän vaikutuspiirinsä tuolla puolen. Yhtä vähän Jumalalla on etua mistään hyvästä, mitä ihminen voisi tehdä. Etiikalla on oltava toisenlaiset vaikuttimet kuin yritys joko välttää Jumalan närkästystä tai miellyttää häntä.

Elihu selittää:

"5 Kohota katseesi ylös taivaalle

ja katso pilviä.

Ne ovat korkealla sinun yläpuolellasi.

6 Jos sinä teet syntiä, mitä se häntä liikuttaa?

Jos teet vielä enemmän syntiä, mitä se hänelle

merkitsee?

7 Tai jos elät oikein,

mitä hän siitä hyötyy?

Mitä sinä pystyisit hänelle antamaan!

8 Ihmistä, itsesi kaltaista, sinun syntisi satuttavat, ihmisten hyväksi koituu se, että elät oikein." (Luvusta 35.)

Etiikan näkökulma on toisten ihmisten näkökulma omiin valintoihin. Kykenemme eläytymään toisen ihmisen asemaan ja siksi haluamme ottaa huomioon omissa valinnoissamme heidän tarpeensa. Rakennamme oma hyvää elämäämme niin, että toisten ihmisten hyvä elämä on samanaikaisesti mahdollista. Teemme oikein siksi, että näemme toisessa ihmisessä samanlaisen tuntevan olennon kuin itse olemme.

Olen luennoissani aika usein ottanut esimerkiksi perheväkivallan. Mies ei saa lyödä vaimoaan. Syynä ei ole se, ettei Jumala pidä vaimon fyysisestä kurittamisesta. Syynä on se, että jos vaimoa lyö, häneen sattuu.

Kutsun tätä Elihun etiikaksi. Jobin kirja ei liitä Elihun etiikkaa siihen teologiseen näkemykseen, johon Job päätyy kohdattuaan pyörteellä ratsastavan Jumalan. Kohtaaminen ei vielä ole tapahtunut, kun Elihu selittää etiikkaansa. On kuitenkin aivan selvää, ettei Job Jumalan kohdattuaan voisi päätyä eettisissä pohdinnoissaan muunlaiseen kuin juuri Elihun etiikkaan.

Jos lukiessamme Jobin kirjaa olemme ennen kaikkea huolissamme siitä, miten kristinuskon käy, jos Job on oikeassa, toimimme juuri niin kuin Jobin ystävät. Heille oman vakaumuksen pelastaminen oli tärkeämpää kuin totuus tai ystävän, kärsivän ihmisveljen kuunteleminen. Silti päätän alustukseni ilmaisemalla, kuinka mukavalta minusta tuntuu, että tässä syvyyksiin yltävässä taideteoksessa päädytään minun mielestäni olennaisesti luterilaisiin perusajatuksiin.



n