sunnuntaina, marraskuuta 21, 2010

Saarna Huopalahden kirkossa tuomiosunnuntaina 21.11.2010

10 11 21 Tuomiosunnuntain saarna Huopalahden kirkossa

Teksti

Matt. 25: 31-46


Jeesus sanoi opetuslapsille:

»Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’

Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’

Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’

Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen ran-gaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.»

Saarma


1. Vertauksen kärki



Ensimmäinen asia: usko ei ole uskomuksia vaan avointa mieltä



Minä käsitän päivän tekstin Jeesuksen vertaukseksi. Siitä on suomalainen Uuden testamentin selittäjä Aimo T. Nikolainen eri mieltä kanssani. Selitysteoksessaan hän nimenomaan tähdentää, ettei Jeesuksen kertomusta viimeisestä tuomiosta tule käsittää vertaukseksi vaan kuvaukseksi siitä, mihin historia päättyy. Nikolainen ei kuitenkaan esitä perusteita käsityksensä tueksi.



Koska teksti on vertaus, siitä tulee etsiä yhtä ja ainoaa tärkeää asiaa, jota tähdennetään. Kaikki muut vertauksen yksityiskohdat vain dramatisoivat vertauksen kärkeä. Joudutaan harhaan, jos jokaiselle yksityiskohdalle etsitään vastinetta todellisuudesta. Kun Jeesus ylisti oppilailleen talousrikollista yhdessä vertauksessaan, hän ei ollenkaan ottanut kantaa liike-elämän etiikkaan. Hän tähdensi, että hänen oppilaansa tuli ottaa mallia siitä määrätietoisuudesta, jota vilpillinen liikemies noudattaa, kun ilmi joutumisen uhka on ilmeinen.



Tämän vertauksen kärkenä on tämä väite: Jeesuksen tarkoittamassa uskossa ei ole kyse uskomuksista, fraaseista, uskonnollisista menoista tai hengellisistä tunteista. Uskominen on avointa suhtautumista toisiin ihmisiin ja maailman ongelmiin. Itseensä ja omaan hengellisyyteensä käpertyvä uskovainen on menettänyt uskonsa. Se on tapahtunut niin, etteivät toiset sitä huomaa eikä uskovainen itsekään ole asiasta tietoinen. Jos se nousisi esille, hän olisi aivan yllättynyt ja hämmentynyt.



Lutherin opetus oli tässä asiassa selkeää. Hän määritteli synnin oman itsen ympärille käpertymiseksi. Kun ihminen käpertyy omaan itseensä, hän kulkee elämänsä ja maailmansa läpi huomaamatta toisia ihmisiä ja niitä asioista, joissa häntä tarvittaisiin. Ihminen, joka on avoin toisen ihmisen läsnäololle ja ongelmille, ei pohdi sitä, onko hän hyvä ihminen. Hän yllättyisi, jos joku ottaisi asian esille ja sanoisi häntä hyväksi ihmiseksi.



Viimeisellä tuomiolla yllätyvät sekä hylätyt että hyväksytyt.



2. Kristuksen rakastaminen lähimmäisessä



Toinen asia: lähimmäisen rakkaudessa rakkauden kohteena on toinen ihminen, ei Kristus.



Jeesuksen vertaus on antanut aihetta todella vääristyneeseen tulkintaan. Ajatellaan, että kun kristitty rakastaa lähimmäistään, hän oikeastaan rakastaa Kristusta, jonka näkee lähimmäisessä, ei lähimmäistä itseään. Siitä syystä on mahdollista kohdistaa lähimmäisen rakkautta varsin epämiellyttäviin ihmisiin. Heidän kanssaanhan ei oikeasti ollakaan tekemisissä vaan seurustellaan Kristuksen kanssa.



Lehtien parisuhdepalstoilla kerrotaan usein siitä, kuinka aviopuoliso suutelee puolisoaan silmät kiinni ja näkee puolison paikalla unelmiensa prinssin tai prinsessan. Sillä tavalla saadaan säihkettä suhteeseen.



Vertauksessa viimeisestä tuomiosta ei puhuta mistään tällaisesta. Jeesuksen vertauksen ihmiset eivät tehneet hyvää kurjille ihmisille siksi, että näkivät heissä Kristuksen. He tekivät hyvää kurjille ihmisille siksi, että rakastivat heitä itseään. Jeesuksen tarkoittama lähimmäisen rakkaus ei ole rakkauden teeskentelemistä syvällisistä hengellisistä syistä. Se on ihan tavallista maallista toisen ihmisen tärkeänä pitämistä ja hänen asioistaan kiinnostumista.

Ne jotka tulkitsevat vertausta tähän virheellisen tapaan, hengellistävät lähimmäisen rakastamisen eli uskonnollistavat sen. Vertauksen tarkoitus on täsmälleen päinvastainen. Jeesuksen vertauksen sankarit eivät olleet ollenkaan kuvitelleet, että sillä, mitä he tekevät, on jotakin tekemistä uskonnon kanssa. He hämmästyivät kovin, kun siitä tuli puhetta viimeisellä tuomiolla. Niissä ihmisissä, joita he auttoivat, he näkivät nimenomaan ihmisiä, jotka tarvitsivat heidän apuaan. Auttaminen ei ollut hengellistä, vaan läpikotaisin maallinen.



3. Piilevät seurakunnat



Vertaus tähdentää, kuinka uskomisen ydin eivät ole uskomukset, uskonnolliset sanankäänteet eivätkä uskonnolliset eleet. Aito kristillisyys on usein anonyymiä, sellaisten ihmisten elämää, jotka eivät itse julistaudu kristityiksi tai eivät edes tiedä olevansa kristittyjä. Uskovaisten ja ei-uskovaisten erotteleminen on väärin jo siksi, että se on mahdotonta, koska usko on usein anonyymiä.

Kuuluisa Yhdysvalloissa elänyt teologi Paul J. Tillich puhui usein piilevästä seurakunnasta (latentti kirkko). Kirkko ei rajoitu niihin organisaatioihin tai yhteisöihin, jotka selkein symbolein ja tavaramerkein julistautuvat kirkoiksi. On olemassa syvää ja nöyrää kristillistä yhteiselämää, johon osallistuvat eivät itse tiedä elävänsä nimenomaan kristillistä yhteiselämää. Kun he saavat sitten siitä tunnustusta aikanaan viimeisellä tuomiolla, he yllättyvät kovasti. Olisi hienoa, jos oppisimme tunnistamaan piilevän seurakunnan kaikkialla, missä joudumme sen kanssa tekemisiin. Joudumme noloon tilanteeseen viimeisellä tuomiolla, kun olemme torjuneet elämänmuotoja vain sillä perusteella, että niissä puhutaan erilaista kieltä kuin omassamme.





Tunnisteet: , , , ,

1 Comments:

Blogger Jarmo said...

Ajatuksessasi lähimmäisenrakkaudesta panet käsittääkseni Jeesuksen rakastamisen ja lähimmäisen rakastamisen vastakohdiksi. - Miten mahdat silloin tulkita sanan:: minkä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä sen olette tehneet minulle? - Ajatuksesi uskon -käsitteestä on hieno. Itse vierastan koko sanaa ja puhun mieluummin luottamuksesta. t. Jarmo Juntumaa

10:58 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home