Saarna Huopalahden kirkossa tuomiosunnuntaina 21.11.2010

10 11 21 Tuomiosunnuntain saarna Huopalahden kirkossa

Teksti

Matt. 25: 31-46


Jeesus sanoi opetuslapsille:

»Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’

Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’

Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’

Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen ran-gaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.»

Saarma


1. Vertauksen kärki



Ensimmäinen asia: usko ei ole uskomuksia vaan avointa mieltä



Minä käsitän päivän tekstin Jeesuksen vertaukseksi. Siitä on suomalainen Uuden testamentin selittäjä Aimo T. Nikolainen eri mieltä kanssani. Selitysteoksessaan hän nimenomaan tähdentää, ettei Jeesuksen kertomusta viimeisestä tuomiosta tule käsittää vertaukseksi vaan kuvaukseksi siitä, mihin historia päättyy. Nikolainen ei kuitenkaan esitä perusteita käsityksensä tueksi.



Koska teksti on vertaus, siitä tulee etsiä yhtä ja ainoaa tärkeää asiaa, jota tähdennetään. Kaikki muut vertauksen yksityiskohdat vain dramatisoivat vertauksen kärkeä. Joudutaan harhaan, jos jokaiselle yksityiskohdalle etsitään vastinetta todellisuudesta. Kun Jeesus ylisti oppilailleen talousrikollista yhdessä vertauksessaan, hän ei ollenkaan ottanut kantaa liike-elämän etiikkaan. Hän tähdensi, että hänen oppilaansa tuli ottaa mallia siitä määrätietoisuudesta, jota vilpillinen liikemies noudattaa, kun ilmi joutumisen uhka on ilmeinen.



Tämän vertauksen kärkenä on tämä väite: Jeesuksen tarkoittamassa uskossa ei ole kyse uskomuksista, fraaseista, uskonnollisista menoista tai hengellisistä tunteista. Uskominen on avointa suhtautumista toisiin ihmisiin ja maailman ongelmiin. Itseensä ja omaan hengellisyyteensä käpertyvä uskovainen on menettänyt uskonsa. Se on tapahtunut niin, etteivät toiset sitä huomaa eikä uskovainen itsekään ole asiasta tietoinen. Jos se nousisi esille, hän olisi aivan yllättynyt ja hämmentynyt.



Lutherin opetus oli tässä asiassa selkeää. Hän määritteli synnin oman itsen ympärille käpertymiseksi. Kun ihminen käpertyy omaan itseensä, hän kulkee elämänsä ja maailmansa läpi huomaamatta toisia ihmisiä ja niitä asioista, joissa häntä tarvittaisiin. Ihminen, joka on avoin toisen ihmisen läsnäololle ja ongelmille, ei pohdi sitä, onko hän hyvä ihminen. Hän yllättyisi, jos joku ottaisi asian esille ja sanoisi häntä hyväksi ihmiseksi.



Viimeisellä tuomiolla yllätyvät sekä hylätyt että hyväksytyt.



2. Kristuksen rakastaminen lähimmäisessä



Toinen asia: lähimmäisen rakkaudessa rakkauden kohteena on toinen ihminen, ei Kristus.



Jeesuksen vertaus on antanut aihetta todella vääristyneeseen tulkintaan. Ajatellaan, että kun kristitty rakastaa lähimmäistään, hän oikeastaan rakastaa Kristusta, jonka näkee lähimmäisessä, ei lähimmäistä itseään. Siitä syystä on mahdollista kohdistaa lähimmäisen rakkautta varsin epämiellyttäviin ihmisiin. Heidän kanssaanhan ei oikeasti ollakaan tekemisissä vaan seurustellaan Kristuksen kanssa.



Lehtien parisuhdepalstoilla kerrotaan usein siitä, kuinka aviopuoliso suutelee puolisoaan silmät kiinni ja näkee puolison paikalla unelmiensa prinssin tai prinsessan. Sillä tavalla saadaan säihkettä suhteeseen.



Vertauksessa viimeisestä tuomiosta ei puhuta mistään tällaisesta. Jeesuksen vertauksen ihmiset eivät tehneet hyvää kurjille ihmisille siksi, että näkivät heissä Kristuksen. He tekivät hyvää kurjille ihmisille siksi, että rakastivat heitä itseään. Jeesuksen tarkoittama lähimmäisen rakkaus ei ole rakkauden teeskentelemistä syvällisistä hengellisistä syistä. Se on ihan tavallista maallista toisen ihmisen tärkeänä pitämistä ja hänen asioistaan kiinnostumista.

Ne jotka tulkitsevat vertausta tähän virheellisen tapaan, hengellistävät lähimmäisen rakastamisen eli uskonnollistavat sen. Vertauksen tarkoitus on täsmälleen päinvastainen. Jeesuksen vertauksen sankarit eivät olleet ollenkaan kuvitelleet, että sillä, mitä he tekevät, on jotakin tekemistä uskonnon kanssa. He hämmästyivät kovin, kun siitä tuli puhetta viimeisellä tuomiolla. Niissä ihmisissä, joita he auttoivat, he näkivät nimenomaan ihmisiä, jotka tarvitsivat heidän apuaan. Auttaminen ei ollut hengellistä, vaan läpikotaisin maallinen.



3. Piilevät seurakunnat



Vertaus tähdentää, kuinka uskomisen ydin eivät ole uskomukset, uskonnolliset sanankäänteet eivätkä uskonnolliset eleet. Aito kristillisyys on usein anonyymiä, sellaisten ihmisten elämää, jotka eivät itse julistaudu kristityiksi tai eivät edes tiedä olevansa kristittyjä. Uskovaisten ja ei-uskovaisten erotteleminen on väärin jo siksi, että se on mahdotonta, koska usko on usein anonyymiä.

Kuuluisa Yhdysvalloissa elänyt teologi Paul J. Tillich puhui usein piilevästä seurakunnasta (latentti kirkko). Kirkko ei rajoitu niihin organisaatioihin tai yhteisöihin, jotka selkein symbolein ja tavaramerkein julistautuvat kirkoiksi. On olemassa syvää ja nöyrää kristillistä yhteiselämää, johon osallistuvat eivät itse tiedä elävänsä nimenomaan kristillistä yhteiselämää. Kun he saavat sitten siitä tunnustusta aikanaan viimeisellä tuomiolla, he yllättyvät kovasti. Olisi hienoa, jos oppisimme tunnistamaan piilevän seurakunnan kaikkialla, missä joudumme sen kanssa tekemisiin. Joudumme noloon tilanteeseen viimeisellä tuomiolla, kun olemme torjuneet elämänmuotoja vain sillä perusteella, että niissä puhutaan erilaista kieltä kuin omassamme.

Kristuksen läpi rakastamisesta, saarna tuomiosunnuntain messussa 23.11.08

Huopalahden kirkossa klo 10


Teksti: Matt. 25: 31-46

Jeesus sanoi opetuslapsille:

»Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maail-man luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruo-kaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’

Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut koditto-mana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’

Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nä-lissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vanki-lassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’

Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.»


Saarna: Kristuksen läpi rakastamisesta


Huomautus (ei ole tarkoitettu suulliseen esitykseen): Kun luonnehdin päivän tekstiä vertaukseksi, selitän toisin kuin Aimo T. Nikolainen, Matteuksen evankeliumi, 1983, s. 199, joka väittää mainitsematta perusteitaan: ”Kysymys on puheesta, joka havain-nollisia kuvia käyttäen ilmoittaa, miten kaikki päättyy, ei siis vertauksesta.”

Toimittaja Janne Metso kirjoittaa Metro-lehden kolumnissaan ”Suurta busetusta” 12.11.2008 näin.

”… Nähdessäni verisen pultsarin puistonpenkillä voisin kuvitella hänen tilalleen Jeesuksen [niin kuin siinä Suomen kirkon mainok-sessa]. Siinä tapauksessa saattaisin mennä auttamaan.”

Kirjoitus on kokonaisuudessaan liian nokkela. On vaikea ymmärtää, mitä kirjoittaja oikeastaan tahtoo sanoa. Toimittaja nostaa joka tapauksessa esille lukemani evankeliumitekstin perusongel-man. Onko tavanomainen tulkintamme tästä Jeesuksen vertauksesta oikea?

Vertausta tulkitaan kai poikkeuksetta niin, että kristillisessä rakkaudessa rakkauden kohteena ei olekaan lähimmäinen itse. Rak-kauden kohteena on Kristus, joka kohdataan toisen ihmisen, lähimmäisen valepuvussa.

[Huomautus: Päivän rukouskin myötäilee tätä tulkintaa.]

Kristus liikuskelee keskuudessamme milloin rääsyissä, milloin vangin raitapaidassa, kuin sadun ruhtinas kansan parissa in cogni-to, tuntemattomaksi naamioituneena.

Neitonen ei siedä sammakoita, hän suorastaan inhoaa niitä. Hän kuitenkin suutelee sammakkoa. Saattaahan sammakko olla lumottu prinssi, joka vapautuu suudelman voimalla lumouksestaan. Samanlaisesta syystä annamme köyhälle almun, käymme katsomassa sairaita ja vierailemme vankiloissa. Kristushan itse lähestyy meitä kärsivien ihmisten valepuvussa.

Itsensä telonut, alleen laskenut ja käsittämättömiä sönkkäävä tapajuoppo puiston penkillä ei todellakaan ole rakastettava hahmo. Mieluiten siirtyisimme toiselle puolelle katua, jottemme joutuisi ohittamaan häntä liian läheltä. Toimittaja huomauttaa kuitenkin, että näemme juopon uudessa valossa, jos otamme huomioon, että puiston penkillä makaa ehkä itse Kristus.

Millä tavalla suhteemme pultsariin muuttuu, jos kuvittelemme Kristuksen hänen paikalleen? Kahdellakin tavalla.

Ensinnäkin ihailemme ja rakastamme evankeliumien kuvaaman Jeesuksen kaunista ja ylevää hahmoa. Olemme mielellämme häntä kohtaan huomaavaisia, jos satumme tunnistamaan hänet jossakin valehahmossaan. Meitä ei haittaisi, vaikka hänellä olisi asunaan riekaleiset ja pahalta haisevat vaatteet. Tiedämmehän asian todellisen laidan. Meidän on helppo olla muka ollenkaan huomaamatta tapaamisen vastenmielisiä lavasteita. Inhottavan kääreen sisällähän on arvokas tavara.

Toiseksi kurjan ihmisen auttaminen on viisasta politiikkaa, jos hän todellisuudessa onkin valepukuinen Kristus. Jeesushan toteaa vertauksissaan, että käyttäytymisestämme kurjia kohdatessamme riippuu suorastaan iankaikkinen kohtalomme. Kurjan rakastaminen kannattaa. Se on hyvä investointi ikuisuuteen.

Toimittaja Metson mainitsemassa kirkon ”mainoksessa” ihmisiä varotetaan kulkemasta kärsivän ohi, vaikka tämä olisi epämiellyttäväkin, koska siten saatetaan tulla ajattelemattomasti kulke-neeksi itsensä Kristuksen ohi. Ihmisiä patistetaan pysähtymään ja auttamaan toista oman itsensä tähden.

Voisimme verrata kristillistä rakkautta väljähtyneeseen avioliit-toon. Enimmäkseen naisille markkinoitujen viikkolehtien, niin sanottujen naistenlehtien tavanomaista aineistoa ovat neuvot, miten aviopuolisot jaksavat lemmiskellä toisiaan senkin jälkeen kun ovat jo tympääntyneet toisiinsa. He vain sulkevat silmänsä ja kuvittelevat puolisonsa paikalle uljaan uroksen tai viehkon neitokaisen. Me kristityt siedämme sietämättömiä lähimmäisiä kuvittelemalla heidän paikalleen Kristuksen. Fantasia tulee avuksemme, kun lähimmäinen kyllästyttää. Niin meille opetetaan.


Olen aivan varma, että kuvaamani tulkinta Jeesuksen viimeistä tuomiota koskevasta vertauksesta ei ole oikea. Jeesus ei tarkoittanut sitä, että kristillinen rakkaus sivuuttaa sen ihmisen, johon se on kohdistuvinaan, ja katsoo hänen ohitseen ja lävitseen johonkin häntä arvokkaampaan, Kristukseen. Jeesus tarkoitti aivan varmasti sitä, että toisessa ihmisessä, myös kurjassa lähimmäisessä, kristitty rakastaa tätä ihmistä itseään, ei minkäänlaista valepukuista prinssiä tai prinsessaa. Kristillinen rakkaus ei ole roolileikkiä.

Kristillistä rakkautta itseään telonutta tapajuoppoa kohtaan on tapajuopon itsensä rakastaminen, ei Kristuksen rakastaminen kiertoteitse hänen kauttaan. Vankiloissa asustavat murhamiehet ja varkaat. He eivät ole ylen miellyttäviä ihmisiä. Ne hyvät ihmiset, joita Jeesus kuvaa vertauksessaan viimeisestä tuomiosta, rakastavat huonoa ihmistä, konnaa ja ketaletta, ja siksi menevät hänen luokseen vankilan yksinäisyyteen. Erikseen ovat ne toiset ihmiset, jotka menevät vankiloihin uskonnollisista syistä, tavatakseen siellä Kristuksen tai jopa ollakseen hyviä ihmisiä. Heistä Jeesus ei puhu tässä vertauksessaan.

Hyvän ihmisen selkein tuntomerkki on hänen tietämättömyytensä omasta hyvyydestään. Jeesuskin suorastaan hermostui ihmiselle, joka puhutteli häntä tavanomaisen kohteliaasti sanoilla ”hyvä opettaja”. Se oli aivan liikaa sanottu. Miksi sanot minua hyväksi, hän tivasi. Hyvä on vain Jumala taivaassa. Jeesus ei pitänyt itseään hyvänä ihmisenä.

Olen arvostellut päivän tekstin tavanomaista hengellistä tulkintaa. Mikä on mielestäni tekstin oikea tulkinta?

Jeesus sanoo mielestäni vertauksessaan kaksi asiaa. Ensinnäkin hän sanoo: ihmisellä ei ole keinoja valmentaa itseään viimeistä tuomiota varten. Tuomio tulee joka tapauksessa olemaan yllätys. Jeesuksen vertauksessa se oli yllätys poikkeuksetta jokaiselle, niin niille, jotka hyväksyttiin, kuin niillekin, jotka hylättiin. Toiseksi Jeesus tähdentää sitä, mitä juuri selitin: hyvän ihmisen tunnistaa siitä, ettei hän itse tiedä olevansa hyvä ihminen.

Tähän Jeesuksen opetukseen huipentuu ja päättyy tämä kirkkovuosi.