Lähtösaarna Huopalahden kirkossa 26.12.2010 kello 10
Teksti
Luuk. 12: 8-12 (en tosin saarnaa teksistä)
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
"Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta.
Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava."
Saarna
Tämä messu taitaa olla viimeinen sunnuntai-aamun messu Huopalahden seurakunnassa. Uudenvuoden aattoiltana toki vielä vietetään viimeistä messua Huopalahden seurakunnassa. Ensi sunnuntaina kokoontuu jo uusi Haagan seurakunta jumalanpalvelukseensa tähän Huopalahden punaiseen puukirkkoon. Hetki on siis historiallinen.
Omakohtaisestikin tämä messu on kirjaimellisesti käänteen tekevä. Olen tässä viimeistä kertaa saarnaamassa Huopalahden seurakunnan pappina.
Minun tekee mieleni jotenkin kiteyttää tärkein, mitä olen koettanut kuluneen kolmen vuoden aikana tähdentää Huopalahden seurakunnassa saarnoissani ja muissa puheenvuoroissani. Itse asiassa aloitin kiteyttämisyritykseni jo papin pakinassa paikallisen lehden Haagalaisen viime numerossa. Muistutin siinä, kuinka Markus kertoo evankeliuminsa ensimmäisessä luvussa Jeesuksen astuvan julkisuuteen heti saatuaan kuulla edeltäjänsä, Johannes Kastajan vangitsemisesta. Markus tiivistää Jeesuksen kolmen julkisen toimintavuoden aikana esittämän ohjelman ytimekkääksi neljän kohdan neitsytpuheeksi.
Jeesus julistaa ensinnäkin, että valomerkki on tullut: aika on täyttynyt, ihmiskunta on ajautunut kestämättömän kehityksen tiellään umpikujaan. Toiseksi hän lupaa, että perinpohjainen mullistus on edessä: Jumala on tulossa ja hänen vallankumouksensa on alkamassa, Jumalan valtakunta koittamassa. Kolmanneksi: Vanhat arvot eivät enää kelpaa. On tehtävä mielenmuutos ja omaksuttava aivan uusi arvojen järjestys. Neljänneksi: Pelkät julistukset eivät kuitenkaan riitä. Arvojen tarkistaminen on toteutettava hyvässä uskossa niin, että se johtaa uuteen elämänmuotoon.
Haagalaisen pakinassa selitin, että Jeesuksen ohjelma kelpaa sellaisenaan niin uuden Haagan seurakunnan kuin koko Suomen kirkonkin ohjelmaksi. Seurakunta ja kirkko ovat valomerkin jälkeisiä yhteisöjä.
Tämän rinnalle nostan nyt toisen teeman, tärkeän täysi-ikäisyyden teeman.
Jeesuksen vuorisaarnassa on merkillinen vaatimus: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen isänne on täydellinen.” (Matt. 5:48). Lause ei tunnu ollenkaan sopivan Jeesuksen suuhun. Kerrotaanhan, kuinka hän hermostui jo siitä, että joku puhutteli häntä hyväksi opettajaksi (Mk.10:17s.). Jeesus tiuskaisi hänelle: ”Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.” Kun jo arkinen kohteliaisuus oli hänen mielestään sopimatonta liioittelua, eikö kehotus pyrkiä jumalanvertaiseen täydellisyyteen ollut täysin mahdoton?
Minä en usko, että kirkkoraamattumme käännös alkutekstistä tavoittaa Jeesuksen tarkoittaman ajatuksen. Kreikankielinen sana, joka on käännetty vastineella ’täydellinen’, on teleioV [teleios]. Täydellisyys on vain yksi tämän sanan suomenkielisistä vastineista. Sana tarkoittaa myös aikuista, täysikasvuista, täysi-ikäistä, kypsää. Uudessa testamentissakin esiintyvä sanapari teleioV anhr [teleios anēr] tarkoittaa aikamiestä. Jeesus vaatii vuorisaarnassaan meitä pikemminkin olemaan aikuisia kuin pyrkimään jumalanvertaiseen täydellisyyteen.
Paavali panee tuon tuostakin vastakkain käsitteet aikuinen ja lapsellinen. (nhpioV [nēpios] tai paidioV [paidios]). Hän sanoo esimerkiksi: ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia (paidia). Pahuudessa olkaa kehittymättömiä (nhpiazete), ajattelussanne aikuisia (teleioi).” (1. Kor. 14:20.) tai ”…saavutamme aikuisuuden [eis andra teleion, ’tulemme aikamiehiksi’] …emme enää ole alaikäisiä [nhpioi]” (Ef. 4:13-14.)
Ainakin Suomen evankelisluterilainen kirkko on tällä hetkellä syvässä kriisissä. Yksi keskeisimpiä syitä siihen on se, ettei kirkon opetus ja julistus ole aikuisen puhetta aikuiselle, ajattelevalle nykyihmiselle.
Kuilu uskonnollisen puheen ja puheen kohteena olevan aikaihmisen välillä revähtää ammottavaksi nimenomaan joulun aikaan. Nyky-Suomessa on aika monia ihmisiä, jotka eivät joudu tekemisiin kirkon kanssa muulloin kuin kerran vuodessa nimenomaan joulun aikaan. Se mitä heille kristinuskon nimissä tämän sesongin aikana tyrkytetään, on ilmiselviä lasten juttuja, sentimentaalisia satuja, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden tai elävän elämän kanssa. On täysin luonnollista, että asioihin vakavasti suhtautuvat, elämäänsä rehellisyyttä kaipaavat nuoret aikuiset suhtautuvat usein hyisen koleasti kirkkoon ja kaikkeen, mikä viittaa uskontoon.
Omassa työssäni pidin tärkeänä sitä, etten pappina päästänyt suustani mitään, mihin ajattelevan aikuisen ihmisen olisi ollut mahdotonta suhtautua vakavasti. Luulen, että niin pitäisi asennoitua koko kirkossa. Helsingin seurakuntien yritykset yhteisen ilmeen löytämiseksi ja kaikki muutkin kirkon markkinoimishankkeet karahtavat kiville, jolleivät ihmiset saa luottaa siihen, että kirkko kohtelee heitä kuten aikuisia ihmisiä kuuluu kohdella. Nykyihminen ei suostu lapsellistettavaksi edes noudattaakseen vanhoja jouluperinteitä.
Selitin aluksi sitä Jeesuksen ohjelmaa, jonka Markus muotoili Jeesuksen neitsytpuheeksi evankeliuminsa ensimmäisessä luvussa. Valomerkin jälkeisen yhteisön teema ja aikuisuuden teema eivät ole toisilleen vieraita asioita. Jeesus julisti, että valomerkki on tullut: ihmiskunta on ajanut itsensä umpikujaan lapsellisessa vastuuttomuudessaan. Lapsuuden aika on loppu. On aika aikuistua. On aika korjata asenteet ja arvot todellisuuden mukaisiksi.
Jokaisessa kastepuheessani kuluneen kolmen vuoden aikana olen korostanut sitä, kuinka kastetoimituksessa kohtaavat toisensa ankara raamatullinen yksilöllisyys ja samalla raamatullinen yhteisöllisyys. Kasteessa Jumala sanoo: ”Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.” Tarkoitetaan sitä, että jokaisesta kastettavasti pienokaisesta kasvaa aikuinen ihminen, aikamies tai –nainen, joka vastaa itse omista valinnoistaan. Kasteen tarkoitus ei kuitenkaan ole, että omalta nimeltään esiin kutsuttu yksilö jää yksin. Kirkko on sananmukaisesti esiin kutsuttujen yhteisö. Kirkkoa ja seurakuntaa tarkoittava kreikankielinen sana ekklhsia [ekklēsia] johdetaan sanasta ek/kalev [ek-kaleō], ’kutsua esiin’. Seurakunta on niiden ihmisten yhteisö, jotka ovat vastanneet kutsuun ja ottaneet kantaakseen oman aikuiselle ihmiselle kuuluvan vastuunsa elämästä ja maailmasta.
Hyvät huopalahtelaiset. Kiitän teitä kolmesta yhteisestä rikkaasta vuodesta. Olen pitänyt kovasti niistä. Toivon hartaasti, että elämä uudessa Haagan seurakuntayhteisössä avaa uusia mahdollisuuksia ilman että menetätte mitään, mikä on tehnyt Huopalahden seurakunnasta poikkeuksellisen hienon seurakunnan Helsingin seurakuntien joukossa.
Luuk. 12: 8-12 (en tosin saarnaa teksistä)
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
"Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta.
Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava."
Saarna
Tämä messu taitaa olla viimeinen sunnuntai-aamun messu Huopalahden seurakunnassa. Uudenvuoden aattoiltana toki vielä vietetään viimeistä messua Huopalahden seurakunnassa. Ensi sunnuntaina kokoontuu jo uusi Haagan seurakunta jumalanpalvelukseensa tähän Huopalahden punaiseen puukirkkoon. Hetki on siis historiallinen.
Omakohtaisestikin tämä messu on kirjaimellisesti käänteen tekevä. Olen tässä viimeistä kertaa saarnaamassa Huopalahden seurakunnan pappina.
Minun tekee mieleni jotenkin kiteyttää tärkein, mitä olen koettanut kuluneen kolmen vuoden aikana tähdentää Huopalahden seurakunnassa saarnoissani ja muissa puheenvuoroissani. Itse asiassa aloitin kiteyttämisyritykseni jo papin pakinassa paikallisen lehden Haagalaisen viime numerossa. Muistutin siinä, kuinka Markus kertoo evankeliuminsa ensimmäisessä luvussa Jeesuksen astuvan julkisuuteen heti saatuaan kuulla edeltäjänsä, Johannes Kastajan vangitsemisesta. Markus tiivistää Jeesuksen kolmen julkisen toimintavuoden aikana esittämän ohjelman ytimekkääksi neljän kohdan neitsytpuheeksi.
Jeesus julistaa ensinnäkin, että valomerkki on tullut: aika on täyttynyt, ihmiskunta on ajautunut kestämättömän kehityksen tiellään umpikujaan. Toiseksi hän lupaa, että perinpohjainen mullistus on edessä: Jumala on tulossa ja hänen vallankumouksensa on alkamassa, Jumalan valtakunta koittamassa. Kolmanneksi: Vanhat arvot eivät enää kelpaa. On tehtävä mielenmuutos ja omaksuttava aivan uusi arvojen järjestys. Neljänneksi: Pelkät julistukset eivät kuitenkaan riitä. Arvojen tarkistaminen on toteutettava hyvässä uskossa niin, että se johtaa uuteen elämänmuotoon.
Haagalaisen pakinassa selitin, että Jeesuksen ohjelma kelpaa sellaisenaan niin uuden Haagan seurakunnan kuin koko Suomen kirkonkin ohjelmaksi. Seurakunta ja kirkko ovat valomerkin jälkeisiä yhteisöjä.
Tämän rinnalle nostan nyt toisen teeman, tärkeän täysi-ikäisyyden teeman.
Jeesuksen vuorisaarnassa on merkillinen vaatimus: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen isänne on täydellinen.” (Matt. 5:48). Lause ei tunnu ollenkaan sopivan Jeesuksen suuhun. Kerrotaanhan, kuinka hän hermostui jo siitä, että joku puhutteli häntä hyväksi opettajaksi (Mk.10:17s.). Jeesus tiuskaisi hänelle: ”Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.” Kun jo arkinen kohteliaisuus oli hänen mielestään sopimatonta liioittelua, eikö kehotus pyrkiä jumalanvertaiseen täydellisyyteen ollut täysin mahdoton?
Minä en usko, että kirkkoraamattumme käännös alkutekstistä tavoittaa Jeesuksen tarkoittaman ajatuksen. Kreikankielinen sana, joka on käännetty vastineella ’täydellinen’, on teleioV [teleios]. Täydellisyys on vain yksi tämän sanan suomenkielisistä vastineista. Sana tarkoittaa myös aikuista, täysikasvuista, täysi-ikäistä, kypsää. Uudessa testamentissakin esiintyvä sanapari teleioV anhr [teleios anēr] tarkoittaa aikamiestä. Jeesus vaatii vuorisaarnassaan meitä pikemminkin olemaan aikuisia kuin pyrkimään jumalanvertaiseen täydellisyyteen.
Paavali panee tuon tuostakin vastakkain käsitteet aikuinen ja lapsellinen. (nhpioV [nēpios] tai paidioV [paidios]). Hän sanoo esimerkiksi: ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia (paidia). Pahuudessa olkaa kehittymättömiä (nhpiazete), ajattelussanne aikuisia (teleioi).” (1. Kor. 14:20.) tai ”…saavutamme aikuisuuden [eis andra teleion, ’tulemme aikamiehiksi’] …emme enää ole alaikäisiä [nhpioi]” (Ef. 4:13-14.)
Ainakin Suomen evankelisluterilainen kirkko on tällä hetkellä syvässä kriisissä. Yksi keskeisimpiä syitä siihen on se, ettei kirkon opetus ja julistus ole aikuisen puhetta aikuiselle, ajattelevalle nykyihmiselle.
Kuilu uskonnollisen puheen ja puheen kohteena olevan aikaihmisen välillä revähtää ammottavaksi nimenomaan joulun aikaan. Nyky-Suomessa on aika monia ihmisiä, jotka eivät joudu tekemisiin kirkon kanssa muulloin kuin kerran vuodessa nimenomaan joulun aikaan. Se mitä heille kristinuskon nimissä tämän sesongin aikana tyrkytetään, on ilmiselviä lasten juttuja, sentimentaalisia satuja, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden tai elävän elämän kanssa. On täysin luonnollista, että asioihin vakavasti suhtautuvat, elämäänsä rehellisyyttä kaipaavat nuoret aikuiset suhtautuvat usein hyisen koleasti kirkkoon ja kaikkeen, mikä viittaa uskontoon.
Omassa työssäni pidin tärkeänä sitä, etten pappina päästänyt suustani mitään, mihin ajattelevan aikuisen ihmisen olisi ollut mahdotonta suhtautua vakavasti. Luulen, että niin pitäisi asennoitua koko kirkossa. Helsingin seurakuntien yritykset yhteisen ilmeen löytämiseksi ja kaikki muutkin kirkon markkinoimishankkeet karahtavat kiville, jolleivät ihmiset saa luottaa siihen, että kirkko kohtelee heitä kuten aikuisia ihmisiä kuuluu kohdella. Nykyihminen ei suostu lapsellistettavaksi edes noudattaakseen vanhoja jouluperinteitä.
Selitin aluksi sitä Jeesuksen ohjelmaa, jonka Markus muotoili Jeesuksen neitsytpuheeksi evankeliuminsa ensimmäisessä luvussa. Valomerkin jälkeisen yhteisön teema ja aikuisuuden teema eivät ole toisilleen vieraita asioita. Jeesus julisti, että valomerkki on tullut: ihmiskunta on ajanut itsensä umpikujaan lapsellisessa vastuuttomuudessaan. Lapsuuden aika on loppu. On aika aikuistua. On aika korjata asenteet ja arvot todellisuuden mukaisiksi.
Jokaisessa kastepuheessani kuluneen kolmen vuoden aikana olen korostanut sitä, kuinka kastetoimituksessa kohtaavat toisensa ankara raamatullinen yksilöllisyys ja samalla raamatullinen yhteisöllisyys. Kasteessa Jumala sanoo: ”Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.” Tarkoitetaan sitä, että jokaisesta kastettavasti pienokaisesta kasvaa aikuinen ihminen, aikamies tai –nainen, joka vastaa itse omista valinnoistaan. Kasteen tarkoitus ei kuitenkaan ole, että omalta nimeltään esiin kutsuttu yksilö jää yksin. Kirkko on sananmukaisesti esiin kutsuttujen yhteisö. Kirkkoa ja seurakuntaa tarkoittava kreikankielinen sana ekklhsia [ekklēsia] johdetaan sanasta ek/kalev [ek-kaleō], ’kutsua esiin’. Seurakunta on niiden ihmisten yhteisö, jotka ovat vastanneet kutsuun ja ottaneet kantaakseen oman aikuiselle ihmiselle kuuluvan vastuunsa elämästä ja maailmasta.
Hyvät huopalahtelaiset. Kiitän teitä kolmesta yhteisestä rikkaasta vuodesta. Olen pitänyt kovasti niistä. Toivon hartaasti, että elämä uudessa Haagan seurakuntayhteisössä avaa uusia mahdollisuuksia ilman että menetätte mitään, mikä on tehnyt Huopalahden seurakunnasta poikkeuksellisen hienon seurakunnan Helsingin seurakuntien joukossa.
Tunnisteet: aikamies, aikuisuus, lapsellisuus, täysi-ikäisyys
posted by www.terhopursiainen.fi at 12:35 ip.
1 comments
