Iltamessun lyhyt saarna 21.7.10: Jumalanpelko ja Jumalalla pelottelu (Huopalahden kirkko)

Teksti
(1.vsk. VT:n lukukappale)

2. Moos. 3: 1-6

Mooses paimensi appensa Jetron, midianilaisen papin, lampaita. Kerran hän vei lauman autiomaan toiselle puolen ja tuli Jumalan vuoren Horebin juurelle. Siellä hänelle ilmestyi Herran enkeli tulenliekissä, joka nousi orjantappurapensaasta. Mooses huomasi, ettei tuli kuluttanut pensasta, vaikka se oli liekeissä. Silloin hän ajatteli: »Menenpä katsomaan tuota ihmettä. Minkä vuoksi pensas ei pala poroksi?»

Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, hän huusi pensaasta: »Mooses, Mooses!» Mooses vastasi: »Tässä olen.» Herra sanoi: »Älä tule lähemmäksi! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.» Herra sanoi vielä: »Minä olen sinun isäsi Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala.» Silloin Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa.

Saarna: Jumalanpelko ja Jumalalla pelottelu

Paras pyhän määritelmä, minkä olen löytänyt kirjallisuudesta, on saksalaisen Rudolf Otton noin vuosisadan ikäinen määritelmä: ”Pyhä on kauhistuttava ja ihana salaisuus”, mysterium tremenedum et fascinans. Jos jokin näistä kolmesta aineksesta puuttuu, kyse ei ole täyteläisessä merkityksessä pyhän kohtaamisesta. Pyhän kohtaaminen on ihanaa, ja kohdataan salaisuus, mutta kolmas piirre on pyhään liittyvä kauhu, jumalanpelko.



Raamatun klassisin kuvaus pyhän kohtaamisesta ja siihen liittyvästä jumalanpelosta on kertomus siitä, kuinka Mooses kohtasi Jumalan palavassa pensaassa erämaassa. Kohtaus täytti Mooseksen jumalanpelolla. ”Silloin Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa.”



Jumalanpelko on pyhän kokemuksen olennainen piirre. Tämä sana johtaa kuitenkin helposti harhaan. Pyhän kohtaamiseen kuuluva Jumalan pelko on jotakin aivan muuta kuin se pelko, jota vastuuttomat kasvattajat pyrkivät herättämään lapsissa saadakseen nämä tottelemaan tai jota vastuuttomat sananjulistajat pyrkivät herättämään kuulijoissaan kuvaamalla kadotuksen tuskia. Mooses ei pelännyt Jumalan rangaistusta kohdatessaan hänet erämaassa. Hän oli olemuksensa juuria myöten järkyttynyt siitä ylivoimaisesta todellisuudesta, joka kaiken käsityskyvyn ylittävänä ja samanaikaisesti puoleensa vetävänä ympäröi häntä erämaassa tekstimme kuvaamassa tilanteessa.

Kirkastussunnuntain 18.7.2010 saarna Huopalahdessa: Perille päässeistö

Teksti

Matt. 17: 1-8

Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.

Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: »Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.»

Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!» Kun opetuslapset kuulivat äänen, he heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: »Nouskaa, älkää pelätkö.» Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.

Perille päässeistö

Pietari sekä veljekset Jaakob ja Johannes kokevat hengellisen huippukokemuksen kirkastusvuorella. Suomessa vuoria on vähän, jos yhtään, täällä on mäkiä, kukkuloita, vaaroja ja tuntureita. Suomalaisittain kirkastusvuorta voisi kutsua haltiotunturiksi tai valaistusvaaraksi.

Vuosi sitten tänä samana kirkkovuoden sunnuntaina selitin teille, millaisia vaaroja Paavo Ruotsalainen liitti hengellisiin huippukokemuksiin. Kokemuksista tulee itsetarkoitus. Jeesuksen oppilaat tahtoisivat jäädä asumaan haltiotunturilleen iäksi ajaksi. Ruotsalainen varoitti tästä kokemushengellisyyden vaarasta. Huippuelämyksen kokija tekee helposti elämyksistään Kristuksen. Ote todellisesta Kristuksesta kirpoaa ja väljähtyy, ja suuria kokenut alkaakin riippua vähitellen vain omien kokemustensa varassa. Hengellinen elämä virittyy uuden samanlaisen tai vielä upeamman kokemuksen hankintaan. Uutta ei aina saada, joten takerrutaan kokemuksen muistoon, jollei suorastaan käydä teeskentelemään kokemusta, jota ei ole.

Ruotsalainen muistutti, että hengellinen kokemus on vain Jumalan kädenanto, tutustumiseen kuuluvaa kättelyä. Tarkoitus ei ole, että se, jota Jumala on kätellyt, jää loppuiäkseen vatkaamaan kättään. Tarkoitus on syventää kättelystä alkanutta tuttavuutta. Suhde Jumalaan on samanlainen kuin suhde toiseen tärkeään ihmiseen. Suhde ei voi pysähtyä. Jos se lakkaa muuttumasta ja kehittymästä, se kuolee.

Kotikirkkomme perinteessä on paljon kuivaa teoreettisuutta, aivouskoa, kuten Ruotsalainen sitä kutsui. Sopiva annos elämystä tekee sille kyllä hyvää. Keskittyminen elämykseen olisi tyhjän käden vatkaamista ilmassa.

Jeesuksen oppilaiden sisäpiirikokemus tuntuu heistä ylittämättömältä. Kirkastusvuorihetkeen verrattuna kaiken, mitä tulevaisuus tarjoaa, on oltava valjua ja mitätöntä. Oppilaat tahtovat jäädä tähän. Heistä tuntuu, kuin he olisivat päässeet perille.

Kun sosialististen maiden poliittiset rakennelmat luhistuivat pari vuosikymmentä sitten, oli monia, jotka ajattelivat, että ihmiskunta on päässyt vihdoin perille. Kohuttiin kirjasta, jonka nimi jo julisti historian loppuneen. Kirja selitti, kuinka kommunismin jälkeen jäi elämään vain yksi, selkeä, kirkas ja lopullinen järjestely, liberaalinen markkinatalous. Nyt se muka oli valmis. Maailmantalouden vaiheet, ilmastonmuutoksen käynnistyminen ja monet muut ilmiöt ovat sen jälkeen osoittaneet kaunopuheisesti, että historia ei ole vielä loppunut eikä maailmanjärjestys valmistunut.

Luterilaisen kristillisyyden selitetään usein olevan kristinuskon lopullinen kiteytymä. Siitä ei uskonto tule enää paranemaan. Historia on loppunut ja lopullinen sana siitä, millainen on Jumala ja millainen on ihmisen ja Jumalan välinen suhde, on sanottu. Se joka muuta selittää, on joko harhaan johdettu tai harhaan johtaja.

Jeesus ei salli kirkastusvuorella oppilaittensa ryhtyä paaluttamaan valtausta valaistuksen vaaralta. Historia ei ole toteutunut, eikä totuus tullut täyteläisyydessään minään hetkenä tai missään paikassa. Kaikki, mitä Jeesuksen oppilaat näkivät ja kokivat hänen seurassaan, oli vain aavistuksia ja välähdyksiä siitä, mitä oli tulossa. Tämäkin päivän tekstin kuvaama huippuhetki oli sellainen ennakkovälähdys.

Kirkolla ei vieläkään ole totuutta hallussaan. Totuus on vasta tulossa. Sitähän Jumalan valtakunnan odottaminen tarkoittaa. Näemme yhäkin kuin vain kuvastimessa: ymmärrämme sen, mitä on, sen valossa, mitä on luvattu. Usko ei ole hallussa olevia totuuksia, vaan avautumista sille, mikä on vasta tulossa.

Saarna Huopalahdessa. Ihmisten kalastaminen, äänten kalastaminen ja emasipaatio. Apostolien päivä 4.7.2010

Teksti

Luuk. 5: 1-11

Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen.

Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: "Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne." Tähän Simon vastasi: "Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket." Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota. Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies." Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.


Ihmisten kalastaminen, äänten kalastaminen ja emansipaatio



Päivän tekstissä Jeesus sanoo Pietarille: ”Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.” Ajatus ihmisten kalastamisesta tekee minut levottomaksi. Kalastamisen tarkoituksena on saada kaloja saaliiksi. Saaliiksi joutuminen on epämiellyttävä kohtalo kalalle. Tavallisesti se on sille hengen menoa. Kala joutuu toisten pöytään ja käytetään toisten ravinnoksi. Ihmisten kalastaja kuulostaa ilmeiseltä toisten ihmisten hyväksikäyttäjältä.



Parhaassakin tapauksessa verkkoon uineen kalan käy huonosti. Se menettää ne väljät ja kirkkaat vedet, joissa on uinut siihen asti. Se tungetaan sumppuun, jossa on ahdasta ja jossa vesikin saattaa kuohua kituvien kalojen suomuista sameana. Kreikankielisen alkutekstin sanavalinta viittaa korostetun selkeästi juuri sumppuun joutumiseen. Sanatarkka käännös olisi ”Tästä lähtien pyydystät ihmisiä elävinä”. (dzōgrōn < dzōon, ’elävä’, agreō, ’vangita’) Sumpun sijaan voimme toki ajatella akvaariota, jossa hyvin ravitut ja hoidetut eläimet uiskentelevat puhtaassa, kirkkaassa vedessä. Se ei paljon paranna asiaa. Vankeja akvaariokalatkin ovat.



Ihmisten kalastaminen tuo mieleen median usein käyttämän sukulaisilmaisun: äänten kalastamisen tai kalastelemisen. Eduskuntavaalit lähestyvät, ne pidetään loppukeväästä 2011. Ehdokkaat ja puolueet valmistautuvat niihin jo suurella tarmolla. Verkkoja ollaan virittelemässä kalavesiin. On alkamassa taistelu äänisaaliista. Kamppailussa käytetään kaikkia nykyaikaisia ihmisten taivuttelun ja vakuuttamisen keinoja.



Kun puhutaan äänten kalastamisesta, politiikkaa tarkastellaan kyynisestä näkökulmasta. Väitetään, että ehdokkaat ja puolueet ovat vain olevinaan kiinnostuneita ihmisistä ja heidän ongelmistaan. Tosiasiassa ne piittaavat niistä vähät. Poliittiset tahot ovat kiinnostuneita loppujen lopuksi vain omasta asemastaan ja vallasta. Kun ne ovat päässeet tavoitteisiinsa ja saaneet vallan, ne unohtavat äänestäjät, joita äsken piirittivät. Ne unohtavat jo äänten laskun aikana kansalle antamat lupauksensa. Ihmisiä käytetään. Heidät heitetään pois, kun heitä ei enää tarvita. Näinhän tavan takaa selitetään.



Äänten kalastaminen on rumaa, mutta kuitenkin loppujen lopuksi aika viatonta ihmisten hyväksikäyttämistä. Äänten kalastajat ottavat ihmisistä talteen vain sen, mitä voivat käyttää, heidän äänensä vaaleissa, mutta sen jälkeen päästävät heidät oman onnensa nojaan. He ovat kuin TV-filmin reippaat kalamiehet, jotka päästävät saaliinsa takaisin Afrikan jokeen otettuaan siitä komean valokuvan.



Saksalainen natsien aikana vaikuttanut ja kuolemantuomion kärsimä teologi Dietrich Bonhoeffer kirjoittaa paljon pahemmasta ihmisten kalastamisen tapauksesta, joukkoliikkeen sumppuun pyydystämisestä (Widerstand und Ergebung, suom. Kirjeitä vankilasta, 1963). Bonhoeffer tähdentää, kuinka yksien valta vaatii muiden tyhmistämistä. Bonhoeffer ei tarkoita tyhmäksi tulemisella älyn suorituskyvyn laskua. Tyhmyys on kohteen näkökulman tahallista kaventamista, kriittisyyden surkastamista, hokemien pauloihin pyydystämistä. Bonhoefferin mallina tyhmyyden kuvauksessa on aikansa kansallissosialistinen joukkoliike Saksassa.



[Ihan samaa selitti amerikkalainen Eric Hoffer vuonna 1951 kirjoittamassaan kirjassa Tosiuskovainen (The True Believer).]



Ihmisten tyhmistämisen vastakohtana on ihmisten vapauttaminen. Vapauttamisesta käytetään yleisesti sanaa emansipaatio. Puhutaan esimerkiksi naisten emansipaatioliikkeestä. Tällä käsitteellä on ilmaisuvoimaa. Latinankielinen sana tarkoittaa sitä, että jotakin palautetaan alkuperäiselle, oikealle omistajalleen. Kun ihminen vapautetaan joukkotyhmyyden sumpusta, hänen elämänsä palautuu alkuperäiselle, oikealle omistajalleen. Sitä Bonhoeffer tarkoittaa puhumalla vapauttavasta teosta. Bonhoefferhan kirjoittaa: ”Tyhmyyttä ei voita opettaminen vaan ainoastaan vapauttava teko.”



Kun Jeesus asetti Simon Pietarin Gennesaretin järven kalastusrupeaman jälkeen ihmisten kalastajan virkaan, hän ei antanut uudelle oppilaalleen tehtäväksi pyydystää ihmisiä elävinä joukkohypnoosin katiskaan. Pietari sai päinvastaisen tehtävän: palauttaa orjuutettujen ja tyhmistettyjen ihmisten elämän alkuperäisille, oikeille omistajilleen, ihmisten omiin käsiin. Uuden testamentin kirjoittajista ei kukaan ole Paavalia selkeämmin selittänyt, kuinka evankeliumissa, ilosanomassa ei ole kysymys elävänä vangitsemisesta vaan vangittujen vapauttamisesta: ”Vapauteen Kristus vapautti meidät.” Pietarin virka ihmisten kalastajana tarkoittaa siis täsmälleen päinvastaista kuin mitä tämä termi tuntuu tarkoittavan, jos se ymmärretään kirjaimellisesti. Pietarin tehtävänä ei ole pyydystää saalista sumppuun vaan päästää saalis sumpuista takaisin väljiin vesiin.



Valtaan pyrkijä tyhmistää yleisöjään saadakseen heidät kontrolliinsa ja kyvyttömiksi suhtautumaan kriittisesti hänen pyrkimyksiinsä tai jopa vastustamaan niitä. Hän yrittää lapsellistaa ihmisiä järjestelmällisesti. Lapsellisen ihmisen vastakohtana on täysikasvuinen ihminen, aikamies tai aikanainen (vuorisaarnan teleios, Kirkkoraamatun käyttämä mielestäni harhaanjohtava vastine on ’täydellinen’; teleios anēr tarkoittaa muualla UT:ssä aikamiestä). Kristillinen julistus sekoittaa usein lapsen uskon ja lapsellisuuden. Lapsen usko ei ole elämänsä luovuttamista vieraisiin käsiin (mancipatio). Päinvastoin lapsen uskoa ilmaisee vapautetun (e-mancipatio) sielun uskaltava huokaus: ”Abba, isä.”