sunnuntaina, elokuuta 31, 2008

Martta ja Maria. Saarna Huopalahden kirkossa 31.8.08.

Teksti: Luuk. 10: 38-42

Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, ot-ti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tu-li sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois."

Saarna: Martta ja Maria

Olemme tänä sunnuntaina tutkimassa yhtä Uuden testamentin kaikkein kuluneimmista kertomuksista. Määritelkäämme aluksi, miten tätä tekstiä ei pidä lukea.

On selitetty, kuinka kertomus osoittaa naiselle kaksi vaihtoehtoista roolia perheessä ja yhteiskunnassa. Niistä naisen olisi muka valittava itselleen mieluisampi.

Nainen voi olla ensinnäkin martta, joka keittää kokousväelle kahvia. Toiseksi hän voi olla maria, joka paneutuu antaumuksellisesti kuuntelemaan sitä miestä, jolla on puheenvuoro.

Olennainen viesti on, ettei muita rooleja ole tarjona naiselle. Naisella ei tietenkään ole puheenvuoroa, jota mies olisi kuuntelemassa hänen jalkojensa juuressa istuen.

Kapinoikaamme tätä tulkintaa vastaan. Kuvitelkaamme, että nainen on opettamassa ja mies, muuan Matti, kuuntelee häntä hartaasti. Toinen mies, nimeltään Pekka, keittelee kahvia ja latoo astioita pöy-tään. Kun Pekkaa harmittaa Matin saamattomuus, nainen käy puolustamaan tätä. ”Pekka, Pekka, moninaisista sinä huolehdit. Vain yksi on tarpeen.”

Viime vuosikymmenet ovat olleet monille miehille kovin rankkoja aikoja. Monetkaan naiset eivät ole enää tyytyneet olemaan joko marttoja tai marioita perheessä, työelämässä tai yhteiskunnallisissa riennoissa. Heistä on tullut terttuja, tuulikkeja ja minnoja, sen mukaan, minkä nimen ovat lapsena saaneet. Monet tertut, tuulikit ja minnat ovat määritelleet naiseutensa tavoin, joka on särkenyt sekä martan että marian mallit.

Naisten vikurointi on aiheuttanut monenlaisia ristiriitoja perheissä ja yhteiskunnassa. Yksi kirkon keskeisistä sisäisistä ristiriidoista – niin uskomattomalta kuin se kolmannen vuosituhannen maailmassa kuulostaakin –, on kysymys, pitääkö naisen vaieta seurakunnassa ja tyytyä kuuntelemaan miehiä.

Sopikaamme siitä, ettei päivän tekstissä ole ollenkaan kyse naisen rooleista, vaan erilaisista inhimillisistä rooleista, joita niin mies kuin nainenkin voivat valita elämän tilanteissa.

Toisenkin tavan tulkita tekstiä torjun. Sen taustana on virheellinen käsitys evankeliumeihin tallennetuista Jeesuksen sanoista.

Selitetään, että Jeesus oli jonkilainen oraakkeli, iankaikkisia yleisiä totuuk-sia laukova lausuntoautomaatti. Siitähän ei ollut kyse ollenkaan.

Jeesus syventyi niihin arkisiin tilanteisiin, joihin osui toreilla, kaduilla ja kodeissa liikkuessaan. Hän kommentoi näkemäänsä ja kuulemaansa sanomalla niistä usein jotain niin osuvaa, että se muistettiin ja vuosikymmenten jälkeen kirjattiin Jeesuksen elämäkertoihin, evankeliumeihin. Se, että niitä otettiin kirjaan, ei muuttanut sitä, mitä ne olivat: konkreettisten elämäntilanteitten kommentteja, eivät yleisiä kaikkiin tilanteisiin sovellettavia totuuksia.

Hän ei esittänyt yleistä totuutta, jonka mukaan hiljainen, mietiskelevä elämäntapa olisi parempi kuin aktiivinen paneutuminen asioiden järjestämiseen ja esimerkiksi yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Jeesus avasi uuden näkökulman elävän elämän tilanteeseen, ja se, mitä hän milloinkin sanoi, pitää tulkita kommenttina siihen tilanteeseen, jossa hän sen sanoi.

Tässä kertomuksessa sisarusten välille syntyy erimielisyyksiä siitä, mikä on kummankin vastuulla arvovierasta vastaanotettaessa. Martta toruu sisartaan, joka ei pane tikkua ristiin tilaisuuden järjestelyissä. Äläpäs nyt vouhkaa, Martta-kultaseni, Jeesus sanoo. Marialle on turhaa nalkuttaa. Hengelliset asiat ovat hengellisiä asioita, pöytähopeat vain pöytähopeita. Paljon tärkeämmästä asiasta on nyt kyse kuin pöydän antimista. Maria on käsittänyt asian aivan oikein, Jeesus selittää.

Jeesuksen sanojen luonteen väärin selittäminen johtaa käsitykseen, jonka mukaan hän vähättelee aktiivista elämänotetta ja ylistää vetäytyvää, sisäisyyden hallitsemaa elämää.

Miten sellaista käsitystä voisi puolustaa? Jeesuksen oma esimerkki osoittaa, ettei hän pitänyt passiivisen pohdiskelijan elämää aktivistin elämää arvokkaampana. Hän ei jäänyt erämaahan seurustelemaan Jumalan ja hänen enkeleittensä kanssa. Hän odotti hetkeä, jolloin hänen vuoronsa oli astua julkisuuteen vaikuttamaan maailman asioihin.

Markuksen evankeliumin ensimmäinen luku kertoo, kuinka Jeesus astuu julkisuuteen oitis, kun Johannes Kastaja, jota hän piti edeltäjänään, oli mestattu. Jeesus oli toiminnan mies. Kyse ei ole kuitenkaan sukupuolesta, siitä, että hän oli mies. Kyse on siitä, että aktiivinen suuntautuminen elämään, vaikuttaminen, ei ole millään tavalla ristiriidassa sisäisyyden ja syvän Jumala-yhteyden kanssa. Jeesukselle sisäisyys ja suuntautuminen ulospäin olivat saman asian kaksi eri puolta.

Tämän asian merkitys selkeytyy, kun käytetään toisia sanoja. Monet kristityt olettavat, että toiminnan voisi korvata rukoilemalla. Toimintaa ei voi korvata rukoilemalla. Itse asiassa rukous saa oikeutuksensa vasta toiminnasta. Jos rukoilen toisen ihmisen puolesta, jota itse voisin helposti auttaa, enkä kuitenkaan auta häntä, rukoukseni on tyhjiä sanoja. Pahimmassa tapauksessa teennäi-set rukouksemme ovat Jumalan pilkkaa. Tarkoitan sitä, että joskus pyydämme Jumalaa poistamaan epäkohtia, joita itse olemme ylläpitämässä ja luomassa. Köyhyys on asia, jota ihmiset pitävät yllä, eikä niillä ihmisillä, jotka pitävät yllä köyhyyttä, ole tässä asiassa audienssia Jumalan luokse.

Ihmiskunnan edessä on käsittämättömän suuria ongelmia. Luonto on särkynyt, mutta viimeisten uutisten mukaan ilmaan päästettyjen tuhoisien kaasujen määrän kasvu on kiihtynyt siitä huolimatta. Ju-mala ei päästele kaasuja ilmakehään. Me niitä päästelemme. Jumalan ei pidä tehdä parannusta, vaan meidän pitää tehdä parannusta.

Tästä seuraa selkeä toivon paradoksi. Vain se on oikeutettu panemaan toivonsa Jumalaan tässä asiassa, joka on jo tehnyt kaiken mitä voi, ikään kuin Jumalaa ei olisi olemassa.