Toinen parlamentti. Pääkirjoitus Nurmijärven seurakuntaviestissä 5/2011 13.9.2011

Terho Pursiainen

TOINEN PARLAMENTTI

Mihin hyvinvointivaltiossa tarvitaan vapaaehtoisia panoksia ja vapaaehtoisten aikaa? Maksamme raskaita veroja, jotta valtio ja kunta pitäisivät huolen kaikkien ihmisten tarpeista.

Ahtaina aikoina nähdään, että julkisen vallan mahdollisuuksilla on rajansa. Veroja ei voi korottaa mielivaltaisen korkeiksi. Kireä verotus syö ihmisten vaikuttimia tehdä työtä ja yrittää. Kun tilanne kiristyy, julkinen raha ei riitä kaikkeen, mikä olisi tärkeää.

Voimavarat eivät kuitenkaan lopu vielä siihen, kun valtion ja kuntien rahat loppuvat. Yksityisillä ihmisillä on yhä varoja. Voimme verottaa vapaaehtoisesti itse itseämme omien arvojemme ja ihanteittemme hyväksi. Sitä mukaa kun ensimmäisen parlamentin – julkisen vallan – mahdollisuudet ehtyvät, vastuuta lähimmäisistä ja kaikille tärkeistä yhteisistä asioista siirtyy toiselle parlamentille: arvoistaan ja ihanteistaan eläville yksityisille ihmisille.

Läheskään aina ei ole kyse vain rahasta ja taloudellisista arvoista. Hyvin usein on kyse nimenomaan ajasta.

Väestö ikääntyy. Se tarvitsee yhä enemmän monenlaista hoitoa ja hoivaa. Yksinäisyys on kasvava ongelma.

Hoitohenkilökuntaa tarvittaisiin enemmän kuin sitä on mahdollista kouluttaa ja palkata. Vaikka talous kehittyisi myönteisesti, tarvitaan tulevina vuosikymmeninä yhä enemmän niitä ihmisiä, jotka ovat valmiita vapaaehtoisesti verottamaan omaa aikaansa lähimmäistensä hyväksi.

Seurakunnan keskeinen tehtävä on olla paikkakunnan tärkein toinen parlamentti: niiden ihmisten yhteisö, jotka verottavat itseään ihanteittensa hyväksi.

Etelä-Haagan toinen parlamentti, Haagalainen-lehti, dead line 2.6.08

Etelä-Haagan toinen parlamentti

On ihmisiä, joiden mielestä kirkon diakonia on perimmältään turhaa. Yhteiskunnan pitää hoitaa vähäosaisensa. Jos kirkko alkaa huolehtia heistä, se vain paikkaa yhteiskunnan virheitä, poliittisten päättäjien laiminlyöntejä. Kirkko joutuu osavastuuseen siitä, mitä valtio ja kunnat jättävät tekemättä.

Tällainen kritiikki ei ole aivan perusteetonta. Maailmassa on maita, joissa valtio luottaa varsin pitkälle siihen, että sukulaiset ja esimerkiksi kirkko kantavat vastuuta pulaan joutuvasta kansalaisesta. Julkinen turva jätetään tällä perusteella heiveröiseksi. Sellaiseen järjestelmään emme Suomessa halua taantua.

Aivan kohdallaankaan tällainen kritiikki ei ole. Pohditaanpa mahdollisimman oikeudenmukaisen yhteiskunnan esimerkkiä. Veroja kootaan niin paljon kuin pystytään. Verokertymä käytetään tarkasti puutteen ja hädän poistamiseen lähtien niistä ihmisistä, joiden ongelmat ovat suurimmat. Jossakin vaiheessa varat loppuvat. Yhteiskunta on tehnyt köyhien ja tarvitsevien hyväksi kaiken voitavansa. Saattaa olla, että kipeääkin puutetta on yhä. Sitä on varmasti ainakin silloin, jos suomalaiset tunnustetaan myös kaukaisten maitten hätää kärsivien lähimmäisiksi. Onko siis auttamisen mahdollisuudet käytetty loppuun silloin, kun julkinen valta on jo tehnyt kaiken minkä voi?

Sen jälkeen kun verottaja on jo koonnut niin paljon veroja kuin voi tuhoamatta talouselämää, on yhä jäljellä auttamisen mahdollisuuksia. Ihanteelliset ihmiset voivat vapaaehtoisesti verottaa itse itseään ihanteittensa, esimerkiksi lähimmäisvastuun hyväksi.

On kaksi eri parlamenttia. Julkinen valta, joka toimii pakkoverotuksen avulla kokoamansa verokertymän varassa, on ensimmäinen parlamentti. Sen voimavaroilla on rajansa. Toinen parlamentti on ihmisten vapaaehtoinen toiminta ihanteittensa hyväksi. Seurakunta, esimerkiksi tämä meidän Huopalahden seurakuntamme, on toivottavasti esimerkillinen toinen parlamentti Etelä-Haagan alueella.

Kun verottamisesta puhutaan, ajatellaan usein liian ahtaasti nimenomaan rahaa. Ihmiset voivat verottaa itseään ihanteittensa puolesta monella muullakin tavalla. Raisa Kindstedt kertoo näillä sivuilla seurakunnan vapaaehtoistyöstä. Oman ajan ja energian luovuttaminen apua ja tukea tarvitsevien ihmisten hyväksi on hienoa toisen parlamentin työtä.