Oikeudenmukaisuus ja armo. Saarna 31.1.2009

Teksti: Matt. 20: 1-16


Jeesus sanoi:

"Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. 'Menkää tekin viinitarhaan', hän sanoi heille, 'minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.' Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: 'Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?' 'Kukaan ei ole palkannut meitä', he vastasivat. Hän sanoi miehille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani.'

Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: 'Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.' Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: 'Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.' Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: 'Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?'

Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi."

Saarna




Päivän tekstinä olevaa Jeesuksen vertausta voi lähestyä useammasta kuin yhdestä näkökulmasta. Yksi lähestymistapa on moraalifilosofinen. Moraalifilosofisena tekstinä se nostaa esille muutamia etiikan tärkeitä käsitteitä.

Ensimmäinen niistä on oikeudenmukaisuuden käsite. Oikeudenmukaisuus on hankala asia. Kaikki ovat oikeudenmukaisuuden kannalla. En tunne yhtään asiallista aikuista ihmistä, joka kannattaisi epäoikeudenmukaisuutta. Vaikka kaikki kannattavat oikeudenmukaisuutta, siitä käydään jatkuvaa riitaa politiikassa, työelämässä ja yksityiselämässä. Miten tätä selittäisi?

Yleensä selitetään, että oikeudenmukaisuudella tasolla tarkoitetaan kaikkein yleisimmällä johdonmukaista menettelyä. Samanlaisia asioita on käsiteltävä samalla tavalla. Muunlainen menettely olisi mielivaltaa eli epäoikeudenmukaisuutta. Tällä tasolla oikeudenmukaisuudesta ollaan yksimielisiä.

Teksti osoittaa, että yksimielisyys johdonmukaisuudesta ei riitä. Maatalousyrittäjä, joka maksaa palkkoja päivätyöläisille, on johdonmukainen. Hän maksaa saman palkan kaikille. Tuntipalkoista muodostuu kuitenkin kovin erilaisia. Toiset ovat tehneet työtä koko päivän, toiset vain muutaman tunnin. Jos kaikki silti saavat saman palkan, viimeksi tulleiden tuntipalkka on moninkertainen. Se on mielivaltaista, tähdentävät jo aamulla tulleet ja arvattavasti samaa mieltä on ammattiosasto.

Yksi politiikan ainaisia riitakysymyksiä on se, olisiko oikeudenmukaista maksaa mahdollisen täsmällisesti kunkin panosta vastaavaa palkkaa vai pyrkiä samanpalkkaisuuteen. Kumpikin järjestelmä olisi omalla tavallaan oikeudenmukainen. Kumpikin kohtelisi samanlaisia samanlaisina.

Jeesuksen vertausta luetaan joskus siten, kuin se olisi kannanotto tähän yhteiskunnalliseen kysymykseen, ääni sen puolesta, että ihmisen tulot eivät saisi olla panoksesta riippuvaisia. Sellaista kannanottoa Jeesus tuskin halusi ottaa. Maatalousyrittäjä halusi työläisiltään työpanosta, muuten hän olisi käynyt jakamassa denaareita kaikille vaatimatta heitä viinitilalle tuloa lainkaan.

Jeesus siis tuskin ottaa vertauksessaan kantaa kilpaileviin oikeudenmukaisuuskäsityksiin. Hän näyttää useimpien tavoin pitävän ilman muuta oikeudenmukaisuuden oletusarvona sitä, että palkkaa maksettaessa otetaan huomioon kunkin tekemän työpanoksen arvo. Vertauksen maatalousyrittäjä maksaa joillekin enemmän kuin heille oikeudenmukaisuuden mukaan kuuluisi, koska hän on hyvä. Varmaankin taustana on ajatus siitä, että nälkäiset lapset odottavat ilalla niidenkin työläisten kotona, jolla oli tilaisuus tehdä työtä vain osa päivästä. Jeesuksen vertauksessa ovat vastakkain oikeudenmukaisuus ja hyvyys pikemminkin kuin kaksi erilaista oikeudenkukaisuutta.

Oikeudenmukaisuus ja kateus tahtovat joskus sekaantua keskenään. Koko päivän työtä tehneillä oli oikeus vaatia käypää päiväpalkkaa itselleen. Sen he saivatkin, denaarin kuten tapana oli. He kuitenkin närkästyivät siitä, että toiset saivat enemmän kuin oikeudenmukaisuus heille lupaisi. He vastustivat sitä hyvää mitä toiset saivat, vaikkeivät voineet vaatia sitä itselleen. Se on kateutta.

Meidän ei ehkä pitäisi kovinkaan kerkeästi käydä moittimaan heitä heidän tunteistaan. Yhteiskunnallisessa päätännässä tulemme samanlaisiin tilanteisiin. Sairaanhoidossa katsotaan, että oikeudenmukaista on kohdella kaikkia potilaita riippumatta heidän varallisuudestaan. Kenenkään ei sallita ostaa hoitoa, esimerkiksi leikkausta, jota ei kyetä antamaan kaikille potilaille, joilla on samat hoitotarpeet. Mutta onko oikeudenmukaista, että varakkaat sairaat matkustavat ulkomaille samaan sellaista hoitoa, jota yhteiskunnan sairaala ei tarjoa omille potilailleen? Tähän kysymykseen tuskin on itsestään selvää vastausta.

Jeesuksen vertaus maatilan päivätyöläisistä tuskin on tarkoitettu moraalifilosofiseksi alustukseksi oikeudenmukaisuusteorian ongelmista, vaikka se sellaisenakin on mielenkiintoinen teksti. Jeesuksen sanoma on toisenlainen. Hän kertomustaan on varmaan syytä verrata ennen kaikkea vertaukseen tuhlaajapojasta. Poika vaatii ennakkoperintönä hänelle kuuluvan perintöosuuden, haaskaa sen mässäillen ja irstaillen ja sitten palaa katuvana kotiin. Isä antaa hänelle anteeksi, ja ryhdytään valmistamaa suuria kotiinpaluujuhlia. Vanhempi veli on elänyt moitteettomasti ja vaatimattomasti ja tehnyt talon hyväksi ahkerasti töitä. Häntä närkästyttää se, kuinka ongelmattomasti ja suurellisesti tuhlaajaveli otetaan vastaan.

Vanhemmalla veljellä oli selvä taloudellinen motiivi arvosteluunsa. Nuorempi veli oli käyttänyt jo oman osansa perinnöstä, joten nyt juhlittiin vanhemman veljen perintöosuudella. Motiivi oli selkeämpi kuin päivän tekstin maataloustyöläsillä. Ne viinitarhan työläiset, jotka närkästyivät vasta iltapäivällä työnteon aloittaneiden työtovereidensa liian suuren palkan tähden, eivät voineet oikeutetusti vaatia enempää kuin minkä saivatkin.

Kumpikaan Jeesuksen vertaus ei ole moraalifilosofinen tarkastelu. Teemana on Jumalan hyvyys, joka särkee oikeudenmukaisuuden muurit. Kukaan meistä ei voi tehdä niin pitkää työpäivää eikä olla niin nuhteeton ja kunnollinen, että voi oikeudennimissä vaatia Jumalalta hyväksyntää. Ihmisarvomme ei riipu suorituksesta, kunnostautumisesta tai siitä, kuinka hyödyllisiä olemme toisten ihmisten tai yhteiskunnan kannalta. Kelpaamme sellaisinaan, yrittämättä.

Nykyajan demonit. Saarna Huopalahden kirkossa 25.1.09

Teksti: Mk. 1:29—39.

Saarna: Nykyajan demonit


Jeesus oli parantaja. Päivän tekstissä ilmenee, miten hänen aikansa ihmiset käsittivät sairauden ja parantamisen. Sairaus oli pahan hengen, demonin, vallassa olemista. Parantaja ajoi pahan hengen pois potilaasta. Sairas parani.



Muinaiset ihmiset olettivat, että sairaus ja muukin paha ihmiselämässä, niin yksityisessä elämässä kuin yhteiselämässä, oli peräisin ulkopuolisten pahantahtoisten tahojen asioihin puuttumisesta. Nykyajan lääketiede selittää sairauden luonnontieteellisiä syitä ja kehittää lääkkeitä ja muita keinoja sairauksien parantamiseen. Lääketieteen menestys on ollut ilmiömäistä. Sen tähden vain harvat nykyajan ihmiset ymmärtävät sairauden ja paranemisen siten kuin Jeesuksen ajan ihminen.



Nykyajan ihminen ajattelee niin, että maailmassa oleva paha on lähtöisin luonnosta kuten perinnölliset taudit tai tsunamit tai sitten se on ihmisten syytä. Aika usein ajatellaan niin, että paha on peräisin pahojen ihmisten pahasta tahdosta ja pahoista teoista. Jos kukaan ei tekisi pahaa, se paha, mikä on peräisin suoraan luonnosta, olisi ainutta pahaa ihmisen elämässä ja maailmassa. Tämä ahdas ajattelutapa lisää pahan valtaa maailmassa.



Se johtaa siihen, että aina kun ilmenee jotakin pahaa elämässä, käydään etsimään syyllistä. Jos nimeltä mainittua syyllistä ei oitis löydy, niitä keksitään. Luodaan viholliskuvia. Tällä hetkellä hyvin monet ihmiset ajattelevat, että maailmassa olisi kaikki hyvin, jollei olisi ahneita ihmisiä. Luodaan salaliittoteorioita. Ajatellaan, ettei paha maailmassa selity, jollei löydetä muiden ihmisten onnea ja menestystä vastaan juonittelevia pahojen ihmisten porukoita. Milloin juutalaisten, milloin kommunistien on selitetty tehneen salaliiton muita vastaan, siis meitä, kunnollisia, viattomia ja hyviä ihmisiä vastaan. Miljoonia ihmisiä on historiassa tuhottu viholliskuvien luomisen ja salaliittoteorioiden tähden.



Kaikki maailman paha ei kuitenkaan ole selitettävissä pahojen ihmisten salajuonilla. Emme usko enää pahoihin henkiolentoihin, mutta meidän pitäisi silti tunnistaa, että kaikki paha maailmassa ei ole peräisin pahojen ihmisten juonista. On olemassa voimia, jotka puuttuvat ihmisten elämään ja sekaantuvat heidän valintoihinsa ja sillä tavalla luovat pahaa, josta emme voi syyttää yksilöiden pahaa tahtoa. Kutsuttakoon näitä ihmiselämään puuttuvia tekijöitä ja tahoja nykyajan demoneiksi.



On demoneita, joita yksilöt luovat itse. Tyypillisiä yksilön demoneita ovat monenlaiset riippuvuudet eli addiktiot, joita kehitämme itsellemme. Alkoholismi, huumeet, pelihimo, seksiriippuvuus ovat ainakin osittain ihmisten omien väärien valintojen tulosta, usein vuosikymmenten aikana itsessään pienistä ja mitättömistä veltoista ja vääristä valinnoista kasautuvia ja kiteytyviä voimia. Huumeen orja ei enää kykenekään tekemään omia valintoja, vaan addiktion demoni valitsee hänen puolestaan.



Toiset demonimme ovat sosiaalisia, yhteisöllisiä. Yleinen mielipide on joissakin asioissa aivan oikeassa, mutta joissakin asioissa se vääristelee maailmaa. Rotuennakkoluulot ja seksistiset asenteet aiheuttavat tuskaa ja tuhoa elämässä. Kukaan ei ole yksin vastuussa ihmismieliä hallitsevista vääristä käsityksistä. Olemme kaikki pieneltä osaltamme luomassa vääriä käsityksiä, mutta kun ne saavat vallan, ne hallitsevat mielikuvitustamme ja asenteitamme väkevinä sosiaalisina demoneina.



Useimmat tavoitteemme ovat aivan järkeviä ja oikeutettuja. Kun teemme valintoja niiden toteuttamiseksi, teoillamme on sekä sellaisia seurauksia, joita olemme tarkoittaneet, että sellaisia seurauksia, joita emme ole tarkoittaneet, usein emme edes oivaltaneet. Sademetsien äärellä isät ja äidit keittävät lapsilleen puuroa, niin kuin heidän tuleekin, mutta raiskaavat herkkää metsää, kun käyvät hakemassa polttopuuta hellaansa tai nuotioonsa. Lukemattomien ihmisten oikeutettujen valintojen kasautuvina sivuvaikutuksina syntyy prosesseja, joita kukaan ei ole tahtonut synnyttää, mutta jotka ottavat otteen ihmisten kohtaloista. Esimerkkinä on ilmastonmuutosprosessi, jonka ihmiskunta on synnyttänyt tahtomattaan ja tarkoittamattaan.



Yhteiskuntien ja talouksien rakenteet ovat ihmisten valitsemia. Osa niistä on luotu tarkoituksellisin valinnoin, esimerkiksi lainsäädännöllä, osa on syntynyt tarkoituksettomasti, ikään kuin ihmisistä riippumattomasti, kuten markkinat ja markkinoiden toimintatavat. Yhteiskunnalliset rakenteet hallitsevat mahtavina demoneina ihmiselämää. Nykykapitalismi – osittain poliittisten päätösten muovaamana, osittain taloudellista hyötyä tavoittelevien toimijoiden valintojen tuloksena – on suistanut juuri tällä hetkellä ihmiskunnan talouden kaaokseen, jonka kehitystä kukaan ei osaa ennustaa. Miljardien ihmisten kohtalo riippuu tämän demonin mellastamisesta lähivuosien maailmantaloudessa.



Nykyajan demoneja on monia ja erilaisia, ja monet niistä ovat jokaiseen yhteen ihmiseen nähden aivan ylivoimaisia.



Emme ymmärrä maailmaa, jos luulemme kaiken pahan olevan pahojen ihmisten tarkoituksellisten epämiellyttävien valintojen seurausta. Jokainen meistä, yksinkertaisesta arjen ihmisestä maailman mahtavimman valtion päämieheen saakka, joutuu tekemään omat valintansa demonien hallitsemassa kentässä.



Monet ajattelevat, että näistä demoneista päästäisiin vapaaksi suorasukaisesti maanaamalla, karkottamalla ne, niin kuin Jeesuksen ajan ihmiset uskoivat voitavan sairaat parantaa. Ei ole sellaisia mahtisanoja, joilla paha voitaisiin kirota pois yksilön elämästä, yhteiskunnasta ja koko maailmasta.



Hyvä esimerkki ovat ne väkivallan purkaukset, joita Suomen kouluissa on tapahtunut. Jos haluamme sellaista estää, heikkojen yksilöiden seulominen ja heidän auttamisensa ei riitä, vaikka henkinen huolto olisi kuinka tehokasta. Sosiaalinen demoni, yhteinen paha olomme etsii heikkoa kohtaa, ja jos vahvistamme yhtä kohtaa, paine toista kohtaa vastaan kasvaa.



Yhtä vähän auttavat loitsut ja mahtisanat. Yhteisöllisyyden käsitteen hokeminen ei aja ulos riivaajaa. Pahaan oloon yhteiskunnassa on monia syitä, ja itse kukin meistä on syöttämässä demonia omalla tavallaan. Kukaan ei ole tahtonut pahaa oloa. Se on syntynyt monenlaisten hyvien ja oikeutettujen pyrkimysten tarkoittamattomana yhteisvaikutuksena. Yhtä tai muutamaa syyllistä ei ole. Eikä viattomia ole.



Yhteiskunnallisia kehityksiä on koetettava tutkia ja ymmärtää. Elämänmuotoamme kohtaan on oltava kriittinen. Itse kunkin on oltava itsekriittinen. Meidän on yritettävä tiedostaa omien valintojemme tarkoittamattomia sivuvaikutuksia. Meidän on opittava elämään itsekriittisesti.



Kun muinaisajan ihmiset ajattelivat, että ihmiselämään puuttuvat yksilön ulkopuolelta mahtavat tahot, demonit, he eivät olleet aivan väärässä. Vääremmässä ovat ne nykyajan ihmiset, jotka uskovat, että jokaiseen pahaan asiaan löytyy syyllinen, nimeltä mainittavissa oleva paha ihminen tai pahojen ihmisten salaliitto.



Hyvät seurakuntalaiset. Kaikki, mikä lähtee ihmisestä, on ihmisen muutettavissa. Se ei tarkoita sitä, että kaikki olisi muutettavissa helposti. Kaiken muutoksen lähtökohtana on ymmärtäminen. On selvitettävä, mistä sosiaaliset demonit syntyvät ja mikä niitä ruokkii. Tarvitaan tutkimusta ja keskustelua. Loitsut eivät auta.

Saarna loppiaisena 2009, tekstinä legenda Jeesus-pojasta temppelissä

Tässä saarnassani tähdennän niiden kertomusten legendaluonnetta, joissa puhtaan Jeesuksen lapsuudesta ja nuoruudesta.

Kaksi valtuuskuntaa itämailta


Tekstinä Matteuksen evankeliumin toisen luvun kertomus itämaan tietäjistä.

Jeesus astui julkisuuteen noin kolmekymmenvuotiaana aikuisena miehenä. Hänen elämästään sitä edeltävältä ajalta ei ole olemassa historiallisesti luotettavia tietoja. Tietämättömyyden mustaa aukkoa alkoi pian täyttää palvova mielikuvitus. Syntyi legendoja. Yksi Jeesuksen lapsuutta kuvaava legenda on tänä päivänä messumme evankeliumitekstinä.

Päivän legenda on kuvaelma, jossa kolmen viisaan miehen valtuuskunta saapuu kumartamaan Jeesus-lasta. Kertomusta kehiteltiin myöhemmin edelleen. Itämaan viisaat alettiin kuvata suorastaan kuninkaiksi. Tarkoitus on selittää, kuinka Jeesuksen syntymä oli koko ihmiskuntaa koskeva, maailmanlaajuisesti käänteentekevä, globaalinen merkkitapaus. Jeesus kosketti koko ihmiskuntaa.

Kertomukseen kuuluu yliluonnollisia ilmiöitä. Tähti ohjaa itämaan valtuuskunnan matkaa. Jeesuksen syntymä on siis suorastaan kosminen tapahtuma, johon reagoi koko maailmankaikkeus: tähtitarhakin tekee hänelle kunniaa. Kohta enkelikuoro laulaisi paimenille seimen lähellä olevalla kedolla.

En edes ryhdy pohtimaan sitä, millaista historiallista perustaa näillä kertomuksilla voisi olla. Lähden siitä viestistä, mitä päivän evankeliumi ja muut raamatulliset joulun aikaan liittyvät kertomukset omalla kuvakielellään eisttävät. Nehän tähdentävät sitä, että se, mitä Jeesus oli, mitä hän opetti ja mikä oli hänen kohtalonsa, ei ollut paikallinen Palestiinaan ja sen juutalaiseen kulttuuriin kytkeytyvä asia. Itämaan viisaat miehet – tai jopa kuninkaat – edustivat koko ihmiskuntaa, joka kohtasi Jeesuksen ja hänen sanomansa.

Kuvaelmalla on edeltäjiä Vanhassa testamentissa.

Itämaan viisaat esiintyvät esimerkiksi Danielin kirjassa. Kuningas Nebukadnessar kutsuu ”enteidenselittäjät, loitsupapit, noidat ja kaldealaiset viisaat selittämään” näkemäänsä merkillistä unta (Dan. 2:2).

Kaikkein mielenkiintoisin aiempi vertauskohta päivän evankeliumille on kuitenkin Jobin kirjan kuvaus siitä, kuinka kolme itämaan mahtimiestä saapuu lohduttamaan myyttistä suurmiestä, hurskasta Jobia, jota Jumala koettelee ylettömän kovin ottein. ”Jobilla oli kolme ystävää: temanilainen Elifas, suahilainen Bildad ja naamanilainen Sofar. Kun he saivat kuulla onnettomuudesta, joka oli kohdannut Jobia, he kävivät tapaamassa toisiaan ja päättivät mennä hänen luokseen osoittamaan hänelle myötätuntoa ja lohduttamaan häntä.” (Job 2:11.)

Vallalla oli käsitys, jonka mukaan ihmiskunnan syvin viisaus asusti itämailla. Jobin kirjassa kertoja tarkoittaa, että itämaiden viisaimpien miesten kolmikko, Elifas, Bildad ja Sofar edustavat koko parasta ihmiskunnan perintöä, sen tieteen, taiteen ja uskonnon ylintä huippua. Jobin käsittämättömät kärsimykset eivät jää yhden yksilön yksityiseksi asiaksi. Koko ihmiskunta keskittää älynsä pohtimaan ja tulkitsemaan sitä. Jobin tuskilla on globaalinen mittakaava. Elifas, Bildad ja Sofar Jobin kirjassa ovat vertauskuva samalle asialla kuin itämaan mahtimiehet päivän evankeliumissa. Ne korostavat esillä olevan asian yleispätevyyttä.

Vaikka itämaan mahtimiesten valtuuskunnan läsnäolo tekeekin kärsivästä Jobista ja kätkyessään jokeltelevasta Jeesuksesta jossakin merkityksessä rinnakkaiset hahmot, valtuuskunta nähdään hyvin erilaisessa valossa näissä kahdessa kertomuksessa. Itämaan miehet tulevat Matteuksen evankeliumissa kumartamaan Jeesus-lasta: ihmiskunnan jaloin eliitti antaa jo etukäteen oman nöyrän tunnustuksensa Jeesuksen elämäntyölle. Kirkko ottaa kiitollisena vastaan Jeesuksen saaman upean tunnustuksen. Jobin kirjassa ihmiskunnan ylevin kulttuuri romahtaa ja päätyy naurettavaan valoon, kun se koettaa antaa selitystä asialle, mistä ei tiedä mitään ja mistä ei ymmärrä mitään.

Jobin kirjassa viisaat miehet ovat koomisia, mahtipontisia hahmoja, jotka tuntematta ollenkaan Jobin kohtalon todellisia taivaallisia taustoja alkavat kaavamaisesti soveltaa siihen yleisiä, elämälle vieraita viisauksia. He eivät tiedä sitä, minkä Jobin kirjan lukija tietää: sitä, että syyttömän Jobin kärsimyksistä vastaa itse oikukas Jumala, jonka pelkkää omaa turhamaisuuttaan ja luulevaisuuttaan päästää Saatanan rusikoimaan häntä. Heidän viisautensa mukaan Jumala on vanhurskas ja aina palkitsee hurskaudesta ja rankaisee jumalattomuudesta. Jos Jobille käy huonosti, sen täytyy perimmältään olla rangaistus jostakin Jobin salaisesta synnistä. He keskittyvät etsimään vikaa Jobista.

Samalla he tulevan paljastaneeksi oman vilpillisyytensä. Eivät he loppujen lopuksi ole tulleetkaan Jobin luo osallistumaan hänen tuskaansa ja lohduttamaan häntä, vaikka ovatkin olevinaan hänen ystäviään. He ovat tulleet pelastamaan oman valheellisen kuvansa elämästä, maailmasta ja Jumalasta hinnalla millä hyvänsä. Inhimillisen viisauden, ihmiskunnan ylimmän tieteen, taiteen ja uskonnon arvovalta romahtaa. Kunnian saakin itsepintaisesti ja lahjomattomasti, kulttuurisia sääntöjä ja odotuksia kumartamatta totuutta etsivä ja totuutta vaativa yksilö.

Jumala ei Jobin kirjassa vaivaudu edes kommentoimaan suurten oppineiden teologien ja filosofien rikkiviisaita selittelyjä. Sen sijaan ylhäinen majesteetti, taivaan tsaari omassa persoonassaan, pyörretuulen kantamana alkuvoimana purskahtaa paikalle vastaamaan henkilökohtaisesti harhaoppiselle Jobille, joka toistaa toistamistaan yksinkertaisia kysymyksiään yleispäteviin totuuksiin tyytymättä.

Loppiaisen evankeliumissa syrjäisen Betlehemin tapahtumat saavat ihmiskuntaa käsittävän ulottuvuuden. Tämä on antanut aiheen loppiaisen viettämiselle nimenomaan kirkon lähetyspäivänä. Huopalahden seurakunnassa kiinnitämme huomiomme tänään lähetystyöhön lyhyessä seminaarissa, joka alkaa täällä kirkossa pian kirkkokahvien jälkeen. Pohdimme yhdessä, millä tavoin meidän on tänä päivänä käsitettävä lähetysajatus, kun maailma ja sen mukana maailman ihmiset ovat sukupolven tai kahden aikana monella tavalla muuttuneet. Mikäli keskustelu alkaa rohkaisevasti, sitä jatketaan kevään kuluessa muutamissa jatkokeskusteluissa. Keskeisiä teemojamme varmasti on evankeliumien Jeesuksen ja maailman kulttuurien kohtaaminen.

Olemme saaneet keskustelua varten tässä yhden tärkeän lähtökohdan. Ymmärtääksemme alustusta meidän on kylläkin hiukan muutettava Jobin kuvaelman roolijakoa.

Jobin kirja on nähtävä väärän lähetystyön satiirina. Itämaan valtuuskunnan on kuviteltava edustavan lähetystyötä tekevää tahoa, joka matkaa isoin elkein vieraaseen kulttuuriin tekemään tiettäväksi totuuttaan. Paljastuukin, kuinka sen totuus ei kauaksi kannakaan ja kuinka sen motiivitkaan eivät siedä päivänvaloa.

Jobin kirja osoittaa, kuinka totuus elämästä, maailmasta ja Jumalasta ei ole aatejärjestelmä tai ideologia. Totuus elämästä, maailmasta ja Jumalasta ei ole maailman tai elämän selittämisen järjestelmä tai muukaan oppien rakennelma. Yritys mahduttaa elävä todellisuus yhteen käsitteiden ja uskomusten järjestelmään johtaa väistämättä sekä todellisuuden naurettavaan ja mahtipontiseen vääristelyyn. Jos haluamme ennen muuta pitää kiinni järjestelmästämme, joudumme irtisanoutumaan ihmisestä, aivan niin kuin Jobin ystävät omasta mielestään syvällisessä viisaudessaan tekivät.