Usko ja epäusko Saarna Nurmijärven kirkossa 30.10.11

Saarna Nurmijärven kirkossa 30.10.2011

(ei perustu tekstiin vaan sunnuntain teemaan)

Usko ja epäusko

Tämän sunnuntain teemana on usko ja epäusko. Mitä kristillinen usko on? Onko se uskomista ihmeisiin, yleisestä luonnonjärjestyksestä poikkeaviin tapahtumiin? Vai uskomista siihen, että on olemassa Jumala?

Saarnasin pari kolme vuotta sitten Huopalahden kirkossa joulun aikoihin. Pohdiskelin, miten nykyajan ihmisen pitäisi suhtautua sellaisiin joulukertomuksiin kuin vaeltavan tähden pysähtymiseen seimen päälle tai enkelikuoron ilmaantumiseen kedolle laulamaan paimenille.

Jumalanpalveluksen jälkeen luokseni tuli yksi seurakuntalainen, uskollinen messussa kävijä. Hän kehui ylpeän tuntuisesti, etteivät tällaiset Raamatun kertomukset olleet hänelle mikään ongelma. Hän kyllä pystyi uskomaan jopa enkelikuoron paimenille pitämään konserttiin.

Seurakuntalaisen puheesta kuulsi ajatus, että olisi jonkinlainen hengellinen suoritus tai uroteko uskoa jotakin sellaista, mitä useimpien nykyajan ihmisten on vaikea pitää mahdollisena sen tieteellisen maailmankuvan perusteella, johon heidät on kasvatettu. Minulla ei ollut mitään syytä ryhtyä järkyttämään seurakuntalaiseni vakaumusta. Itse en kuitenkaan usko kenenkään saavan iankaikkisuuspisteitä siitä, että kykenee uskomaan erityisen merkillisiä kertomuksia. Kristillisessä uskossa on kyse jostakin aivan muusta, jostakin syvemmästä kuin siitä.

Onko uskominen uskomista Jumalan olemassaoloon?

Kaikki Jeesuksen kuulijat uskoivat varmaankin Jumalan olemassaoloon. Jumala-uskossakaan Jeesus ei siis tuonut mitään uutta maailmaan. Kristillisen uskon ydin ei ole minkään asian, ei edes Jumalan olemassaolon totena pitämistä.

Mitä Jeesus itse tarkoitti uskomisella? Sitä valaisee Jeesuksen neitsytpuhe. Markus kertoo evankeliuminsa alussa, kuinka Jeesus piti ensimmäisen julkisen puheensa, neitsytpuheensa heti kuultuaan Johannes Kastajan, edeltäjänsä, vangitsemisesta. Viittasin siihen jo elokuun saarnassani tässä kirkossa. Kertaan lyhyesti.

Markus kiteytti Jeesuksen saarnaan hänen sanomansa ydinkohdat koko niiden kolmen vuoden ajalta, joina tämä esiintyi julkisuudessa. Se oli toisin sanoen hänen ohjelmanjulistuksensa.

Jeesuksen ohjelmassa on neljä kohtaa. Kaksi niistä, ensimmäinen ja toinen kohta, ovat hänen tilannekatsauksensa. Kaksi seuraavaa, kolmas ja neljäs kohta, ovat johtopäätöksiä, joita järkevän kuulijan Jeesuksen mielestä oli tehtävä hänen tilannekatsauksestaan.

Tilannekatsauksensa Jeesus aloittaa kertomalla, että ihmiskunta on nyt saanut valomerkin. Sitä Jeesus tarkoittaa, kun sanoo, että aika on täyttynyt.

Tilannekatsauksen toinen kohta on selitys siitä, mitä valomerkki tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että ihmiskunnan kehitys on tähän asti ollut kestämätöntä ja on nyt ajautunut umpikujaan. Jumala itse tulisi pian konkurssipesään ottamaan sen hoitoonsa. Tätä Jeesus tarkoitti, kun sanoi, että Jumalan valtakunta oli tullut lähelle.

Esitettyään tilannekatsauksensa Jeesus siirtyy tekemään johtopäätöksiä, joita on kaksi.

Ensimmäinen johtopäätös on kehotus: kääntykää. Alkukielen kreikan sana tarkoittaa arvojärjestyksen tarkistamista. Kuulijoiden ja koko ihmiskunnan on tarkistettava arvojärjestyksensä, sanoo Jeesus.

Toinen johtopäätös on kehotus: uskokaa ilosanoma eli evankeliumi.

Kehotusten järjestys kuulostaa aivan merkilliseltä. Mitä ohjelma sanoo uskomisesta? Jeesus käskee ensin kuulijoiden tarkistaa arvojärjestyksensä. Vasta sen jälkeen on hänen mielestään aika uskoa evankeliumi.

Jeesus siis kehottaa nimenomaan niitä, jotka ovat jo tehneet ratkaisunsa, uskomaan. Eivätkö he ole tarkistaneet arvojaan nimenomaan sen tähden, että uskovat? Aika merkillistä: Jeesus käskee nimenomaan uskovaisten tulla uskoon.

Kummallinen ristiriita selittyy sillä, että Jeesus ei puhu uskomisesta joidenkin asioiden tai väitteiden uskomisen merkityksessä, uskosta totena pitämisenä. Jeesus tarkoittaa uskomisella jotakin aivan muuta.

Uskominen liittyy totuuden käsitteeseen. Totuutta on kahdenlaista.  Siitä johtuu, että myös uskomista on kahdenlaista. Kun puhumme uskomisesta väitteiden tai asioiden totena pitämisenä, tarkoitamme tosiasiatotuutta. Mutta Jeesus puhuu nyt totuudesta toisessa merkityksessä. Sanokaamme sitä vaikka elämäntotuudeksi. Siihen liittyvä uskominen on toisenlaista uskomista.

  

Johanneksen evankeliumi täsmentää sitä, mitä arkoitan elämäntotuudella. Jeesus sanoo siellä itsestään: ”Minä olen tie, totuus ja elämä” (14:6).

Jeesusta ei tietenkään ole kudottu kokoon tosista väitteistä, paikkansa pitävistä uskomuksista tai muista teoreettisista loimilangoista.  Hän ei ole oppirakennelma, jonka dogmea voisi pitää tosina. Hän on elävä persoona, lihaa ja verta, tunteita ja ajatuksia niin kuin me itsekin. Jeesus on totuus ihmisestä siinä merkityksessä, että hän kuvaa sen, mitä me ihmiset voisimme olla, muttemme vielä ole. Hän on elämäntotuus. Hän on totuus meistä, koska hänen opetuksissaan, persoonassaan ja kohtalossaan on nähtävissä ihmisyyden laiminlyödyt mahdollisuudet, se, mitä meistä vielä puuttuu.

Kun Jeesus puhuu neitsytpuheessaan uskomisesta, kyse ei ole tosiasioiden uskomisesta, vaan elämäntotuuden vastaan ottamisesta. Hän kehottaa niitä, jotka ovat jo tarkistaneet arvonsa, avautumaan totuudelle, antamaan totuuden tulla, päästämään totuuden toteutumaan. Kääntymisestä alkakoon elämä totuudessa! tämä kehotus on Jeesuksen toinen johtopäätös omasta tilannekatsauksestaan.

Jeesus on totuus siinä merkityksessä, että hänen opetuksissaan, persoonassaan ja kohtalossaankin näemme sen, mitä Jumalan valtakunta, Jumalan tulo maailmaan tarkoittaa. Siten Jeesus itse on oman viestinsä ydinsisältö. Hän itse on sekä se valomerkki, jonka saamista hän julistaa, että myös se, mihin valomerkki viittaa.

Paavali selittää samassa hengessä, kuinka Jumalan valtakunta on ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa”, jotka Pyhä Henki antaa. (Room. 14:17.) Evankeliumiin uskominen on sitä, että mielensä muuttanut, kääntynyt ihminen avautuu ottamaan vastaan Jumalan valtakunnan ja pitää itsensä avoimena totuuden tulla.

Kyse ei ole kuitenkaan vain yksilöistä. Valomerkin on saanut koko ihmiskunta. Koko ihmiskunta on ajautunut kestämättömän kehityksen tiellään umpikujaan. Jeesus kuulutti uutta globaalia, maailmanlaajuista elämänmuotoa, jossa ihmiskunta toteuttaa tähän asti laiminlyömänsä mahdollisuudet. Jumalan valta on ihmiskunnan kukoistusta vanhurskaudessa, rauhassa ja ilossa.

Kolminaisuussaarna 16.5.2010 (6. pääsiäisen jälkeinen sunnuntai 2010)

Joh. 15: 26-16: 4 (6. pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, ensimmäisen vuosikerran mukaan)


Jeesus sanoi:

"Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.

Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua. Olen puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille."

Helluntaita kohti kuljettaessa tulee messuissa paljon puhetta Pyhästä Hengestä. Tekstit ovat Johanneksen evankeliumista. Tarkoituksena on, että näinä viikkoina syventyisimme kolminaisuuden salaisuuteen Johanneksen opastuksella.

Johanneksen evankeliumissa on järjestelmällinen ajatuksenkulku. Siinä on kolme selkeätä ajatusta.

(1.) Ensiksi, Jeesus selittää: ”Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo.” Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus ei siis tällä hetkellä ole maailmassa ihmisten keskellä vaan taivaassa lähettäjänsä, Jumalan tykönä.

(2.) Toiseksi, Jeesus ei kuitenkaan ole jättänyt ihmiskuntaa iäisesti. Jeesus antaa lupauksen paluustaan. Hän sanoo: ”Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen.” Hän jatkaa: ”Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota kukaan ei voi teiltä riistää.” Kristinusko on johdonmukaisesti eskatologista, lopunajallista. Usko on ennen kaikkea odottamista.

(3.) Kolmanneksi: Jeesuksen oppilaat eivät ole jääneet yksin, vaan Jeesus pyytää Isää, Jumalaa lähettämään heidän luokseen Pyhän Hengen, puolustajan.

Johanneksen evankeliumi puhuu siis kolmesta jumalallisesta tahosta, jotka ovat jollakin tavalla erilaisia ja erillisiä. Islaminusko on perinteisesti arvostellut kristinuskoa monijumalaisuudesta. Emme me kuitenkaan tunnusta monta Jumalaa, Jumala on yksi. Jumalamme on kolmiyhteinen.

Perinteiseen kolminaisuusoppiin liittyy ideoita ja syvyyksiä, joita en tässä saarnassa kykene edes lähestymään. Tyydyn siihen, että yritän sanoa kolminaisuudesta yksinkertaisia lähtökohtia.

Ymmärrän niin, että kristinoppi tarkoittaa Jumalalla olemassaolon ydintä, sydäntä ja syvyyttä. Jeesuksen oppilaat uskoivat Jeesukseen. Se tarkoittaa, että oppilaat näkivät Jeesuksen lävitse olemassaolo syvyyden. Olemassaolon ydin kuulsi läpi Jeesuksen opetusten, kohtalon, koko hänen olemuksensa. Oppilaille paljastui, että olemassaolo ydin on rakastava sydän. Kun Jeesuksen oppilaat kutsuivat Jeesusta Jumalan pojaksi, he tarkoittivat ainakin tätä. Samaa tarkoitan, kun nykyihmisenä kutsun Jeesusta Jumalan pojaksi.

Kuolemansa jälkeen Jeesus ei enää ole ihmisenä tavattavissamme. Sen Johannes sanoo yksiselitteisesti ja lujasti. Vaikka Jeesus onkin poissa luotamme, se mitä hän sai ihmisissä aikaan, on jäänyt vaikuttamaan. Todellisuus on kristitylle yhä läpikuultavaa. Tulkitsemme yhä olemassaoloa Jeesuksen opetusten, kohtalon ja koko hänen olemuksensa läpi. Jeesus kirkastaa meille todellisuuden. Ainakin tätä Pyhä Henki ja hänen läsnäolonsa kirkon elämässä tarkoittavat. Uskon näkökulma kirkastaa olemassaolon syvyydessään.

Johannes tähdentää päivän evankeliumitekstissä, kuinka Pyhän Hengen olennaisimpana tehtävänä on muistuttaa Jeesuksesta. Kirkossa katsellaan olemassaolon häkellyttävään syvyyteen Jeesuksen persoonan läpi. Uuden testamentin kielellä Pyhä Henki on kosketusta Jumalaan Jeesuksessa Kristuksessa. Johannes tähdentää, ettei Pyhä Henki puhu omiaan. Pyhä Henki pitäytyy siihen, mitä Jeesus opetti ja oli.

Jeesuksen julistuksen ydin oli lupaus Jumalan valtakunnasta. Jumalan valtakunta ei vielä ole tullut. Se on jo läsnä keskellämme, mutta vain uskossa. Se on totta sikäli kuin Jeesuksen lupaukseen luottaen jo nyt elämme Jumalan valtakunnan lakien mukaan. Silläkin tavalla Pyhä Henki vaikuttaa meissä odotuksen aikana, kun Jeesus on poissa keskeltämme.

Koko tässä asiassa on olennaista, että se on uskon asia.

Ei ole itsestään selvää, että Jeesuksen opetukset, kohtalo ja koko olemus olisivat oikea tulkinta olemassaolon ytimestä, sydämestä ja syvyydestä. Se on uskon asia. Uskoon sisältyy riski. Usko on uskaltamista. Onhan yhä toteen näyttämättä, lunastaako Jeesus häneen sijoitetut toiveet ja täyttyykö hänen lupauksensa.

Uudessa testamentissa puhutaan paljon toivosta. Toivo tähdentää sitä, että asia on yhä auki. Jumalan valtakunta on vasta tulossa. Vasta kaiken lopussa selviää, onko olemassaolon ydin todella rakkaudesta pakahtuva sydän vai vain rykelmä kylmiä yhtälöitä. Ei kaivata korskeata oikeassa olemista, vaan hiljaista luottamusta.